Koti asemalla
Koti asemalla

Puutarhasuunnitelmista ja arvonnan voittaja

Kevätmessulippujen arvonta on nyt vihdoin suoritettu. Suuri kiitos kaikille osallistumisesta, ja ihanista kommenteista joita olitte kirjoitelleet! En nyt vastannut erikseen teidän kommentteihin jotta minun oli helpompi laskea voittaja. Kaikki kuitenkin luin, kiitos niistä.

Arvonnan voitti tällä kertaa: Suvi Instagramin puolella. Voittajalle on jo laitettu viestiä.

Hänelle lähetän kaksi lippua Helsingin messukeskukseen kevätmessuille. Itsekin olen menossa paikan päälle* fiilistelemään kevättä ja pihanlaittoa.

Kerroinkin jo aiemmin että olen jo vähän pohtinut pihanlaittoa. Että mitä tänä vuonna olisi kiva ehtiä tekemään. Tiedän ettei kaikkea ehditä kuitenkaan, mutta on hyvä olla suunnitelmia, niin on helpompaa ne toteuttaa.

Tilasinkin jo muutama päivä sitten pihalle ruusukaaria ja pihapenkin. Tosi kätevää kun näitä pihajuttujakin pystyy tilaamaan netistä, ja nämäkin isot pihajutut tulee ilmaiseksi postissa. Helpottaa huomattavasti, meilläkin kun on ensimmäistä kertaa vain kaksi pikkuautoa käytössä. Niillä ei paljon kuskailla mitään. Lisäksi on tarkoitus tilata lisää soraa, niin on mahtavaa kun ne saa säkeissä suoraan pihalle.

Ruusukaaret tulee meidän kävelyporteille, ja penkki keittiön ikkunan alle radan puolelle. Se on meidän pihan lämpimin paikka, ja oikein odotan siinä jo aamukahvihetkiä. Siinä on ihana pieni alue jossa syreenipensas, ja mun viime kesänä istuttama ruusu. Muutoin alue on ihan heinittynyt, mutta pikkuhiljaa laitetaan sitäkin kuntoon. Lisäksi tulevan kahvilan vuoksi kävelyportit ja -polut täytyy siistiä, jotta kahvilaan ja puotiin pääsee kivasti joka puolelta ruusuportin ali. (Ai että miten ihanaa! Moneenko kahvilaan mennään ruusuportin ali?)

Tänään pääsin vihdoin ja viimein haravoimaan ensimmäistä kertaa! Tästä se kevät ja pihanlaitto siis alkaa. Ihanaa alkaa seurata kun piha alkaa kukoistamaan. Ensimmäiset tulppaanien alut jo näkyy maassa. Viime syksy oli ensimmäinen kerta kun jaksoin vielä syksyllä laittaa sipuleita maahan.

Ensi viikolla pääseekin sitten fiilistelemään sinne kevätmessuille. Lisäksi meillä vietetään Mikin 10-vuotissynttäreitä.

Ainiin, kahvilahommatkin alkaa nyt vauhdilla etenemään. Siis oikeasti pakko. Saatiin just rakennusvirastosta ja museovirastosta yleensäkin lupa kahvilan perustamiseen, ja nyt sitten seuraavaksi täytyy hankkia rakennusarkkitehti tekemään viralliset pohjakuvat tilasta. Huh, jännittää kyllä että miten tässä kaiken ehtii ajoissa.

Kuvat ovat viime kesältä meidän pihalta.

Nyt kuitenkin loppuilta tylsää hommaa, ja kirjanpitopapereita kasaamaan….

Kivaa viikonalkua!

-Henna-

*Liput saatu.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *