Blogit
Koti asemalla

Meille pihasuunnittelija osa 2.

piha suunnittelu1*Kaupallinen yhteistyö: Greatroom

Kaiken työkiireen keskellä, meillä on edennyt operaatio ”piha uusiksi”. Edennyt ja edennyt, ei ehkä fyysisesti mutta suunnitelmat ovat edenneet.

Mä kerroin aiemmassa postauksessa että me päädyttiin ottamaan pihasuunnittelija. Itse on ymmärrä mitään pihahommista, ja kuitenkin pitäisi tässä pikkuhiljaa alkaa laittamaan 3000 neliön pihaa. Vihdoin ja viimein lopetin jahkaamisen ja palkkasin ammattilaisen suunnittelemaan pihamme. Lähinnä kaipasin jonkinlaista selkeää yleissuunnitelmaa, ja erityisesti listan kasveista, joita meidän kallioiseen pihaan saisi laittaa. Kriteerinä lähinnä se, että pihassa olisi perinnekasveja ja piha olisi helppo hoitaa. Meille saapuikin Tarja Greatroomista tekemään suunnitelman. Tarja on erityisesti perehtynyt myös perinnekasveihin joka oli tosi iso plussa meille.

Lupasin teille vähän käydä nyt hintoja läpi, ja mitä kaikkea pihasuunnittelija tekee. Nämä hintatiedot sain haastattelemalla suunnittelijoita ja selvittämällä netistä, nämä eivät siis ole Tarjan omia hintoja. Täytyy toki nyt painottaa sitä, että hinnat vaihtelee suunnittelijan mukaan. Hintaan vaikuttaa todella paljon suunniteltavan alueen koko, miten haastava piha on, onko sielä valmiina jo mitä, sekä tietty että millainen, ja miten perinpohjainen suunnitelma tehdään. Noin tuhannen neliön suunnitelmassa hinnat menee noin 1000-5000 euron välillä. Tätä ei kuitenkaan kannata säikähtää, vaan kerron vähän tarkennusta.

Meidän piha on 3 tuhatta neliötä. Pihassa on kuitenkin isot rakennukset, ja paljon aluetta joka jää luonnontilaan, eikä tarvitse kummempaa suunnitelmaa. Joten suunniteltava alue on todellisuudessa paljon pienempi. Meidän piha on kallioinen ja hoitamaton. Itse halusin simppelin suunnitelman jossa näkyy noin suunnilleen kasvien paikat, kasvilista ja hyvin simppeli työohje oli toiveena. Kriteerinä oli tosiaan että täytyy olla perinnepiha, eli kulkuväylät soralla ja kasvit perinnekasveja. Joitain kasveja toivoin, ja kerroin että pihaan tarvitaan oleskelualueita, sinne tulee kasvihuone, joskus sauna ja ehkä kanala. Piha pitäisi olla helppo hoitaa, rönsyilevä ja runsas saa olla.

Tällainen suunnitelma maksaa meidän pihalla noin reilu tuhat euroa. (Blogiyhteistyönä sain palkaksi vähän alennusta.) Tähän kuului ilmainen katsastuskäynti jossa suunnittelija katsasti pihan ja teki tarjouksen. Joten voit hyvin kilpailuttaa suunnittelijoita.

5 tuhannesta puhutaan lähinnä sitten jos halutaan hyvin tarkat suunnitelmat, mutta tästä mulla ei ole tarkempaa kokemusta. Pihasuunnittelijalta voi myös kysyä pieniä ohjauskäyntejä. Tunnin-parin käynti, jossa käydään paikan päällä pihaa läpi, ja asiakas saa kysellä mitä haluaa. Sellainen maksaa reilun satasen-200 euroa suunnilleen. Suunnittelijan voi myös tilata auttamaan jossakin pienemmässä ongelmakohdassa. Jos vaikka piha on pääosin suunniteltu/tehty, mutta joku kohta tuottaa päänvaivaa, voi suunnittelijan pyytää avuksi vain tämän kohdan suunnitteluun. Esimerkiksi katsomaan vain yhden kukkapenkin suunnitelman. Tai opastamaan vaikka pensaiden leikkauksessa.

Voit myös vaikka tilata listan pelkästään kasveista jotka omaan pihaasi sopii. On myöskin mahdollista tilata pihasuunnittelija pihallesi tunnistamaan olemassa olevat kasvit. Jolloin tiedät mitkä kannattaa säästää, ja voit itsekin sitten googletella niiden hoito-ohjeita kun tiedät mitä googletella. Mä esimerkiksi itse tilaan vielä Tarjan keskikesällä tunnistamaan meidän kasveja. Itsehän ajattelen että kaikki on ihan rikkaruohoa, mutta Tarjahan saattaa löytää aarteita jotka turhaan poistaisimme. Joten kaikki muutaman kympin pikkusuunnitelmasta isoon suunnitelmaan jossa suunnittelija hoitaa myös itse työn toteutuksen, on mahdollista.

Nyt meille on tehty alustava pihasuunnitelma, olen saanut myös työohjeet ja kasvilistan. Tarja kävi vielä uudelleen alkuviikosta paikan päällä ja kävimme suunnitelman läpi. Sain kysellä ihan kaikkea, tarkentaa suunnitelmaa, kysyä tarkat paikat uusille puille, pensaiden hoito-ohjeita ym. Tarja myös esitti pari vaihtoehtoista paikkaa esimerkiksi kasvihuoneelle. Tämän perusteella hän tekee mulle vielä uuden lopullisen suunnitelman, ja antoi ohjeet mistä voidaan aloittaa tänä kesänä.

Olen todella tyytyväinen että maksettiin tästä. Olisin luultavasti ostanut täysin vääriä kasveja jotka olisi vain kuollut, pihatyöt ei olisi edennyt kun ei tiedä mitä tekee, ja olemassa oleville kasveille sain hoito-ohjeita. Olisi ollut ikävä tajuta jälkikäteen että esimerkiksi kasvihuone on sijoitettu huonoon paikkaan. Tai marjapensaat liian kuumalle paikalle kuolemaan. Pihasuunnitelmamme on selkeä, just sopiva meille, ja kasvilistaa selaan innolla. Virheitä ei myöskään tule läheskään niin helposti. (Eikä tule seottua kukkakaupassa ja ostettua heräteostoksia. )

Tarja osasi hyvin huomioida mun toiveet ja vastasi kysymyksiin selkeästi, niin että minäkin uskon nyt osaavani. Meillä tulee olemaan iso työ raapia kaikki rikkaheinä pois, mutta kun pohjatyöt tehdään heti kunnolla, tulee piha pysymään hyvin ja suht helpolla siistinä.

Suosittelen, jos vähänkin mietityttää että ottaisko suunnittelijan, niin kannattaa ainakin kysyä! Tarja toimii Loviisasta käsin Vantaalle saakka pihasuunnittelijana. Yhteystiedot täällä. Ihan vilpittömästi voin häntä suositella!

Palaan vielä kertomaan myöhemmin, että mitä meille sitten suunniteltiinkaan ja mistä aloitetaan.

-Henna-

Kommentit (1)

  1. Valmis pihasuunnitelma – Koti asemalla

    […] Vihdoin ja viimein pääsin tähän pihasuunnitelmamme esittelyyn! Mulla on kaikki päivät ja illat mennyt nyt pääosin sielä itse puutarhassa kuoppia kaivaen, suunnitellen ja ihaillen. Pihasuunnitelmaa olen selaillut tuhat kertaa, googlettanut kasvien kuvia ja pähkäillyt että mitä teen milloinkin. Kuitenkin niin, ettei tarvitse ottaa mitään stressiä siitä, että mitä ehtii. Tarkoitus onkin toteuttaa tätä vuosien ajan pikkuhiljaa, ilman stressiä. Edelliset postaukset aiheesta löytyy täältä ja täältä. […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *