Vilkkaan pikku Eemelin huone

Tein pikaisen siivouksen meidän kuopuksen huoneeseen. Huone tarvitsisi ihan kunnon suursiivouksen, mutta nyt ei ollut aikaa eikä intoa siihen. Mä aina välillä teen roskasäkin kera kunnon raivauksen, mutta meidän ”Eemeli” ehtii kyllä aika nopeasti saamaan taas kaaoksen aikaan.

Meidän kuopus on nyt 5-vuotias eskarilainen. Täyttää ensi kuussa 6 vuotta. Ihanan pieni vielä, mutta uhkaavan nopsaa lipuu jo sinne ison pojan puolelle. Siksi yritän nyt kovasti pitää kiinni näistä pikkulapsi ajoista vielä, vaikka tuo lapsi onkin oikeasti aika mahdoton välillä.

Minua kiinnostaa hirveästi ihmisten luonteet, ja koulussa yksi lempi aihe olikin psykologia. Nyt omien lasten kohdalla on kyllä todella päässyt seuraamaan sitä, miten samoista vanhemmista lähtöihin olevat lapset voi olla niin erilaiset. Olen aiheesta ennenkin kirjoittanut, mutta se on vaan jotenkin niin mielenkiintoista. En nyt lähde näin julkisesti kovin tarkkaan ruotimaan poikien luonteita, mutta vähän.

Esikoinen, kohta teini-ikäinen poika, on tosi rauhallinen ja fiksu. Voin luottaa täysin ettei hän tee mitään hölmöyksiä, eikä mitään ilman lupaa. Toisaalta hän on hyvin introvertti, viihtyy itsekseen ja sosiaaliset tilanteet ovat hiukan haaste. Hän on myös tarkka, oikeastaan erityisherkkä monissa asioissa. Hänessä on paljon samaa kuin itsessäni, mutta hän on kyllä fiksumpi kuin minä, heh!

Sitten tulee kuopus. Poika joka rymisi jo mahassa, niin että tuntuu että maha repeää. Kuopuskin lähti suht hitaasti liikkeelle vauvana, mutta sitten kun lähti, se oli menoa. Hän sellainen lapsi, joka pienenä aamulla teki tuoleista tornin ja kiipesi hakemaan salaa karkkia korkealta yläkaapista. Hän on lapsi jonka vuoksi meidän tapettiin on piirretty ja maalattu salaa. Lapsi joka oli heitellyt eilen päiväkodissa makarooneja seinään. Hän ehtii joka paikkaan sekunnissa, on aiheuttanut vanhemmilleen harmaita hiuksia ja loppua ei näy. Hän ei kuitenkaan ole yhtään pahantahtoinen, päinvastoin. Erittäin sydämellinen tyyppi, joka on välillä vähän väärinymmärretty. Poika joka on kiinnostunut monesta ja jonka kanssa keskustellaan syvällisiäkin juttuja. (Yksi päivä hän muuten kysyi, miksi tuossa Big Brotherissa on tyttö jolla on miehen ääni, kun katselin BBtä olkkarissa. Siitä sitten keskusteltiin niinkuin asia on.)

Eemelin huone

Kuopuksen huone on myös todella hänen näköisensä, sielä on aina kasa kiviä, pahvilaatikkomajoja, paperisilppua, monta projektia samaan aikaan levällään, miljoona pehmolelua joilla melkein kaikilla on nimi, ja jotka vuorotellen pääsee päiväkotiin mukaan. (Keinussa kiikkuva tyyppi on Paavo.) On vesiväreillä sotkettu leikkikeittiö, piirustuksia sielä täällä, maalia lattiassa. Usein myös kissat sängyssä. Nytkin Minni tuli sinne pehmojen sekaan kun olin kuvaamassa.

Mä aina tuskailen tuon huoneen kanssa kun se on aina niin kaaos, mutta en jaksa sitä enää pitää niin siistinä, kuin silloin kun se oli esikoisen huone. Tuskin kovin monella edes on lastenhuone super siisti aina. Näissä vanhoissa taloissa ja värikkäiden tapettien keskellä ei mun mielestä edes ne tavararöykkiöt niin haittaa. Tulee sopivasti huvikumpumeininkiä. Toki purkka lattiassa, maalitahrat seinissä ja pölypallot sängyn alla, ei sovi kyllä mihinkään kotiin.

Näin pikasiivottuna huone on kyllä ihan viihtyisä pesä.

Se olis perjantai! Mulla on viikonloppuna töitä molempina päivinä, mikä on vähän tylsää… Onneksi näitä on kuitenkin suht harvoin. Sitäpaitsi meillä on huomenna rapujuhlat, niin vähän vastapainoa töille.

Hyvää viikonloppua!

-Henna-

Kommentit (2)
  1. Kun on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, pitäisi olla aina helppoja paikkoja pukata tavaraa pikasiivouksen tiimellyksessä. Lelukoreja jo on, mutta jotain korkeampaa laatikostoa olen miettinyt, esim. https://www.huonekalut.fi/senkit-lipastot/k-84 . Yksi murheenkryyni on nerf- pyssyt ja panokset, joita löytyy joka paikasta ja joiden asialliseen säilytykseen en ole vielä keksinyt ratkaisua.

    Teidän talossa kyllä värikkäät tapetit luovat mukavan rentoa tunnelmaa, eikä sotku edes pistä pahemmin silmään.

    1. hennaasemalta
      30.9.2020, 16:09

      Meillä Nerfit on vanhassa pienessä puuarkussa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *