Tietyille anonyymeille tiedoksi

Mikä siinä on, että aonyymit aukoo täällä päätään mun työstä jatkuvasti??
Jos ei osata lukea mun tekstiä kunnolla, niin ei tarvii lukea ollenkaan.
Laitan vielä tähän seinälle kopion mun vastauksesta edelliselle anonyymille, että ei sitten tarvitse enää tulla aukomaan.

“Anonyymi: Ei millään pahalla, mutta jos et osaa lukea, niin olen monesti sanonut että en voi paljon työstäni kirjoitella. En voi kertoa jos lapsi on vaikka oppinut jotain tms, koska niistä joku saattaa tunnistaa lapsen. Ja kyllä, voin ihan rehellisesti sanoa että tällä hetkellä tämä työ on aika rankkaa. Lapset vie meistä kaiken mehun. Joten sinänsä en ihmettele jos saatan jotain siihen suuntaan viitata.

Se ei silti tarkoita etten tätä työtä voisi tai haluaisi tehdä. Tuskin on olemassa ihmistä, jolle ei olisi rankkaa hoitaa yksin tämän ikäisiä lapsia tällä poppoolla. Täytyy kuitenkin muistaa, että kriisilapsilla on usein myös ongelmia joita tavalllisissa perheissä ei ole. Nämä lapset on revitty kotoa yhtäkkiä varoittamatta vieraaseen perheeseen, jo se aiheuttaa lisää työtä lasten käytöksessä.
Älkää pliis tulko arvostelemaan jos ette ole itse työtä tehnyt päivääkään.
Mun ei ole pakko tehdä tätä työtä, mutta mä haluan, vaikka olenkin aivan poikki välillä.
Ne hyvät hetket on pieniä asioita joita muut ei näe, henkilökohtaisia, haleja, hymyjä, ensiaskelia. Ne ei kuulu teille.”

Siinä teille tietyille anonyymeille yhteisesti. Joo, en mä tätä työtä tekisi pelkkänä hyväntekeväisyytenä ilmaiseksi. Mieluummin mä ottaisin paljon iisimmin ja hoitaisin omaa poikaa vaan. (Tai jos olisin “rikas”, voittanut vaikka lotossa, voisin kyllä jotain vastaavaa tehdä ilmaiseksikin.) En ole voittanut lotossa, en edes lottoa, ja jotain työtä nyt täytyy kuitenkin tehdä, niin kuin teidän muiden. Mun ratkaisu on tämä työ, kriisiperhehoitaja. Mä voisin tehdä vaikka mitä muutakin, jos haluaisin, mutta mä olen valinnut tämän, koska haluan.

Tänäänkin pienin tuli kotoaan ja oli koko illan mun sylissä, koska halusi. Ja minähän pidin, vaikka muutakin olisi ollut. Ne on niitä syitä miksi mm. tätä haluan tehdä. Onko ihanampaa kuin pieni ihminen sylissä.

Myönnän myös senkin, että oma poika on kaikista rakkain. Kenelle omat lapset ei olisi? Hoitolapsista tulee silti myös tärkeitä, läheisiä. Ja teen kaikkeni heidän eteensä. Paremminkin haluaisin, jos voisin. Kaikkeen en vaan yksin pysty. Enkä kaksin, silloin kun mies on paikalla.

Joten, antakaa nyt jo olla. Ihan kuin nämä lapset olisi joutuneet jonkun hirviön luokse, kun täytyy nyt noin aukoa päätään. Eiköhän ne ole lähinnä “turvaan” tänne tuotu. En mä todellakaan mitään pyhimysleimaa kaipaa, mutta noi syyttelyt sattuu.

Jooh..oli mulla muutakin kerrottavaa, mutta nyt ei kiinnosta kertoa enää mitään.

-Henna-