Blogit
Koti asemalla

Taaperon ja vähän isomman turvareppu

Vuosia sitten kun Miki oli pieni taapero, törmäsin jossain lasten turvareppuihin. Kyseessä on pieni reppu jossa on hihna. Hihnasta voi aikuinen pitää kiinni pienen lapsen tutkiessa maailmaa. Aikuisen silmät vapautuu hiukan muihin juttuihin samalla eikä nopea lapsi pääse karkaamaan mihinkään.

Itse olen parhaimmillaan ollut kolmen pienen lapsen kanssa kauppakeskuksessa, ja olen kyllä ollut tosi stressaantunut kun kaikkia vahdin herkeämättä. Lapset voi olla niin vikkeliä, ja sydän hyppää kurkkuun jos yksikin katoaa hetkeksi silmistä.
Vastaavia valjaita taisi joskus aikoinaan olla enemmänkin lapsilla. (90-luvulla?) Reppu vain on huomattavasti kivemman näköinen ja siitä on iloa lapselle itselleenkin. Ei tule fiilistä että lapsi olisi kuin koiran hihnassa, päinvastoin. Tällainen vain on söpö.

Miki oli aikoinaan niin rauhallinen lapsi, että reppu jäi kuitenkin hankkimatta. Hän myös viihtyi niin hyvin aina rattaissa, että kauppakeskus-reissut sai käydä rauhassa toisen istuessa kyydissä. Vaikka silti oli muutama tilanne jossa hänellekin reppu olisi ollut tarpeen. Nestorin kanssa kuitenkin saattoi jo aika pian huomata että tässä meillä on vähän vilkkaampi lapsi. Repulle voisi olla käyttöä nyt.

Etsiskelin reppua netistä, ja ihanin apina-reppu löytyi nettikauppa Mussukat.fistä*. Olikin hienoa että Mussukoiden Kati lähti mun kanssa yhteistyöhön. Kyseisiä reppujahan on vaikka mitä jos niitä alkaa etsimään, myös ihan pienen repun mallisia reppuja, ja näitä pehmolelumaisia on myös kaikenlaisia. Mielestäni nämä pehmot tuntuu keveytensä ja pienuuteensa takia parhailta.

Kuva: Mussukat.fi

Mussukoilla on apinan lisäksi repuissa vaihtoehtoina mm. kirahvi, simpanssi, panda, possu, poni, lammas, sammakko… Aivan ihania ovat! Kun lapsi kasvaa, näistä saa hihnan helposti irti. Tällöin reppua voi pitää ihan vain reppuna, ja kaverina selässä.

Repussa on pieni tarrallinen tasku pikkuisille aarteille. Hihnoja on helppo säätää ja repun saa kiinni rinnan edestä niin että se ei varmasti lähde selästä. Se on helppo laittaa lapselle. Reppu on myös todella kevyt, mikä on mun mielestä tärkeää. Pieni ihminen ei siis juurikaan huomaa sitä selässään. Nestori on iso ikäisekseen, mutta silti tosi pieni vielä. En kokenut että tämä häiritsisi häntä mitenkään, tai olisi liian iso edes näin pienellä.

Nestori on tässä omaansa tänään ja eilen testaillut ja tykkää kovasti. Apinaa on kanniskeltu jo joka paikkaan, ja selässäkin se menee hyvin. Näyttääkin niin suloiselta kun toisella on kaveri selässä. 🙂 (Ilman valvontaa apinalla ei kuitenkaan saa leikkiä, eikä nukkua sen kanssa, koska se sisältää nauhoja joihin voi tukehtua.)

Meidän piti mennä kauppoihin reppua testaamaan kunnon käytössä ja ottamaan realistiset kuvat käytöstä. Kotonahan tätä ei tarvitse tietenkään käyttää. Suunnitelmat ei kuitenkaan lasten kanssa aina pidä, vaan Nestori onkin kuumeessa ja otettiin sitten kotikuvat. Lökäpöksy-räkänokka-tuttisuu siis tällä kertaa mallina, mutta tällaista se elämä on.

Mussukat myy nyt näitä kaikkia turvareppuja alehintaan. Ehdit vielä tilata sellaisen vaikka joululahjaksi lapsellesi/lapsenlapsellesi.

Saat nyt myös lukijanani ilmaiset postikulut yli 10€ tilauksiin koodilla joulu2015. Koodi on voimassa jouluun asti.
Itse Mussukat-liikehän löytyy Ulvilasta jos satut sielä päin asumaan. Puoti myy lastentarvikkeita laidasta laitaan, Nimikoituja reppuja, tonttulakkeja, tossuja… Valikoimasta löytyy myös personoidut satukirjat. Mikillä on vastaava kirja, ja on ollut hauska lukea aikoinaan kirjaa jossa seikkailee Miki ja Mikin ystävät Korsossa, haha!

 Meillä reppu tulee varmasti erittäin ahkeraan käyttöön, kun poika tuosta vähän kasvaa. Eihän tuo poika vielä juurikaan juokse karkuun, mutta harhailee mihin sattuu. Eikä viihdy rattaissa niin hyvin kuin isoveljensä aikoinaan. Uskon että kesällä viimeistään kesäretkillä tämä on erityisen tarpeellinen.

-Henna-

*Sponsoroitu

Kommentit (1)

  1. Laura Nieminen

    Mulla on ollu muksuna joskus 80-luvun puolenvälin jälkeen valjaat,taisin olla aika liikkuvainen lapsi siis itsekkin! 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *