Modernia

Mikä tämä juttu on, että mä olen nyt ihastunut kaikkeen moderniin? Siis sisustuksessa.
Mulla on koko kesän ollut sellainen sisustusahdistus. En muutenkaan niin kesällä sisusta, niin kuin ei varmaan moni muukaan, mutta nyt on ollut ihan “ahdistus”. No tietty olen katsellut sisustusjuttuja tuonne toiselle puolen taloa, tapetteja ym mutta joku tökkii.
Mä olen vuoden-pari tilannut innolla Toivekoti ja puutarha-lehteä, sekä Maalaisunelmaa, ja ne on ollut niin lemppareita. Nyt on alkanut tökkimään, kaikki on jotenkin niin nähty niissä lehdissä! Kotivinkistä tykkään, välillä on hyvä numero, välillä ei kauheasti luettavaa, mutta lempparilehti silti ollut.

Liekö syynä sitten esimerkiksi Cocon blogi josta pidän koko ajan enempi. Joskus vahingossa eksyin sinne ja ihme kyllä jäin lukijaksi, vaikka sisustusmaailmamme on niin erilainen. Cocolla on ihana ja raikas blogi, joten jäin ja olen sieltäkin saanut inspiraatiota.
Lehdet ovat vaihtuneet mm. Dekoon ja Glorian kotiin. Tulee ne vanhatkin vielä, mutta Toivekodin lopetan..
Esimerkiksi uusimmassa Glorian kodissa on Eelovin Lintukoto-valaisin. Mun mielestä se on mielettömän suloinen! Varsinkin juuri tuo keltainen!

Tämä olisi niin kiva esimerkiksi makuuhuoneessa johon tulee luultavasti kirsikkapuutapettia ja rottinkituoli, tämä siihen rottinkituolin päälle. Sellainen kotoisa nurkkaus. Makuuhuone jäisi muutenkin mahdollisimman selkeäksi. Vaatteet kaappiin, huonekaluina vain sänky, se tuoli, meikkipöytä ja pehmoinen matto.:)
(Sopiiko tuo keltainen sitten tuohon tapettiin, en tiedä, mutta en voisi kuvitella ostavani valkoista tai mustaa lamppua…)

Ei silti pelkoa, rakastan edelleen vanhaa ja kulunutta, mutta joku juju saisi olla. Vanhaa, värikästä, itsetehtyä, kodikasta mutta ripaus selkeyttä, modernia ja siistiä. Oi oi, mitähän tästä vielä tulee?

Huomaan että joka syksyinen sisustusinto taas nostaa päätään… Kivaa!:):)

-Henna-

Kommentit (8)
  1. Sun pitää mennä vaikkapa kansalaisopiston puutyö piiriin ja alkaa tehdä erilaisia pieniä hyllyjä yms. nopeita juttuja jotka voit maalata piristävillä väreillä.
    Timo

  2. Jännä juttu, mulla on jo jonkin aikaa ollut meneillään ihan samanlaiset ajatukset; joku ihmeen sisustus-ahdistus on minuunkin iskenyt!
    Minä oon myös niin kyllästynyt Maalaisunelmaa-lehteen ja muihin sen tapaisiin lehtiin! Ykköslehti on tällä hetkellä Glorian koti, Dekostakin tykkään 🙂

    Haluaisin myös selkeää, modernia ja siistiä, mutta kuitenkin pitäisi olla myös kodikasta, vähän vanhaa, värikästä…!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *