Remontti-sarja: Vanhan talon osto ja remppa. Riski?

Pahoittelut että remppa-sarjan uusin kirjoitus on vähän myöhässä, tai no, jos saan tämän tänään tiistaina julkaistua niin eihän tämä oikeastaan myöhässä ole. Täällä taas sairastellaan ja kaikki hommat seisoo. Just katselin että siitä on vajaa kaksi viikkoa kun olin itse viimeksi kipeä, ja nyt se tuli takaisin, koko perheelle… Voitte varmaan arvata että ketuttaa. Yleensä valmistelen postaukset edellisenä päivänä, mutta eilisen makasin sohvalla aurinkolasit päässä ja oksukulho kainalossa. Siinä ei paljon tietokoneen ruutua tuijoteltu. Nyt olo on parempi vähän, mitä nyt kaikki niiskuttaa oikein urakalla.

Multa on monesti kyselty että miten uskallettiin lähteä tämän talon ostoon ja remppaan. Varsinkin näin iso talo, lasten kanssa, ilman remppataitoja tai isoa rahamäärää. Ajattelin nyt niitä asioita tässä pohdiskella, vaikka asiasta olen varmasti ennenkin kertonut monesti.

Tiedättekö kun on niitä ihmisiä jotka pohdiskelee ja miettii kaikki asiat tosi tarkkaan jokaisesta näkökulmasta. Sitten on niitä ihmisiä jotka menee tunne edellä, intuition voimalla ja vain uskoen että kaikki hoituu. Me kuulutaan niihin jälkimmäisiin, tai varsinkin minä. Sami järkeilee enemmän ja pitää jalat maassa mutta toisaalta hän pystyy aika nopeasti näkemään asioissa potentiaalia. Kumpikaan ei halua ottaa tyhmiä riskejä, mutta pieniä riskejä kyllä.

Mehän siis ihan yksinkertaisesti ihastuttiin tähän taloon niin täysin, ettei siitä ollut paluuta. Oltiin etsitty omakotitaloa jossa on pientä rempattavaa, ei mitään tällaista. Hassua oli se, että tää oli kamalassa kunnossa mutta me ihastuttiin silti.

Olen myös monesti kertonut että helpolla tätä ei saatu. Alkuun hinta oli liian suuri meille, eikä välittäjä suostunut siitä hintaa tiputtamaan. Laitettiin suoraan omistajalle viestiä että mihin hintaan tämä lähtisi jotta ne pääsee oikeasti eroon tästä mörskästä. Tiedettiin että tätä oltiin myyty jo kauan ja tämän jonkinlainen lämmitys ja ylläpito maksoi. Lisäksi tämä on suojeltu kohde ja tarvitsee oikeanlaiset omistajat. Joten kysyttiin suoraan että mihin hintaan tämä saadaan. Omistajahan tiputtikin hintaa ihan kivasti, ja se päätös oli siinä.

Seuraavaksi ongelmaksi tuli lainan saanti. Tosiaan talon ja tontin hinta ei ollut mitenkään korkea, ja meillä oli vakuutena antaa mökki ym. Kummatkin oli töissä ja kaikki kunnossa. Mutta suojelukohde ja talon kunto olivat ne este. Monet pankit sanoi ei. Kunnes Aktialta tavattiin se oikea tyyppi ja saatiin laina.

Seuraavaksi oli ongelmana myydä vanha asunto joulun alla. Tämä talo oli edelleen myynnissä vaikka meidän tarjous oli hyväksytty. Joten huonoon myyntiaikaan kiireellä myytiin edellistä kotia ja samaan aikaan jännitettiin että kukaan muu ei ehdi nappaa tätä. Voin sanoa että monet kerrat tuntui ettei tulla saamaan tätä taloa, kunnes lopulta saatiin kaikki asiat hoidettua ja talo ostettua meille. Myöhemmin olen kuullut että muillakin jotka ovat ostaneet vastaavia kohteita, on ollut vaikeaa saada lainaa. Mikä tuntuu hullulta, jos raha-asiat ym on kunnossa.

Joten jos olet vastaavassa tilanteessa, voin vain sanoa että taistele. Lisäksi ehdottomasti jonkinlainen kuntotarkastus kannattaa tehdä. Täälläkin sellainen oli tehty, tosin aika pienimuotoinen talon kokoon nähden. Toisaalta meillä oli luotto että Vr on näistä taloista pitänyt hyvää huolta. Lisäksi täällä ei oltu tehty remontteja aspesti ym aikaan, vaan vasta vuonna 2000 jolloin ehkä vähän paremmin tiedettiin asioista. Missään talossa ei haissut home tai muutenkaan oudolta, alapohja ja ullakko olivat kuivia. Jotain pientä valumaa oli piipun reunoissa tms mutta ei pahasti.

Eli ammattilaisen kuntotarkastus, ja lisäksi vielä oma nenä tai jonkin ammattitaitoisen sukulaisen nenä paikalle. Siitä on hyvä lähteä.

Kannattaa myös oikeasti miettiä sitä, että oletko valmis uhraamaan kaiken vapaa-ajan remonttiin seuraavat vuodet. Ja elämään sen kanssa että vanhoissa taloissa on aina jotain laitettavaa ja tekemistä. Me ei oikeasti tiedetty mihin päämme pistimme. Vaikka täällä olikin pääosin vain pintaremppaa, työ vei yllättävän paljon aikaa. Joskus tuntuu että uuden rakentaminen olisi nopeampaa kuin vanhan korjaaminen. Lattioiden ja kattojen rapsuttelu vanhasta maalista ei ole kovin herkkua eikä nopeaa hommaa. En silti kadu että lähdettiin. Silti sen jaksamisen kanssa saa taistella kyllä usein, edelleenkin. Hommaa on aina hirveästi mutta motivaatiota ei aina niinkään.

Mitä taas rahaan tulee, me ollaan keskiverto-palkansaajia ja ollaan pärjätty jotenkuten. Tosiaan itse talo ei maksanut ihan hirveästi, mutta remonttiin menee jatkuvasti rahaa. Puutavara ja maalit maksaa yllättävän paljon. Hienot paperitapetit maksaa ihan hirveästi. Toisaalta ollaan säästetty hurjasti tekemällä itse. Ammattilaiset maksaa todella paljon, mutta säästää omaa aikaa ja hermoja. Mä olisin ollut valmis maksamaan ammattilaisesta silloin tällöin, mutta mies on meistä pihimpi ja ollaan nekin hommat tehty itse. Myöskään ei kannata ekaa ammattilaista palkata. Hinnat ja ammattitaito heittelee tosi paljon. Lisäksi näissä vanhoissa perinneremppa-kohteissa tarvitsee erikoisammattilaisia.

Toisaalta taas näin ison talon ylläpito ja lämmityskulut on kovia. Lisäksi kaikki työkalut ym, nosturit, kaivinkoneet ym niin äkkiä sitä rahaa menee. Meillä on edessä vielä katon kunnostus, pihan laitto, mahdollinen saunan rakennus jne. Se on vaan sitten jostain muualta meidän kohdalla pois. Meillä ei ole kallista autoa eikä matkustella usein, ei käydä usein ravintoloissa, baarissa tai muualla viihteellä. Nämä on näitä elämän valintoja.

Myös tietoa on joutunut hakemaan todella paljon. Perinneremppa on ihan oma alueensa, eikä siitä tiedetä välttämättä perus remppakaupoissa mitään. Meillekin on koitettu myydä ties mitä muovimaaleja ihan pokkana. Mitähän kaikkea mekin oltaisiin seiniin sudittu jos ei oltais ensin luettu asiasta. Esimerkiksi kun käytiin etsimässä varastorakennukseen punaista maalia. Hyllystä löytyi jonkinlaista “vanhan talon punamaalia” ja vielä edullisesti. Siihen olisi helppo tarttua, mutta ainesosaluettelosta näki että tämä oli kaukana perinnemaaleista. Ennenhän varastot ja talot maalattiin mm. punamultamaalilla, jota edelleen kannattaa käyttää jos rakennus on punamullattu. Tosiaan kuitenkin perinteistä punamultamaalia, eikä mitään vastaavan nimen omaavia muovimaaleja.

Rempassa on saanut opetella myös sietämään keskeneräisyyttä, mistä tein jo postauksen aiemmin. Sekä oppia malttamaan, mikä on mulle ollut vähän vaikeaa. Mä kun haluaisin kaiken aina heti.

Monesti olen myös kirjoittanut miten parisuhde on myös tosi kovalla koetuksella tällaisessa. Että ei se remontti ole riski vain ajankäyttöön ja raha-asioihin, vaan se on riski myös oman perheen ja läheisten välille. Me ei osattu edes rempata ennen, mutta meillä on ollut ihan hyvä tiimi. Jos joku homma olisi molemmille tosi vastenmielistä, niin sitten palkattais ulkoinen tekijä mutta pääosin työt on jakautunut ihan hyvin. Vaikkakin välillä tuntuu että suurin riidanaihe on se, että toinen ei tee tarpeeksi. Täälä kun pitäisi aina jotain tehdä. Ehdottomasti sanon aina, että vaikka kuinka ketuttaa, niin se puhuminen on se tärkein osuus.

Kiteytettynä voisi sanoa että tähän pitää olla kova palo, molemmilla suhteessa, jos pariskuntana tähän lähtee. (Yksin ei ehkä edes kannata lähteä näin isoon remppaan, kaveri sitten vaikka mukaan jotta saa jonkun jonka kanssa vatvoa asioista.) Jostain täytyy löytää aina se into tekemiseen. Jos kovasti haluaa vanhan talon itselleen, niin täytyy kyllä uskaltaa ottaa pieni riski. Koskaan ei tiedä mitä talosta löytyy. Toisaalta, mikäpä elämässä olisi riskitöntä? Osaamista ei niinkään tarvitse olla etukäteen, tekemällä oppii jos vain haluaa. Malttia, keskeneräisyyden sietoa ja intoa senkin edestä.

Mä olen moneen kertaan sanonut että haluan muuttaa takaisin kerrostaloon, kun on kaikki tarpeeksi ketuttanut. Olisi se elämä niin paljon helpompaa jos olisi pieni kerrostalohuoneisto vaan. Toisaalta täällä on paljon tilaa, joten täällä on monet juhlat järkätty. Täällä on mun puoti ja lapsilla iso piha jossa leikkiä. Eläimiäkin on helpompi pitää täällä. Niitä ei saisi niinkään kerrostalossa. Kaikessa on aina puolensa. 

Tällaista pohdintaa tällä kertaa!

-Henna-