Karsittu ja siistitty keittiö

Meillä on pojat ja koira ollut viikonlopun mökillä. Ollaan oltu täällä tytön ja kissojen kanssa keskenämme. On ollut ihanan rauhallista, ja luksusta kun on saanut nukkua rauhassa ja pitkään. Mieli on levännyt kun olen saanut kävellä nukkumaan siistin kodin läpi. Ei ole tarvinnut väistellä leluja ja tuskailla pojan epäsiistiä huonetta.

Olin päättänyt että teen viikonlopun vaan kivoja juttuja ja ehkä jonkinverran töitäkin. Tänään kuitenkin tuijotin täyttä ja rojuja pursuaa keittiötä tuskaillen, ja aloinkin raivaamaan tasoja. Nyt raivaamisen jälkeen mieli lepää hetken myös keittiössä. Ainakin hetken ennen kuin tuo lauma palaa kotiin.

Tässä postauksen alussa siis ennen-kuva ja sitten lopputulos. Tasot pursui viikonlopun herkkuja, kuivausteline astioita jne. Halusin tyhjentää tasoja reilulla kädellä jotta ne olisi helpompi pitää siistinä, mutta…. Noh, olisi niitä voinut enemmänkin tyhjentää mutta käytännön syistä tykkään tietyt asiat pitää esillä. Jotkut taas on pakko pitää pöydillä. Ajattelin kruunata siivouksen hakemalla yrteille uudet kivat ruukut ensi viikolla.

Pikkuhiljaa kotiin vaihtuu myös syksyisempää ilmettä. Eilen pistin puodin hyrskyn myrskyn ja syksyisemmäksi, tänään sitten tämä keittiö. Mummin omenataulu pääsi seinälle ja vihreät vanhat pullot hyllylle. Vähän jo mietin josko ekat valonauhat viritän keittiöön, mutta ne nyt vielä jäi. Kynttilöitä sen sijaan olen jo iltaisin polttanut, illat alkavat olla jo melko pimeitä.

Jes, huomenna alkaa taas arki ja heti aamusta kerhopäivä. Jotenkin kiva kun arkeen pääsee heti kiinni pienellä omalla hetkellä. Kerhon ajan varmaan järjestelen taas työhuonetta. Ensi viikolla mulla lisääntyy huomattavasti puodin aukioloajat. Pidän puotia auki ti klo 17-19, ke klo 14-19, to klo 17-19 ja la 11-13. Nestorille pitäisi kehittää tiskin taakse joku maja tms jossa poika viihtyisi edes vähän paremmin kun mulla on asiakkaita.

Jaaha, nyt se lauma saapui kotiin. Yksi kitisee peliaikaa, yksi kiukuttelee autossa väsyneenä ja eteiseen nousee uhkaavasti pyykki-ja tavarakasa… Rauha on loppunut mutta kullat kotona.

-Henna-

Ps. Kukaan ei huomannut että olen siivonnut. Yllättikö? Ei.

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *