Blogit
Koti asemalla

Mikin syntymäpäivät

Enpäs ollut oikein ehtinyt tänne toivottelemaan teille hyvää pääsiäistäkään, kun olen ollut kiireinen mm. näiden meidän Mikin syntymäpäivien takia. No mutta nyt täällä vihdoin!

Miki täyttää tänään jo 9-vuotta. Silti tämä oli eka vuosi kun pääsiäinen sattui olemaan just samaan aikaan. Toisaalta ihan kiva, saatiin pitkä vapaa just synttäreille. Lisäksi sain kerrankin Mikin juhliin pääsiäisen varjolla koristella pastellisia fiiliksiä. 

Vaikka täytyy sanoa että tämän vuoden tarjoilut ja koristelut tuli toteutettua ihan hetken mielijohteesta. Olen ollut nyt niin kiireinen että kaikki teema-kertakäyttöastiat ym jäi ostamatta. Vaikka ei kyllä haitannut yhtään. Miki on jo siinä iässä ettei kaipaa mitään teemajuhlia, ja meitä oli tällä kertaa vähemmän kuin yleensä, joten posliiniastiat riitti hyvin kaikille.

Kakun tilasin taas, kun tiesin mitä haluan mutta en tykkää niitä kakkuja tehdä itse. Muistatteko Nestorin Överikakun viime syksyltä? Löytyy täältä. Halusin melko samalla idealla nytkin kakun, mutta suklaisen. Toivoin Mikin lemppareita vadelmaa ja nutellaa väliin, ja koristeluja sai taas käyttää runsaasti. Tämän kakun tilasin taas Herkkukeijun Reijalta, supertaitava kakuntekijä! Suosittelen! Kakun koossa ja täytteissä eikä koristeissa ole kyllä tingitty, kakussa oli tosi paksut kerrokset vadelmaa. (Harmi etten kuvannut kakun upeaa täytettä) Nämä Reijan kakut on myös paljon parempia kuin aiemmin tilaamani synttärikakut leipomosta. Leipomokakut on kyllä ollut upeita mutta niin ällömakeita. Vaikka tämä oli näin suklainen, se ei ollut niin makea kuin odotti ja hyvä niin. 

Tosiaan koristelut meni vähän tyyliin ”mitä kaapista löytyy”. Kaivoin pääsiäiskoristeet esille, niitä ei meillä paljoa edes ole. Paljon kukkia, vanha viirinauha ikkunaan. Värikkäät astiat mitkä on aina meillä, keltainen kaitaliina. Ikkunalle lightbox onnittelutekstein, herneenversoja, kynttilöitä… Tuli mun mielestä ihanan keväinen kattaus, vaikka ulkona onkin kylmä kuin talvella… 

Tarjoiluna oli tällä kertaa kakun lisäksi vain leipäkakut, jotka nekin tein vähän hetken mielijohteesta. Voileipäkakut on ikisuosikkeja, jotka on oikeasti helppo tehdä ja kiva kun ne voi ja kannattaakin tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi. Lisäksi pöytään karkkia ja sipsiä. Mulla menee yleensä tarjoilut ihan överiksi, joten nyt päätin ottaa iisisti. Nämä riittikin tosin hyvin noin 15 hengelle. 

Täytyy tosin sanoa että mulla oli pari päivää melko jotenkin ahdistunut olo tässä juhlien alla. Tuntui pahalta viettää ensimmäisiä Mikin synttäreitä ilman pappaa. Jättää papan vakiokuppi kaappiin. Onhan hän tosin ennenkin ollut poissa, mutta kuitenkin täällä. Nyt sytytin hänelle juhlien ajaksi kynttilän, vilkutuksena yläkertaan.

Alan nyt ymmärtämään miksi läheisensä menettäneille ihmisille just nämä juhlapyhät ovat vaikeimpia. Juhlat kun on sitä aikaa kun niitä läheisiä eniten nähdään, kokoonnutaan saman pöydän äärelle tutulla porukalla. Sitten kun joku puuttuu, sen todella tuntee.

Joten hyvin sekavat tunteet ollut tämän pyhän. Joka kerta kun lapsi täyttää vuosia, sitä myös miettii ajankulua. Miten mulla voi olla jo 9-vuotias lapsi? Koska se kasvoi näin isoksi? Toisaalta on niin ylpeä että on saanut kasvatettua kunnollisen pienen ihmisen. Miki on hyvin omalaatuinen persoona, ujo ja jörö vieraita kohtaan mutta kuitenkin niin sydämestään välittävä, viisas, huumorintajuinen ja suvaitsevainen. Toinen 9-vuotta, ja tuo lapsi on täysi-ikäinen, apua!

Nyt mä toivotan kaikille ihanaa loppupääsiäistä!

-Henna-

Kommentit (1)

  1. Reija

    Teidän juhlat ovat aina niin ihania! Tarkoin suunniteltuja ja harkittuja väreistä lähtien.
    Kaunis kattaus ja herkulliset eväät!
    Paljon onnea Mikille!

    ps. Mahtava kuulla ettei kakku ollut ”ällötysimellös”! 😉

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *