Kurkistus makuuhuoneeseen

Täällä vietetään loman viimeisiä päiviä. Olen nyt vajaa 2 viikkoa lomaillut, ja vähän ristiriitaiset fiilikset on. Mä tykkään mun työstä ihan hirveästi, mutta loma olisi silti voinut olla vielä pikkuisen pidempi. Vielä on paljon juttuja joita olisi halunnut ehtiä tehdä. Aina vähän jännittää myös se, että miten sitä sitten jaksaa tämän syyskauden rykäistä. Vaikka se työ on kivaa, niin se vaatii myös monipuolisesti niin paljon kaikkea.

Toisaalta, kesä vielä jatkuu ja onhan niitä vapaapäiviä kuitenkin. Vielä ehtii tehdä vaikka mitä ennen kuin kesä on ohi.

Odotan myös innolla syksyn sisustusinspiraatiota. Se inspis on nyt jo vähän puraissut, en ole vaan ehtinyt sitä vielä toteuttaa. Makkarin siivosin kunnolla tuossa joku aika sitten, niin tuli pari kuvaakin räppäistyä. Tosin mulla on tuonne kiva koruhyllykin nyt olemassa, täytyy pian ehtiä se asentaa paikalleen. Olen tosi koru-ihminen, ja nyt kun myyn itsekin koruja, niin niitä on kertynyt… Onneksi saan ne pian nätisti esille.

Mieskin aloitti ulkokaton maalauksen tuossa viime viikolla. Hirveän raskasta duunia, ja hidasta mutta ihanaa kun sekin on nyt polkaistu käyntiin. Se on oikeastaan viimeinen sellainen isompi ja pakollinen remppakohde täällä. Voipi tosin olla että tuo homma valmistuu vain puolittain tänä kesänä. Radanpuolella katto on niin korkea ja hankalan mallinen, ettei mies taida saada sitä maalattua. Joten joudutaan ehkä ensi kesänä palkkaamaan siihen ammattilainen tai vuokraamaan nosturin ainakin. Katsotaan nyt. Itse olen vähän kuisteja myös maalannut, mutta en tiedä, ei oikein inspiroisi… No, pikkuhiljaa.

Nyt mä kuitenkin jaksan neulomista ja katson Varjojen maa-rikossarjaa Yle areenalta. Hassua kun siinä on pääosissa Emmerdalen edesmennyt “Gennie”! 😀

Hei, hyvää viikonloppua, sehän alkaa kohta!

-Henna-

sisustus makuuhuone varikas-sisustus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *