Blogit
Koti asemalla

Remontti-sarja: Millaista on remontoida perheenä kotiaan

remppa_keittio6Mä ajattelin tämän kertaisessa postauksessa pohtia sitä, että millaista on rempata kotiaan perheen kanssa. Aion jossain vaiheessa haastatella myös Samia, vähän mies-näkökulmaa asiaan, mutta ensin kerron omia fiiliksiä.

Kun me ostettiin tämä talo, meidän perhetilanne oli se että meillä oli 2-vuotias poika ja kouluikäinen hoitolapsi. Asuttiin kerrostalossa Helsingissä. Kummallakaan ei ollut kokemusta remontoinnista. Me rehellisesti lähdettiin tähän kyllä ihan sokkona. Siis sillain että meillä ei ollut minkäänlaista tietoa mitä tämä tulisi olemaan. Me vaan ihastuttiin taloon ja annettiin elämän viedä. Tiedettiin vaan se, että talon rakenne tuntuisi olevan kunnossa. Molemmilla oli super iso into tähän, ja molemmat olivat kädentaitoisia. Mieheltä löytyi myös taito tehdä asiat maalaisjärjellä, mulla taas oli kyky suunnitella ja selvittää tietoa etukäteen. Toisaalta ihan hyvä ettei tiedetty mitä tuleman pitää. Elettiin vain päivä kerrallaan.

remppa tapetit2Nyt kun isoimmat rempat sisällä on ohi, ja ollaan asuttu tässä 6 vuotta, ei voi sanoa kuin että huh huh. Ja toiset huh huh, kun tekemistä olisi vielä ihan hirveästi mutta kun enää ei oikein huvita, ei jaksaisi. Ollaan niin täysillä tehty monta vuotta. Nää vuodet on ollut ihan rehellisesti todella raskaita välillä. On kyllä pieni ihme että me ollaan vielä Samin kanssa yhdessä. Joku meillä vissiin toimii kuitenkin niin hyvin, että edelleen ollaan yhdessä ja aiotaan olla jatkossakin.

Ekat vuodet oli tosi rankat, me tehtiin kaikki vapaa-ajat remppaa, ihan kokoajan. Aina vuorotellen tai yhdessä. Välillä kinattiin kumman vuoro olisi nyt mennä yksin skrapaamaan maalia irti kylmän talon lattiasta. Kun kumpaakaan ei olisi huvittanut mutta kun oli pakko. Mutta jotenkin ne ekat vuodet jaksoikin ihan superhyvin, koska homma eteni ja vähän väliä pääsi iloitsemaan valmiista. Aina kun yksi uusi huone valmistui, se oli suuri ja hieno etappi eteenpäin.

Lisäksi, vaikka välillä kinattiin kun laitettiin tapettia seinään, remppa oli myös pääosin tosi kivaa puuhaa yhdessä. Illalla kun lapset meni nukkumaan, me avattiin siideri tai keitettiin kahvia, juteltiin ja tehtiin hyvässä sovussa yhdessä remppaa illan pimeydessä. Haaveiltiin tulevasta ja nautittiin yhteisestä hetkestä. Kun taas nykyään me lasten mentyä nukkumaan, löhötään sängyllä ja kumpikin katsoo padeilla omaa ohjelmaansa. Välillä sitä kaipaa yhteistä tekemistä, mutta ei kuitenkaan saa mitään aikaan kun ei ole ihan pakko. Se pakko myös antoi aiemmin virtaa siihen tekemiseen, kun tehtävä oli vaikkei tehnyt mieli tehdä.

remppa-nepanhuone8Lapset taas, noh, oon kokenut miljoona kertaa huono äiti-fiiliksiä rempan takia. Ihan hirveän monesti. Kun olen ärissyt rempasta väsyneenä lapsille, harmitellut että lomilla muut perheet lähtee reissuun, ja me vaan rempataan. Kokenut ettei lapset saa tarpeeksi huomiota ja joutuvat elämään keskeneräisyyden keskellä. Hoitolapset ovat saaneet muuttaa meille keskelle remppaa ja vanhemmat kyläillä myös lastensa luona talossa joka on ihan kesken. Tunsin syyllisyyttä ja harmia Mikin puolesta kun iskä teki vaan hommia aina.

Jälkikäteen ajatellen tuntuu kuitenkin että olin väärässä. Mä olen kuitenkin ollut kotiäiti kaikki nämä vuodet. Mikin on hyvin harvoin tarvinnut tulla koulusta tyhjään kotiin. Mikillä on aina ollut täällä kavereita hoitolasten myötä. Miki on myös nähnyt ettei mikään tule helpolla. Että unelmiensa eteen täytyy tehdä töitä. On hän myös päässyt nosturin kyytiin, vasaroimaan iskän kanssa ja auttamaan muutenkin hommissa. Eikä hoitolapset ole olleet heitteillä tai vaarassa. Jompikumpi on aina ollut lasten kanssa, ja remppahuoneet visusti kiinni. Jos kuitenkin tekisin tämän uusiksi, lähtisin tähän mieluummin vasta kun lapset on vähän isompia. Miki oli tosi pieni kun aloitettiin. Nestori taas on nyt niin pieni, mutta pahin remppaaminen on jo ohi ja aikaa pojille riittää ihan erilailla.

remppa-nepanhuone12Näiden kuuden vuoden sisään on mahtunut paljon suuria tunteita. Välillä ollaan oltu niin vihaisia Samin kanssa toisillemme, välillä on tuntunut että en vaan jaksa enää tätä. En keskeneräisyyttä, en riittämättömyyden tunnetta enkä sitä että aina on jotain hommaa. Välillä remppa on mennyt pieleen, välillä tuntunut ettei mikään valmistu ikinä. Välillä on juhlittu kun on saatu valmista tai opittu jotain uutta remontissa. Välillä ollaan oltu ylpeitä kun joku kehuu miten ihana koti meillä on tai ollaan itse huomattu miten hyvää jälkeä ollaan saatu aikaan. Välillä ollaan oltu ylpeitä toistemme osaamisesta ja oppimisesta. On myös itketty tuhannet itkut, ja naurettu tuhannet naurut. Eletty sitä arkea ja välillä juhlaa.

Toki tämä remppa olisi ollut helpompi myös ilman työtä vastaanottoperheenä, joka toi todella isot omat haasteensa. Toinen mikä oli haastavaa, oli meidän vuosien sekundaarinen lapsettomuus. Se kun osui just näihin vuosiin myös ja oli mulle henkisesti todella rankkaa aikaa. Muistan edelleen Nestorin huoneen tapeteista miten tapetoitiin niitä vuosia sitten, mä olin raskaana ja olin niin onnellinen. Kun sainkin keskenmenon, ne tapetit toi mulle alkuun vain pahaa oloa. Kun vuosia myöhemmin vihdoin odotin Nestoria, en muista tuosta raskausajasta remppaamista oikeastaan ollenkaan. Mä pelkäsin niin hirveästi että jotain sattuu taas. Joten ei se remppa yksin ole raskasta, vaan se elämä siinä ympärillä myös. Toisaalta, sitä pahaa oloaan sai purkaa siihen remonttiin. Kaikessa on siis puolensa.

Nyt kun katson vuosia taaksepäin, olen todella tyytyväinen että lähdettiin tähän. Tämä koti ei ole vain koti, tämä on elämäntapa. Tämän kodin takia mulla on blogi. Blogi joka on auttanut mua jaksamaan niin että en tiedä olisinko edes selvinnyt ilman tätä. Teidän lukijoiden kommentit auttoi jaksamaan, sain vinkkejä ja kannustusta ja tukea täältä. Tämän kodin takia meillä oli vastaanottoperhetyö, ja kunnon tilat lapsille. Tämän kodin ansiosta mulla on myös nykyään oma puoti ja edessä vaikka mitä suunnitelmia ja haaveita. Sellaisia joihin tarvitsen tämän paikan. Tämä koti on opettanut meitä tosi paljon. Olemme oppineet perinneremppaa, ekologisuutta, kierrätystä, vanhan arvossa pitämistä. Tässä kodissa on paljon historiaa ja me ollaan ymmärretty että me ollaan täällä vaan ohikulkumatkalla, hoivaamassa tätä jotta tämä saa tönöttää täällä Korson asemalla seuraavatkin sata vuotta. Täällä on asunut monia ennen meitä, ja tulee asumaan monia meidän jälkeenkin.

Vaikka ei me täältä lähdetä vielä pitkään aikaan. Remppa jatkuu, meidän elämä jatkuu täällä. Vaikka täällä on ollut rankkaakin, niin nyt on ihanaa nauttia siitä mitä ollaan tehty. Isoimmat hommat kun on tehty. Kaikki tämä on ollut just tämän arvioista, enkä mä vaihtaisi tätä mihinkään. Eikä varmasti muukaan perhe.

Loppuun vinkki, jos harkitset rempan aloittamista. Keksikää joku keino johon purkaa sitä stressiä ja uupumista jonka remontti tuo. Sen jaksaa jos saa välillä onnistumisen kokemuksia ja saa purkaa stressiä johonkin. Olkoon se sitten liikunta, päiväkirja, mitä hyvänsä. Mulla se oli blogi ja sisustuksen suunnittelu, sekä perheen ja ystävien tuki. Toinen on se, että ollaan pystytty puhumaan asiat halki. Ollaan toki riidelty kun tarpeeksi väsyttää ja ketuttaa, mutta lopulta myös puhuttu fiilikset läpi.

Helppoa ei siis tule varmasti olemaan kellään, mutta lopulta se pahin ja kiireisin aika on vain lyhyt aika elämästä ja sitten sulla onkin jo ihana koti. <3

-Henna-

Kommentit (2)

  1. naurispelto

    Melkein kuin ois itse kirjoittanut. Meillä tosin ei vastaanottoperhetyötä, mut kolme lasta 5.5 v:ssa. Vähän aikaa sitten oltiin remontti-innostuksen suhteen tosi pohjalla, nyt taas parempi hetki meneillään. Mut hissunkissun, ei oteta paineita mistään ”valmistumisesta”, sitä tuskin koskaan tulee.

    • hennaasemalta

      Joo se kolme lasta on tosi paljon rempan keskellä! Meilläkin oli pahimpaan remppa-aikaan se 2-3 lasta, joista yksi oma.
      Meilläkään ei oikeastaan ole paineita mistään enää tässä vaiheessa, kun sisällä kaikki pääosin tehty ja talo maalattu kokonaan. Välillä tulee hetikkitäin ahdistus joistain jutuista jotka kesken. Kuten ulko-oven maalaus, kuistien viimeistely ja katto on maalaamatta… Se katto on pahin, ihan hirveä duuni tulee olemaan… No, vähän kerrallaan.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *