Blogit
Koti asemalla

Sohva makuuhuoneessa

Viimeksi kun siirsin työhuoneesta sohvan olohuoneeseen, totesin että en ole oikein tyytyväinen olohuoneeseen, koska sielä oli yhtäkkiä kolme sohvaa. Huone oli vähän liian tukossa ja tylsä. Mietin että siirrän pienen sohvan makuuhuoneeseen, mutta en nyt jaksanut silloin heti ryhtyä toimeen.

Nyt hiihtolomalla saatiin sohva siirrettyä, samalla olohuonekin parani. Kaiken kruunasi eilinen Ikea-reissu, jossa sain mm. puuttuvia hyllyjä ostettua. Nyt kaikki näyttää jotenkin paremmalta. Laittelenkin tässä pikkuhiljaa kuvia muutoksista. Hauska nähdä miten pienetkin asiat tekee ihan erilaisen fiiliksen. Jo pelkästään omia tavaroita ja huonekaluja hyödyntämällä ja siirtelemällä saa aikaan isoja muutoksia. 

Aloitan nyt siitä sohvasta. Tosiaan pieni samettinen antiikkisohva siirtyi nyt makuuhuoneeseen. Sohva alkaa olla jo hiukan kärsinyt kissojen kynsistä, ja jousitus ei oikein kestä enää jatkuvaa istumista. Kissojen kynsiä makuuhuoneessa olo ei suojaa, mutta tuossa ei tule enää istuttua päivittäin. Itseasiassa ei juuri ollenkaan. Varmaan moni tunnistaa sen, että makkarissa oleva sohva/tuoli tms päätyy aina päiväpeittojen ja kerran käytettyjen vaatteiden säilytyspaikaksi. Niin tämänkin kanssa varmasti vielä käy. Niin, ja meidän Minni-kissan uusi lemppari unipaikka on tuolla sohvan takana patterin päällä. Sielä se kuvittelee olevansa Nestoria piilossa. 

Samalla kun sohva siirtyi ikkunan eteen, täytyi myös meikkauspöydän paikkaa siirtää pois ikkunan edestä. Tuossa nurkassa sillä onkin oikein söpö paikka, tosin meikkausvalo on tosi surkea. Samalla huone muutoin valaistui, koska ikkunan edessä ei ole enää tuota peiliä estämässä valon pääsyä sisään. 

Kyllähän huoneeseen tuli hiukan ahtautta, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Tosin mun alkuperäinen ajatus pitää makkari hyvin tyhjänä, ei kyllä nyt onnistunut. Kummasti sitä on vaan kaikkea sinne kertynyt.

Makkarissa on melko boheemi tunnelma. Tunnelma on muuttunut mun mielestä aikalailla alkuajasta, vaikka pohja onkin sama. Alkuun kaikki oli niin hempeää ja vaaleaa, nyt huoneeseen on tullut vähän särmää. Täällä vielä kuvia alkuajoista. Kummasti sitä saakin muutettua tilaa, vaikka tapetti onkin niin hallitseva.

Nyt toivottelen kivaa alkanutta viikkoa kaikille! Meillä on lomalta paluu arkeen, ja melko kiireinen alkuviikko. Sittenhän me jo siirrytään maaliskuuhun, huh!

-Henna-

Kommentit (1)

  1. Pieni muutos sisustuksessa vaikuttaa tunnelmaan – Koti asemalla

    […] mä olen jotenkin tosi tyytyväinen olohuoneen järjestykseen. Punainen sohva kun siirtyi makuuhuoneeseen. Huoneessa on nyt kaksi sohvaa, ja ikkunan alla tuolit. Huomattavasti ilmavampi näin. Jospa tämä […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *