Puutarhurin kirja

Kaupallinen yhteistyö: Readme/ Puutarhurin kirja

Nyt kun ei vielä pääse kunnolla upottamaan käsiään multaa, on ihana istua kahvikupin äärellä, ja suunnitella pihaansa. Tämä on se aika kun yleensä kaivan omat pihasuunnitelmani esiin, ja kaivan myös kirjahyllystä kaikki ihanat puutarhakirjat. Joka kevät täytyy myös saada ostaa uusi ihana puutarhakirja.

Tänä vuonna julkaistiin mielestäni kaikkien aikojen kaunein *puutarhakirja. Heidi Haapalahden ja Teija Tuiskun “Puutarhurin kirja” (Readme). Kun näin kuvan muistaakseni Heidin instassa ekan kerran, olin jo myyty. Siis niin ihana ranskalaishenkinen kansi! Kun sain Readme:ltä blogilahjana itse kirjan, ei sen sisältö jäänyt yhtään kakkoseksi kannelle. Siis niin kaunis kirja alusta loppuun, että ei voi kuin ihmetellä miten jotkut osaa. Eikä pelkkä kauneus, vaan paksu ja iso kirja sisältää runsaasti hyviä ohjeita ja vinkkejä, selkeästi jaoteltuna.

Puutarhan kaudet

Kirja on jaettu 8 lukuun, puutarhan kausien mukaan. Kirjassa on täten myös huomioitu pitkä Suomi, jossa on esim. maaliskuussa ihan eri kausi Helsingissä kuin Rovaniemellä. Ei siis jaottelua kuukausien mukaan, vaan kausien mukaan. Älä siis tuijota kuukausia, vaan katso ulos, missä puutarhan vuodenajassa nyt mennään. Kirjaa on siis helppo seurata, se antaa työohjeet jokaiselle kaudelle, että mitä nyt voi tehdä. Lisäksi kirjassa on runsaasti muistiinpanoille tilaa. Sinne voi kirjata omat suunnitelmat ja ajatukset. Tietyt jutut tehdään puutarhassa vain muutaman vuoden välein. Esim. kalkitseminen tehdään muutaman vuoden välein. Voit kirjaan merkata, koska teit sen viimeksi. Näin on helpompi muistaa ajankohdat.

Kirjassa keskitytään myös kunnolla moneen suosittuun kasviin. Esim tulppaanit, ruusut, syreenit ja jouluruusut ovat saaneet ihan omat lukunsa. Tulen itse varmasti vielä moneen kertaan selaamaan kirjaa. Enkä vain nyt, vaan seuraavat vuodet myös.

Suosittelen kirjaa puutarhaharrastajille lämpimästi. Sehän olisi muuten myös ihana äitienpäivälahja ensi kuussa! Tilasin jo netistä omalle äidilleni kirjan, joten netistä saa kyllä, ei tarvitse nyt lähteä kaupoille tässä tilanteessa.

Nyt alkaa tulla vähän viileä täällä kasvihuoneessa istuessa. Istuttiin lasten kanssa täällä aamupäivä. Pojat pelasi unoa ja syötiin lounas täällä. Oli tosi lämmin alkuun. Meillä on täällä kasvihuoneessa uusi jatkettava puupöytä, ja se lisää kyllä käyttömukavuutta 100 prosenttisesti. Laittelen siitä kuvia sitten toiste.

Ihanaa pääsiäisenjatkoa!

-Henna-

*kirja saatu.

piha-ja-puutarha puutarhanhoito
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *