Blogit
Koti asemalla

Porvoossa

Minä sain viettää eilen ihanan päivän Porvoossa. Lähdimme hyvän ystäväni kanssa aamupäivästä kylmällä ja tuulisella säällä kohti Porvoota. Kun pääsimme perille, sää pikkuhiljaa parani ja parani ja muuttui kauniiksi ja aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Mikä tuuri!
Joka kesä ja joulunalusaika on toiveenani päästä Vanhaan Porvooseen mutta silti viime kerrasta on jo pari vuotta. Vaikka meiltäkin sinne kestää ajaa vain puolisen tuntia!
Vanha Porvoo saa kyllä suupuolet korviin, niin kaunis paikka vanhoine taloineen. Eilenkin vanhassa kirkossa oli häät, saimme seurata onnellisen vastavihityn hääparin matkaa tölkit kolisten ja kuvauksia joen rannalla. Mikä täydellinen häiden sää ja paikka! 
Itse kiersimme antiikkiliikkeissä, pikkupuodeissa ja kävimme syömässä ja kahvilla auringonpaisteessa.
Päivän kruunasi esikoistaan odottavan ystäväni tulevan lapsen ihana ensimmäinen helisevä pehmolelu pienestä vanhanajan lelukaupasta. Hymyilin itsekseni kun tuleva äiti helisi loppupäivän lelua kantaessaan. Mikikin sai kyseisestä kaupasta tuliaiseksi vanhanajan pikkuauton sekä pieniä emalimukeja ruokaleikkeihin.

Muutama ostos tarttui tietysti mukaan, tuolta kun voisi ostaa kuorma-autollisen tavaraa jos olisi varaa! Mukaan tarttui herkkuja, sain vihdoinkin kokeilla Lemon Curdia. Tuota Lovin teetä mies toi Ranskasta viime syksynä, ja siitä asti olen toivonut löytäväni kyseistä teetä lisää. Nyt löytöi Skafferista ja kivan värisessä purkissa. Kunpa jääkaappi ja hyllyt olisivat täynnä vain noin kauniita purkkeja… Skafferi onkin kiva pieni puoti jossa saa erikoiskahveja vastajauhettuna, erilaisia teetä ja vanhanajan karkkeja.

Antiikkiliikkeistä löytyi muutamalla eurolla kaksi vanhaa vihreää pulloa sekä lisää vanhoja emalimukeja. Nämä neljä menee mökille, mulla kun on niitä kotona ennestään.
Bruka desingin pellavainen liinakin piti mennä mökille mutta jääkin kotiin. 
Lopuksi kävimme vielä ystäväni Porvoossa asuvan isän luona ihastelemassa myöskin vanhaa puutaloa jossa ovat tehneet täyden remontin. Siinä oli ihana ja kotoisa koti jossa kaikki huonekalut olivat vanhoja, vuosien varrella kerättyjä ja jokaisella esineelläkin oli tarina että mistä mikäkin on löydetty. Inspiroiduin itsekin etsimään vaan ahkerammin asioita kotiin kirppiksiltä. 

Oma löytöni, vanha lamppu joutui vielä kokemaan vähän pyöritystä ja päätyikin divaanin tälle puolen jotta pääsee enempi esille. Tosin nyt suunnittelen jo koko olohuoneen kaluston uudelleen järjestelyä… Katsotaan toteutanko muutoksia vai jääkö kaikki näin.

-Henna-

Kommentit (10)

  1. Niina ja 4kisua

    Pidän kanssa porvoon vanhasta kaupungista kovin. Skafferista ostin kerran ihanaa tiputeetä (+studio 54 teetä) ja nyt he ihanasti aina lähettävät postitse mulle teetä kun tee varastoni ehtyy. T:Niina ja 4kisua

    • hennaasemalta

      Ai, miten ne sulle sitä lähettää?:O Saiko sieltä tilattua vai mitä? Heti menin katsomaan että onko heillä nettipuoti vai, mutta ei oo?:O
      Mä keitän meille sit ompelukerhossa teet ja kahvit ja tarjoilen mun antiikkisista ruusukupeista.:)

  2. Katri

    Kiva postaus ja kivoja ostoksia! Tykkään kovasti lukea näistä Porvoon postauksista ulkopaikkakuntalaisten silmin. Kiva kun kävit! 😉

    • hennaasemalta

      Kiitos.:) No joo, on se vähän eri olla Porvoossa turistina kuin asukkaana.:)

  3. Anonyymi

    Hyvää kesänalkua 😀
    Olis kiva saada koko teidän eläintarha samaan kuvaan, liekkö mahdotonta?
    Timo

    • hennaasemalta

      Haha, no joo, on se kyllä. Ehkä ruokahetkenä saisi kaikki elukat samaan kuvaan, mutta sekin vähän hankalaa vielä kun toi John kiertää muut kaukaa… Riviin niitä ei ikinä tule saamaan.:D Ja aika mahdotonta ottaa kuvaa jossa yksikään ei olisi tärähtänyt kun aina joku liikkuu ja sählää.:D
      Kiitos samoin.:)

  4. sade

    Minulla ja ystävälläni on tapana käydä kerran kesässä kahdestaan Porvoossa viettämässä päivää. Viime kesänä ostin tuosta samaisesta herkkupuodista myös LOVin teetä. Ihana purkki! Minulta löytyy keltainen. 🙂 Tuskin maltan odottaa että koittaa tämän kesäinen Porvoon reissu!

    • hennaasemalta

      Ihana perinne teillä.:) Keltainenkin olisi ihana!

  5. Piia Anneli

    Porvoo on yksi maailman parhaista paikoista. Missään muualla ei hymyilytä yhtä paljon. Kaunista, niin kaunista! Ja sieltä ihmisten kätköistä löytyvät vanhat herkut, hitsit sentään!

    ~ Piia Anneli / annelivia

    • hennaasemalta

      No niinpä, se on kyllä niin ihana! Kyllä sielä kelpaisi vaikka asua.:)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *