Vuosi 2020 oli terveysvuosi

Ajattelin taas perinteisesti muistella tämän vuoden hetkiä. Yleensä olen käynyt ihan kuukausittain läpi vuotta, mutta nyt teen vähän lyhyemmän katsastuksen. Loppupeleissä kun vuosi oli aika paljon tapahtumaköyhempi kuin yleensä, koska pääosin vuosi vietettiin kotona. Moni on kirjoittanut siitä miten vuosi oli haastellinen tai huono, joten mun on turha jatkaa siitä aiheesta enää. Varmasti sanomattakin selvää että yrittäjälle vuosi oli haastava. Vuosi on varmasti ollut myös henkisesti tosi haastava monelle. Tässä vuodessa oli kuitenkin myös paljon hyvää.

Terveysvuosi

Ihan päällimmäisenä tämä vuosi jää mieleeni terveysvuotena. Korona jo itsessään lisäsi kiitollisuutta oman ja läheisten terveydestä, ja lisäsi arvostusta jo pelkästään hengittämiseen. Niitä hetkiä, kun saa hengittää puhdasta ilmaa ilman maskia. Itselleni tämä vuosi oli kuitenkin todella iso itseään niskasta otto, ja vihdoin ja viimein sain tehtyä liikunnasta tärkeän ja pysyvän osan elämääni.

Tammikuussa aloitin tuttuun tapaan elämäntaparemontin, mutta tällä kertaa tunsin että joku on naksahtanut kohdilleen ja koin että nyt ihan oikeasti tämä elintapa tulee jäämään. Niin se myös jäi, ja tämän vuoden päätin tänäänkin lenkkeilyyn vesisateessa ja loskassa. Olen koko vuoden liikkunut säännöllisesti, mutta myös haasteita on ollut matkassa, ja tulee olemaan vielä pitkään. Eikä edes helppoja haasteita, mutta aion niidenkin yli päästä. Kesällä selvinnyt iso syvien vatsalihasten erkauma ja loppuvuonna selvinnyt raudanpuuteanemia eivät ole mitään helppoja kavereita elämään. Varsinkaan anemia, joka todennäköisesti paheni tämän vuoden liian kovasta treenistä. Olen kuitenkin kiitollinen että nämä selvisi ja voin huomioida ne jatkossa.

Ennen joulua palkkasinkin itselleni pt:n ja aloitin kuntosalilla. Rautaa olen syönyt myös reilun kuukauden. Joten ehkä joskus, pikkuhiljaa minusta tulee energinen ja vahva nainen. Nyt siitä ollaan tosi kaukana, mutta ei yhtään niin kaukana kuin vuosi sitten. Tämä kaikki on kuitenkin ollut omassa elämässäni se ehdottomasti isoin ja tärkein kokemus tältä vuodelta jos koronaa ei lasketa.

Yrittäjän haasteet ja onnistumiset

Maaliskuussa tapahtui ja paljon, alkoi etäkoulu ja jouduin sulkemaan myymälän. Pyristelin lujaa jotta pieni puotini pysyisi silti pystyssä. Kun toukokuun lopussa saimme taas avata, myynti kasvoi koronasta huolimatta ja vuosi lopulta meni todella hyvin. Koko vuosi oli todella stressaava kun sai elää viikon kerrallaan, varsinkin joulun alusaika oli aika raastavaa. Jännitti pysynkö terveenä, käykö asiakkaat. Hiljaisia jaksoja oli kuten aina, mutta kaiken kaikkiaan kova työ palkittiin ja vuosi oli kaikenkaikkiaan hyvä. Olen siitä kyllä niin kiitollinen, se ei tosiaan ollut itsestäänselvyys.

Aion taputtaa itseäni olkapäälle ja todeta että tein itse paljon sen eteen mutta samaan aikaan olen iloinen siitä että mediassa ja somessa hehkutettiin sitä,miten tärkeää on nyt tukea pienyrittäjiä. Toki myös se, ettei ihmiset päässeet reissuihin ym, toi ne asiakkaat meille. Itsekin suosin mieluummin pienyrittäjiä kuin isoja kauppoja tai olisin varsinkaan matkustellut. Pari lehtijuttua auttoi myös ihmiset löytämään meidät. Kesällä oltiin sisustuspuodit-lehdessä ja loppuvuodesta olin Iltalehdessä kertomassa meidän kodista ja puodista. Ihanaa kun näitä juttujakin tehdään.

Hääpäivä

Kesään mahtui sentään yhdet isommat juhlatkin. Meillä oli miehen kanssa 10-vuotishääpäivä. Niitäkin juhlia mietittiin pitkään, että voiko järjestää, mutta järjestettiin lopulta pienen budjetin kivan rennot juhlat omalla pihalla. Vuosi on ollut mulle ja miehelleni myös tosi haastava. Tämän vuoden mies oli kotona töissä sijaisisänä ja hermoja on kiristellyt välillä tosi kovaa. Jatkuva yhdessäolo, työstressi, mun terveysasiat, työt, lapset, se ettei mihinkään pääse, ikinä ei ole kahdenkeskistä aikaa ym. Ei ole ollut kerta eikä kaksi kun olisi tehnyt mieli lähteä lätkimään. Eikä varmaan olla ainoita joita tämä vuosi on kiristänyt. Ensi vuoden tavoitteeksi otankin meidän parisuhteen parantamisen. Koska kaikesta huolimatta, halutaan jatkaa yhdessä. Tämä meidän järjestely myös toimii kuitenkin ihan hyvin, että mies on kotona ja minä töissä vieressä.

Paljon ulkoilua, puutarhanhoitoa ja arjesta nauttimista

Kuten varmasti monella muullakin, tämä vuosi on ollut ulkoilun, pihatöiden ja kodinlaiton vuosi, Varsinkin tuo ensimmäinen on lisääntynyt huomasti. Ollaan retkeilty enemmän, tehty eväshetkiä pihalle, oltu metsässä nuotioilla ym. Olen myös lenkeilläni nähnyt vuodenaikojen vaihtumisen ihan eritavalla. Alkuvuoden loskasateet, kesän helteet, auringonlaskut, ruskan, myrskyt ja kaiken muun. Ekaa kertaa elämässäni kaipaisin johonkin pitkälle vaellusreissulle ja toivon että ensi vuonna sellaisia voisi tehdä myös Suomessa. Olen myös säästänyt rahaa kajakkiin, ja ehdottomasti ensi vuonna melontareissuja haluan myös tehdä enemmän. Me oltiin tänäkin kesänä perheen kesken melomassa Helsingissä, ja se oli kyllä ehdottomasti yksi kesän parhaimmista päivistä.

Muutenkin koronakevääseen ja kesään kuului pääasiassa ulkoilu, pihalla oleilu ja pihanlaitto. Ostettiin myös kesällä ihana grillipata sekä palju. Kun muualle ei päässyt, fiilisteltiin kotona. Tänä vuonna huomasin myös moneen kertaan iloitsevani siitä, että että mun sisaruksilla on kaikilla asiat hyvin, kaikista on tullut tosi aikuisia ja rakkaus-ja työelämä on hyvää. Kenestäkään ei tarvitse olla huolissaan. Heidän ja äitini kanssa on tullut nimittäin nähtyä tänä vuonna suht tiiviisti, vaikka muita ihmisiä ollaankin nähty suht vähän.

Menetyksiä

Tänä vuonna koettiin myös surua, kun mieheni vaari menehtyi kesällä. Vietimme siis viimeistä kesää hänen kanssaan mökillä. Menetyksiä on ollut monta viimeisinä vuosina, ja hautoja oli monta kierrettävänä tänä jouluna.

Tänä kesänä jäi kokematta antiikkimarkkinat, festarit, matkailut ym. Käytiin me kesällä kerran laivalla ja tehtiin myös minireissu Hämeenlinnaan. Ollaan yritetty nauttia siitä perus arjesta, ja iloita että ollaan terveitä. Silti tämä vuosi on ollut henkisesti aika kova koettelemus. Välillä meinannut seinät kaatua päälle, se parisuhde hajoilla ja jotenkin myös ihan sitä omaa vapautta on miettinyt. Kun aiemmin on aika vapaasti täällä Suomessa saanut mennä ja tulla. Kun meidät sitten pakotettiin koteihin ja ahdistavat maskit tungettiin naamalle, kyllä on kaikenlaista päässä liikkunut. Helposti hengästyvälle ja helposti paniikkikohtauksille taipuvaiselle maskitkin oli tosi kova paikka, mutta onneksi niihinkin tottui. Olen kyllä silti todella nauttinut näistä vapaapäivistä ilman maskia! Joku nopea kauppareissu vielä menee, mutta 7-8 tuntia töissä oli aika kuluttavaa. Nostan kyllä hattua heille jotka niitä joutuu töissä käyttämään normiarjessakin.

Tulevaa kohti

Ensi vuonna aion jatkaa terveellisiä elintapojani, aion yrittää myös ravintopuolella parantaa. Otin myös tavoitteekseni parantaa parisuhdettani ensi vuonna. Ensi kuussa meillä tulee 10 vuotta täyteen tässä talossa, ja talomme täyttää 120 vuotta. Niitäkin on syytä juhlia ensi vuonna. Ensi vuonna edessä on toivottavasti myös festareita, paljon mökkeilyä, melontaretkiä omalla kajakilla, antiikkimarkkinoita, Suomen kiertämistä eri retkillä, enemmän ihmisten näkemistä, mun pikkuveljen häät (vihdoin yksi mun sisaruksista menee naimisiin!)

Ensi vuonna myös mun esikoisesta tulee teini, kun hän täyttää 13 vuotta. Esikoinen siirtyy jo yläasteelle ja kuopus menee kouluun. (okei, alkoi heti itkettää ajatuskin.) En kyllä tunne itseäni niin vanhaksi että mulla voisi olla teini lapsi, vaikka omakin ikä lähenee kovaa kohti 40 vuotta.

Mitään suuria ei uskalla vielä haaveilla ensi vuodelle, mutta pienet arkiset tavoitteet on kyllä myös tosi tärkeitä. Mitään ei toteuta, jos ei ensin haaveile ja tee niitä tavoitteita.

Nyt mä otan lasin viiniä ja aion ottaa toiveikkaana ja iloisena uudenvuoden vastaan.

Ihanaa uuttavuotta, ja kiitos kun olet käynyt blogia lukemassa. Melko vähän tänä vuonna olen ehtinyt kirjoittaa. Kannattaakin ottaa seurantaan mun instagram-tili @hennaasemalta, sitä päivitän paljon useammin. Jos mun puotini jutut kiinnostaa, niin sitten tili @korsonasemanpuoti

Tervetuloa vuosi 2021!

-Henna

 

ihmiset lapsiperheet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *