Mrs. Christmas
Mrs. Christmas

Avainsana: perhe

Miten tulla onnelliseksi

Ah ihanaa joululomaa! Olen tehnyt juuri niitä asioita, joista haaveilin: tavannut ystäviä ja sukulaisia, katsellut lasteni riemua ja syönyt (liikaa) konvehteja. Lisäksi on ollut aikaa ja energiaa tehdä kaikenlaista pientä, mikä arjessa tippuu to do…

  • 4

Hyvien ihmisten maa

Apu-lehti on jakanut tänä vuonna kannustuspalkintoja arjen sankareille, jotka tavalla tai toisella ovat auttaneet lähimmäisiään tai tehneet työtä yhteisen hyvän eteen. Kampanjan tunnus on ”Suomi on hyvien ihmisen maa.” Erityisesti tänään, jouluaaton aattona, kun perinnekin…

  • 0

Mikä joulussa on tärkeintä (se ei ehkä ole suklaa)

Olen kaksi kuukautta kirjoittanut suklaasta ja joulukuusesta, mutta oikeasti ne eivät ole tässä hetkessä tärkeimpiä asioita. Aaton lähestyessä hidastan rekeä ja pysähdyn. Katson eteen, ja katson taakse. Lapsuuteni jouluista muistan täyteen aikataulutetun aaton ja sitä…

  • 0