Mistä tulee joulun tunnelma

Täällä on imuroitu, siivottu kuisti, pesty jääkaappi ja laitettu kynttilöitä valmiiksi. Hoitolapset lähti perheensä luo jouluksi, joululaulut soi ja tunnelma on just nyt melko seesteinen. Kohta lähdetään Papan haudalle Helsingin Hietaniemeen. Se on kyllä kaunein hautausmaa jonka tiedän. Ortodoksien hautausmaa, jossa on hyvin vanhojakin hautoja ja tunnelma jotenkin ihan omanlainen. Pappani oli ortodoksi, siksi meilläkin on olohuoneen seinällä papan tekemä ikoni. Jos joskus joku on vaikka kuvissa sen huomannut.

Olen tänään miettinyt että mistä se joulun tunnelma tulee. Tiedättekö, kaiken härdellin jälkeen tulee sellainen seesteinen tunnelma, joka kuuluu ainoastaan jouluun. Kynttilät, takkatuli ja joulumusiikki toki tekee osansa tunnelmasta. Sekä tietty joulun tuoksut ja puhdas koti. Siihen lisäksi läheiset ihmiset ja menehtyneiden muistaminen haudoilla. Ihan oma taikansa on kyllä joulussa.

Tänä vuonna toki monilla on hyvin erilainen joulu kuin normaalisti, mutta ollaan iloisia että läheisiä voi nähdä myös vaikka etäyhteyksillä. Sanoin myös pari päivää sitten siskolle kun valiteltiin tätä vuotta, että hei, läheiset on kuitenkin pysynyt terveenä ja varsinkin elossa. Koitetaan muistaa se tämän joulun aikana, vaikka moni asia olisikin erilailla kuin toivoisi.

Meidän joulu

Meille tulee perinteisesti äiti ja sisarukset jouluaterialle nyt joka tapauksessa. Me nähdään muutenkin usein, ja kaikki ovat terveitä, joten otetaan yhteissopimuksesta tämä riski. Ainoastaan joulupuuro mummilla peruuntui tänä vuonna, mikä on tietty tosi harmi mutta ei me kaikki voida mennä niin iäkkään ihmisen luo jouluna. Vaikka meidän mummi onkin aikamoinen rauta-mummi. <3

Olen nyt ollut pari päivää lomalla, ja täytyy kyllä sanoa että pikkuhiljaa huomaa että stressiverho putoaa olkapäiltä. On myös niin helpottavaa kun ei tarvitse olla joka päivä 7-8 tuntia maski naamalla. Miten sitä onkaan oppinut arvostamaan tänä syksynä, ihan vaan puhdasta ilmaa, ja sitä että saa hengittää normaalisti! Töitä on kyllä välipäiville luvassa, mm. iso rutistus tehtävänä kun täytyy tehdä puodin inventaario sekä kirjanpitopaperit kirjanpitäjälle kuntoon. Niitä en aio kuitenkaan murehtia kuin korkeintaan ensi viikon alussa. Loma mulla kuitenkin jatkuu loppiaiseen ja tammikuukin ollaan normaalia vähemmän auki.

Nyt me aletaan lähteä sinne haudalle, joten minä toivotan tässä kohtaa oikein ihanaa ja rauhallista joulua!

-Henna-

ihmiset joulu lapsiperheet
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *