Kuvauspäivä

Mietin tässä just, että postauksen otsikko antaa ehkä ymmärtää että täällä olisi ollut joku mieletön kuvaustiimi ja kuvaushärdelli tänään, mutta ei ole, minä se vaan. Olen laiskistunut ihan hirveästi kuvaamisen suhteen, ei ole pitkään aikaan tullut oikein kunnolla kuvattua tuotteita tai kotona mitään. Joten päätin tänään ottaa itseäni niskasta kiinni, ja hain puodin puolelta ison kassillisen tavaraa kuvattavaksi. Pitäisi tehdä sama projekti oikeasti noin kerran kuussa-kahdessa. Siinä on vaan aina ihan hirveä homma, plaah… Tavaroiden roudaaminen, asettelu, kuvaaminen, kuvien muokkaus ym ym.

Siis mähän kuvaan puhelimella ihan päivittäin, mun myymälässä on pakko sosiaalisen median laulaa ihan jatkuvasti. Se on vaan ihan eri asia räppästä puhelimella nopeasti kuva myymälästä, tai kuvata jotain videota Instagramin stooreihin. Niissäkin on oma hommansa, mutta ei yhtään tällainen. Mua välillä naurattaa kun lapset kyselee että miksi meillä on samaan aikaan kaksi myyjää töissä. Tarkoittaen sitä, että kun viereisessä huoneessa, ekokauppa Oranssissa Oravassa myy Erika ja mun puodin puolella minä. Että eikö toinen voisi olla vapaalla ja toinen myy molempien tuotteita. Yritäpä siinä sitten selittää että se työ on ehkä 10% sitä asiakkaan rahastamista ja loput kaikkea muuta. Kuten esim tätä että ”vapaapäivänä” kuvaan ja editoin kuvia monta tuntia. No, pienten lasten ei näitä tarvitsekaan vielä kauheasti ymmärtää, mutta itselle se on välillä aika uuvuttavaa miten montaa hommaa sitä pitäisi osata ja ehtiä tekemään. Toisaalta, alan pikkuhiljaa oppia, että kaiken a ja o on aikatauluttaminen. Että laitan ihan kalenteriin sen kuvauspäivän kerran kuussa, niin se tulee tehtyä. Toiselle päivälle ehkä editointi jne.

Aikatauluja

Ei ehkä ole kivaa elää elämää joka on liian aikataulutettu vapaapäivienkin osalta, mutta se auttaa kyllä kuitenkin ihan hirveästi niitä vapaita. Kun hommat on aikataulutettu, ne tulee tehtyä eikä oikeasti vapaalla tarvitse miettiä koko ajan että ”pitäisi sekin tehdä”. Mulle myös sopii sellainen tyyli että laitan kalenteriin että mitä pitää tehdä minkäkin päivän aikana, mutta en laita tarkkaa kellonaikaa. Sitten aamulla aamupalalla vähän pohdiskelen että mitä haluan tehdä missäkin järjestyksessä. Vaikka että ensin juoksen asioilla pari tuntia, sitten relaan tunnin pari, sitten töitä muutama tunti, ruoanlaitto, hetki lepoa, treeni ja loppuilta löhöilyä. Mulle toimii sellainen. Sopivassa suhteessa relausta ja aikaansaamista.

Sitäpaitsi nyt kun jaksoin kuvata pari tuntia, on mulla kuvia töihin varastossa moneksi viikoksi. Samalla tuli napsaistua pari kuvaa olohuoneesta, niin pääsin kirjoittamaan tännekin. Kuvissa on nyt olohuone syysasussaan. Koska huoneen värimaailma oli valmiiksi melko ruskean, persikan ja roosan sävyinen, ei paljon tarvinnut tehdä muutoksia. Vaihdoin yhden syksyisen tyynyn ja kaivoin mun ihanan ruutukuvioisen syyspeiton esille. Sekä tietenkin lyhtyjä ja tuikkuja. Lyhty, tuikkukipot, kynttilä ja sinapinkeltainen kuviollinen tyyny mun omasta puodista täältä.

Palju ja sauna

Nyt jään hetkeksi odottamaan että sade lakkaa, sitten me mennään laittamaan pihaa. Me nimittäin ostettiin palju (Ihanaa!!!!) ja sinne paljun ympärille täytyy levittää soraa ja muutenkin laitella käyttökuntoon. Niiiin, ja meidän saunaprojektikin ehkä vihdoin etenee. Meille tulee parin viikon päästä muutama asiantuntija Vantaan museolta ja kaavoituksesta katsomaan lupa-asioita. Just sanoin miehelle että tuntuu vähän hölmöltä että Poikosten pikkuisen saunan takia tarvitsee monen henkilön keskeyttää muut työnsä. Oikeasti kyse on kuitenkin muustakin. Sauna tulee kuitenkin keskelle Korson keskustaa, suojellulle ja vanhalle piha-alueelle, joten se ei tietenkään voi olla mikä tahansa häkkyrä. Sauna tulee myös jäämään tänne seuraaville asukkaille ja se tulee olemaan uusi osa tätä vanhaa arvokasta aluetta. Näissä vanhoissa taloissa kun välillä unohtaa, että ne on meillä vaan hetken lainassa. Meitä ennen täällä on ollut paljon asukkaita, ja meidän jälkeenkin tulee toivottavasti vielä paljon. Siitä kuitenkin lisää juttua sitten toisella kertaa.

Ihanaa viikonloppua hei!

-Henna-

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *