Marraskuun viimeinen

Tänään, marraskuun viimeisenä päivänä, oli niin upea ja valoisa sää! Tätä varmasti moni kyllä kaipasikin, ollaan niin säkissä oltu koko marraskuu. Harmi kyllä olin itse töissä koko valoisan ajan, mutta kyllä se valoisuus silti toi vähän voimaa taas.

Koska kerrankin oli tosiaan valoisaa, nappasin äkkiä ennen töihin lähtöä muutaman kuvan kotoa. Sain nimittäin eilen vihdoin laitettua kotona joululakanat ja joulutyynyt esille. Nappasinkin Instaan ja Facebookiin eilen muutaman joulukuvan illan tunnelmasta. Tänään sitten näitä valoisampia kuvia.

Rankka viikko takana

Mulla oli viime viikko todella henkisesti vaikea. Pimeys painoi, ja tuntui että töissä meni kaikki pieleen. Lisäksi stressasin kodin kaaoksesta ja siitä ettei yhtään tunnu siltä että joulu tulee. Eniten kuitenkin stressasin töissä. Jotenkin kaikki vaan takkusi. Paketit eivät kulkeneet, postin lakko, erään maksupalvelun maksuongelmat, en ole saanut heiltä melkein kahteen kuukauteen asiakkaiden tilausten maksuja. Pino laskuja, töissä suht hiljaista jne. Jotenkin kaikki se paheni lauantaina, kun myymälässä oli aivan totaalisen kuollutta. Mulla oli sellainen todella ahdistava ja kuristava tunne. Tuntui etten saa henkeä kun ahdisti niin hirveästi. Hirveä pino laskuja joulua varten tilatuista tuotteista, ja ei ketään niitä ostamassa.

Kuten aina, tilanne kuitenkin pikkuhiljaa helpotti tällä viikolla. Paketit lähti rullaamaan, Postin lakko luojan kiitos loppui, ja asiakkaitakin on ollut tällä viikolla jo runsaasti. Tänään oli jo ihana ruuhka! Rahoja en ole vieläkään saanut sieltä yhdestä maksupalvelusta, mutta lupasivat että ne tulee kyllä.

Yrittäjänä sitä on niin pohjalla välillä. Miten sitä oppisi, että panikoisimen sijaan, pitää muistaa että tilanne voi olla täysin toinen seuraavana päivänä. Viime ja tämä viikko on ollut täysin toistensa vastakohtia, ja sitä tämä työ on. Toki monesti niinkin että just kun alkaa rullaamaan, ja luulet olevasi paraskin yrittäjä, niin tulee taas romahdus alas. Pitäisi vaan oppia ettei elä hetkessä, vaan katselee mieluummin sitä kuukauden kokonaismyyntiä. Ja pyrkii aina vähän parantamaan edellisvuoteen.

Täytyisi myös edelleen muistaa nauttia työstä, ja olla ylpeä siitä mitä tekee. Uskoa itseensä. Olisipa joku pieni keiju korvan vieressä kuiskimassa, ”kyllä se siitä, kohta taas helpottaa. Muista hengittää. ”

Arjen hyviä hetkiä

Tällä viikolla olen myös nauttinut mm näistä: Olen saanut asiakkaat inspiroitumaan monessa asiassa. Uusia upeita neuletöitä on aloitettu monilla puikoilla, muutama niistä omista neuleistani inspiroituneena. Muutaman olen asiakkaan kanssa etsinyt netistä yhdessä.

Viime vuonna ahdistanut Black Friday ei ole syönyt tällaiselta pienyrittäjältä asiakkaita. En itse osallistu tuohon päivään. Vaikka myyn tavaraa, en halua kannustaa järjettömään kulutusjuhlaan, jossa vaan haalitaan tavaraa, koska halpaa. Enkä voisi mitenkään kilpailla edes halvoilla hinnoilla. Toki kiva jos ihmiset löytää tarpeeseen edullisesti juttuja, mutta sellaiset hinnat onnistuu paremmin isommilta firmoilta. Meidän pienyrittäjien joku -10% olisi vaan vitsi niiden rinnalla.

Yksityiselämässä olen nauttinut illoista kynttilänvalossa neuloen ja joululeffoja katsellen. Kummasti se joulufiilis onkin sieltä sitten tullut. Sunnuntaina meillä oli joululahja-ostosreissu naisten kesken Tapiolan uuteen Ainoaan. Maanantaina taas oltiin Nestorin kanssa Helsingissä katsomassa Stockan jouluikkuna ja joulukoriste-osasto. Ikkuna oli todella ihana tänä vuonna, osasto taas suht pieni. Nestori myös veti kiukkukilarit kahvilassa just kun sain tonttulaten eteeni…. Mutta, eipä se elämä mene kuin elokuvissa, sen olen tässä jo oppinut. Onneksi loppureissu meni rauhallisemmin.

Ensi viikolla onkin sitten jo itsenäisyyspäivä, ja enää tasan kolme viikkoa lomaan! Ihanaa kun kerrankin olen ihan kahden viikon lomalla, loppiaiseen asti.

Mutta hei, huomenna on jo joulukuun eka! Minä menen keittämään glögiä, ja alan paketoimaan tontun pikku lahjoja. Meidän pikkuinen kiukku-tonttu nimittäin nukahti kesken videonsa katselun.

Ihanaa joulukuun alkua!

-Henna-

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *