Blogit
Koti asemalla

Korituoli ja syystähti

Oltiin tänään äidin kanssa Ikeassa. Kerrankin oltiin jopa kahdestaan, kiitos Ikean leikkipaikan.(Eikä kukaan mun sisaruksistakaan änkenyt mukaan niin kuin yleensä.) Muksut askarteli sielä Halloween-koristeita ja me kierreltiin ihmettelemässä Ikean joulukuusia. Oli tarkoitus hakea 5 euron joulukoristetyynyjä, mutta nehän oli jo loppu. Oikeastiko ihmiset ryntää heti ostamaan kaiken kun tollaista tulee, vaikka vasta on lokakuu?:O Mä en olisi edes mennyt vielä mutta kun äiti just sanoi että parhaat joulukoristeet menee heti, ja niinhän ne meni.
Kivoja joulupapereita sentään sain, sekä vihdoin tuon pienen korituolin keittiöön.
Olen niin kaivannut tuohon pöydän päähän rennompaa tuolia, jossa selailla lehtiä teekupin ääressä, tai jossa vaikka kirjoittaa blogia kun lapset syö.

Kotimatkalla käytiin myös kukkakaupassa, naurettiin sielä pinkille ”syystähdelle” joka naurusta huolimatta tarttui kummankin mukaan. Tuo on siis oikeasti tosi pinkki joulutähti joka oli nimetty syystähdeksi.:)

Meillä on kauhea kaaos taas kotona, tavaraa kertyy keoiksi joka paikkaan kun vielä ei ole tarpeeksi säilytystilaa esim vaatteille. Huomaan silti pitäväni tuota keittiötä kaikista eniten siistinä, kaipa se onkin tavallaan meidän kodin kruunu ja sydän.

Voisko muuten joku nyt ihan oikeasti kertoa koska se Halloween on?? Viimeisimmän tiedon mukaan se on marraskuun eka lauantai, mutta kun sitä krääsää on jo kaupat pullollaan, niin onko se tosiaan vasta silloin vai jo tulevana lauantaina?:O

-Henna-

Kommentit (18)

  1. Jasmine

    Eikä kukaan mun sisaruksistakaan änkenyt mukaan niin kuin yleensä. –> AHA AI ET IHAN ÄNKENY ?!

    • hennaasemalta

      😀 Katopa anonyymin kommentti alla, repeilen täällä yksinäni.:D

  2. Anonyymi

    En tiedä vastasiko siskosi pilke silmässä, mutta mun silmään/korvaan ottaa se, että töksäyttelet monesti aika ilkeästi muista ihmisistä.

    • hennaasemalta

      :D:D Todellakin vastas pilke silmäkulmassa, niin kuin myös minä kirjoitin alunperin pilke silmäkulmassa. Jos et ole ennen kuullut, sisaruksilla on välillä tapana leikillään pottuilla toisille, niin kuin tässäkin oli nyt kyse alunperin.

      Mitähän muuta ilkeää mä olen sanonut?
      Ja joo, kyllä mä haukun täällä esim. kirvesmiehen joka tuhosi meidän kuistit, mutta tuskinpa mä läheisiäni haukun, paitsi ehkä vitsillä mutta sen ne tietää.

      Anteeksi Jasmine, olen paha sisko, älä tapa.:D

  3. Jasmine

    hahahahahhaaha!! Päivän paras läppä toi anonyymin kommentti 😀 Ai henna töksäyttelee ilkeesti muista ihmisistä? En kyllä varmaan ikinä oo kuullu hennan suusta ilkeetä kommenttii ketää kohtaa, paitsi tottakai sillon jos siihen on oikeesti joku hyvä syy ja mä kuitenki tunnen mun siskon aika tosi hyvin.. Hyvähän se anonyyminä on tulla ärsyttämään ja keksimää joku uus asia mistä valittaa.

    Haha Henna, ehkä mä kestän tän just ja just! 😀

  4. Anonyymi

    Ma niin ymmarran ton siskolle heitetyn lapan!! Me 5 tyton sisarparvessa heitetaan ihan samaa rakkaudella heitettya lappaa niin facebookin statuksissa ja kuin yhdessa ollessamme! Ihan normia! Kerran siskon uusi Mies loukkaantui jostain " pikku sisko sanoi isosiskolle : tyhma,ei sita noin tehdä! – ei meillä tyhmaa muilta viljella Mut tyohon tilanteeseen se meidan mielestaan sopi ( leikillaan heitetty, oltiin nuoria) Mut Mies ei ymmartamaan ollenkaan… On Muuten ex Mies nykyaan 😉

    • hennaasemalta

      Haha "on muuten ex-mies nykyään":D Jep, tiedän, meillä on just tollaista kans aina. Varsinkin pikkusisko nuorimpana saa kyllä eniten osakseen, sillä on ties mitä källiä ollu huoneessaan oottamassa veljiensä jäljiltä. Toistemme musamaut, vaatteet ym haukutaan vitsillä, varsinkin kun ollaan kaikki tosi erilaisia tyyliltämme. Jopa äiti vitsailee meidän mukana ja kutsuu varsinkin mun veljiä ties millä nimityksillä, mutta sitä se on aina ollut ja sitä se tulee aina olemaan. Läheisiä kun ollaan, onneksi.:)

  5. Anonyymi

    =) Musta taas toi kommentti siskon mukaan tulemisesta oli IHANA, eli ihan selvästi sellainen rakkaalle sisarelle/sisaruksille heitetty "täky" että lukeeko ne tätä ja huomaako sitä. Selvästi kommentista jo näkyi se hyvä suhde mikä heillä on, eihän KUKAAN tuollaista muuten laittaisi. Mua hymyilytti se kommentti ja olin AIVAN varma että juuri tätä nuorempi sisko varmasti jotain heittää takaisin. (en siis ketää tunne, mutta olen blogia sen verran kauan lukenut että jotain tiedän…)

    Eli tosiaankaan älä vaan ota tollasista kommenteista itseesi, aina joku joskus jotain heittää…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *