Blogit
Koti asemalla

Kesäkuvia

KESÄ!! Ihanaa!
Vihdoin ollut sellaiset lämpötilat mitä on koko pitkä talvi, syksy ja kevät odotettu. Kun ovet ja ikkunat saa olla auki jatkuvasti eikä tarvita villavaatteita.
Me ollaan touhuttu pihalla vähän sitä sun tätä. Rakennettiin lavoista ”väliaikainen terassi” jota täytyy tosin vielä joskus suurentaa. Ehkä ensi kesänä. Olo Nestorin kanssa helpottui kun terassille voi levittää lelut ja ammeen. Terassi on vielä kesken kyllä, tarvitsee löhöilypaikan sekä pitkän penkin jotta pöydän saa mahtumaan toisin päin. Sekä lyhtyjä ym.
Keskikuisti on vielä työn alla joten terassi on nyt vähän ahtaasti kun istutuslaatikkoa täytyi siirtää sivuun kuistihommien alta. Oikein kiva tila tuosta tulee silti ajan kanssa, ja onpa nyt tosiaan joku paikka jossa oleskella.

Eilen pidettiin pienet maalaustalkoot ja maalattiin pohjoispäädyn aitaa. Pieni pätkä jäi vielä kesken mutta kaikki aikanaan. Mies siihen kuistiin työstää itse paksua tukipalkkia ja se vie aikaa. Mitään muuta näkyvää ei ole siis valmistunut.

Miehen piti aloittaa isyysvapaa parin viikon päästä, mutta töissä tapahtui tavallaan väärinymmärrys ja nyt kauan odotettu vapaa siirtyy luultavasti syksyyn… Harmittaa niin pirusti… Meidän piti loppukesä olla pidempi pätkä mökillä ja tehdä pihahommia ennen Mikin koulun alkua mutta nyt on lomat käytetty enkä tiedä mitä enää keretään kun mies töissä…

Huomenna mä lähden poikien kanssa mökille pariksi yöksi, mies jää töihin. Torstaina on Fiskarsin antiikkipäivät ja viikonloppuna vietämme 5.hääpäiväämme. Kiva viikko tiedossa vaikka sateiselta nuo ennusteet näyttää ainakin osittain.
Eletään nyt kuitenkin päivä kerrallaan. Pakko olisi alkaa hyväksyä että Suomen kesä on tällaista, koskaan ei tiedä mitä taivaalta tulee vai tuleeko mitään. Jokasään vaatteet siis mökillekin mukaan, mutta pääseepä edes saunaan.

-Henna-

Kommentit (4)

  1. Anonyymi

    Eikö teillä ole talossanne saunaa?

  2. Sari

    Ihanaa kesätunnelmaa. Oikein mukavaa viikkoa sinne! 🙂

  3. S.H – HOUSEkoti

    Oikein viihtyisältä näyttää 🙂

  4. Anonyymi

    Asuuko teidän siinä pienessä asunnossa joku? 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *