Blogit
Koti asemalla

Pienet halloween-bileet

Vielä muutama vuosi sitten ihmettelin, että miksi Halloween tulee niin vahvasti Suomeenkin, että ei se tänne kuulu. Se olisi mielestäni turha juhla eikä sovi Suomeen. Sitten kuitenkin aloin hyvin pienesti järjestämään lapsille Halloweenia. Ostin halloween-asut, ja koristelin kodin muutamalla vanhalla posliinikurpitsalla. Nyt muutaman vuoden olen järjestänyt lapsille samanlailla pienesti halloweenia, ja nyt oikeasti alan pitämään tästä perinteestä.

Mitään ihmeellistä ei ehdi eikä jaksa järjestää, mutta pienikin juttu on lapsille kivaa. Halloweenina saa vähän pelleillä ja hassutella, käyttää mielikuvitusta. En tykkää mistään tosi pelottavasta ja ällöttävästä, mutta kummituksia, kurpitsoja ja kynttilöitä saa olla. Sekä tietty herkkuja!

Tällä kertaa pyydettiin pari Mikin kaveria yökylään, poika veti pirun vaatteet päälle ja mä leivoin haamumuffinsseja. Instagramissa näkyykin, että kiireessä meikkasin itsellekin vähän halloweenilmettä. Oikeasti olisi hauska joskus oikein panostaa ja tehdä kunnolla joku meikki, ja hommata vaikka jotkut halloween-piilolinssit myös. Tosin huomasin että onneksi en tänä vuonna tehnyt niin, Nestori nimittäin säikähti tuotakin meikkiäni sen verran että en niitä kauaa viitsinyt pitää.

Kertakäyttöastiat löysin jo varmaan viikkoja sitten H&M Homesta. Kurpitsa-garland on Tigerista. Ohje kummitusmuffinsseihin sekä idea kurpitsanmalliseen pizzaan löytyy Kinuskikissan sivuilta.

Ei siis mitään sen kummempaa. Pojat herkutteli lisäksi karkeilla ja pelasivat myöhään. Me Samin kanssa katsottiin pitkästä aikaa yhdessä leffaa, nimittäin tv:stä tullutta James Bondia. Mä en ole mikään Bond-fani, varmaan kaikki Graigin leffat näkemättä mutta oli kivaa vaihtelua.

Äiti tuossa just kyseli koska laitan joulutähdet ikkunaan. Nyt kun halloween on ohi, voisi oikeasti alkaa pikkuhiljaa miettimään sitä joulua. Ei vaan ole yhtään jouluilufiilis. En tiedä laitanko edes tähtiä tänä vuonna, vai pelkästään valoketjuja, joita jo onkin täällä muutama. Pitää mennä fiiliksen mukaan, laittaa mikä kivalta tuntuu ja silloin kun siltä tuntuu.

Sitä odotellessa. Ensi viikolla voisi kyllä sen glögipullon kuitenkin korkata.

Se olisi huomenna taas maanantai. Nuohoojan käynti, Halloween-koristeiden poistaminen ja ison pyykkivuoren pyykkääminen. Arkea siis.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Henna-

Kommentit (2)

  1. naurispelto

    Haamumuffinssit on hauskat 🙂

    Minäkin olen aiemmin vähän pitänyt Halloweenia höpöjuttuna eikä ole sitä juhlittu, mutta tänä vuonna teki vaan mieli päästä leipomaan jotain hassuja juttuja. Kutsuinkin sitten juhlimaan kaveriperheen, joka muutoinkin käy kylässä meillä lähes viikoittain. Tehtiin matokarkeilla koristeltuja mokkapalamuffinsseja, hämähäkkipikkuleipiä, hämähäkeiksi ja mustekaloiksi leikeltyjä nakkeja ja ostettiin vähän halloweenimaisia karkkeja. Satuimme tekemään pizzaa aiemmin samana päivänä, niin pohjaa jäi hieman, joten siitä tein kurpitsapizzan. Tosin eri tavalla kuin sinulla eli leikkelin pohjan kurpitsan muotoon. Tarjoilut koristeltiin hassuin nimikyltein (esim. päärynämehuun muutama lepakkokarkki –> Lepakonlima jne.). Muutoin koristeina oli vain oranssit tuikut ja ananaksesta leikattu lyhty sekä lasten kanssa askarrellut vessapaperirullakummitukset ja ulkona kurpitsa. Vieraat toi kasvomaalit ja halloweenaiheiset taskulampputikkarit lapsille, niin meno oli taattu 😀 Varmaan tulee ensikin vuonna pidettyä jotain Halloweenjuttua, jos vaan into sattuu kohdille, ei väkisin.

  2. Micu

    Just sopivat tarjottavat. Varmasti oli hauskaa 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *