Blogit
Koti asemalla

Irtiottoa vailla

  Puhuttiin just vähän aikaa sitten mun kollegan kanssa siitä, että miten me tavallaan kadehditaan kaikkia teitä jotka näin kesällä hehkutatte loman alkamista. Miten esim. Facebookista saa lukea jatkuvasti loman alkamisesta, reissuista etelään löhöämään jne.

Asiaahan on hullua kadehtia, me kun ollaan tavallaan koko ajan lomalla. Me voidaan joka päivä mennä koko päiväksi pihalle aurinkoon, lähteä uimaan koska vaan jne. Loppupeleissä voipi olla että moni kadehtii meitä siitä hyvästä. No, kadehtiminen yleensäkin on tosi hölmöä, mutta jäin silti miettimään tätä juttua, että miksi näin on. 
Asiahan on niin että me kriisiperhehoitajat ollaan tavallaan aina lomalla mutta myös aina töissä. Miltä kantilta nyt asiaa haluaa katsoa. Mä olen tehnyt tätä työtä 3,5 vuotta jonka aikana olen kyllä ottanut muutaman päivän vapaita, lapset ovat välillä kotilomilla ja oman perheen kesken on tehty viikon lomia. Välillä olen viikkoja ilman töitä pakosta, koska töitä ei vaan ole ja ns lomalla, mutta palkatta. Kuitenkaan juuri koskaan en ole ihan täysin lomalla, mun pitää melkein aina olla edes tavoitettavissa.  Niin lomalla että voisin olla kolme viikkoa putkeen täysin rennosti. Tehdä mitä haluan, lähteä mihin haluan, lukea vaan mökillä kirjaa viikkotolkulla ja varsinkin heittää puhelin jorpakkoon! Ne harvat lomat jotka pidetään, täytyy tarkkaan punnita, voinko nyt lomailla, onko varaa lomailla palkatta jne. Siihen kuuluu niin monta juttua mikä tekee siitä ”lomailusta” ihan erilaisen kuin muilla, etten ala sitä tässä sen enempää avaamaankaan.
 Töiden lisäksi lomattomuuteemme vaikuttaa suuresti myös remontti. 
Miehellä alkaa ihan oikea pitkä loma muutaman viikon päästä ja mäkin olen silloin ehkä ilman töitä osan aikaa. Joo, ihanaa, mutta heti loman alussa pihaan ajetaan nosturi ja suuri maalaustalkoo kiireellä aamusta iltaan alkaa. 
Siinä meni se ”loma”.

 Mä niin kaipaisin pitkää irtiottoa. Pois kotoa! Mä olen tavallaan lomalla, nytkin pitkin kesää ollaan tehty kaikkea kivaa, ollaan oltu lintsillä, Suomenlinnassa, uimassa ja vaikka mitä. Ihan vaan oltu ja se on ollut ihanaa. Silti mua ahdistaa koska mä olen aina kotona. Kotona töissä, kotona vapaalla, kotona lomalla, arkena ja viikonloppuina. Aina. Huolehdin lapsista, eläimistä, miehestä. Tuijotan näitä samoja seiniä jatkuvasti.

Ja joka hemmetin seinä ja nurkka huutaa ”pitäisi korjata tämä, maalata tuota, laittaa tuohon lista, rapsuttaa tuosta maalit”. ARGH!!!

Ei pidä käsittää väärin. Mä rakastan mun työtä, mä rakastan mun kotia ja jokaista nurkkaa sielä, mä tykkään tehdä juttuja, nytkin olisi pää täynnä kaikkea kivaa puuhaa mitä kotona voisin tehdä. Mä rakastan mun perhettä ja haluan huolehtia kaikista, mutta hemmetti. Aina ei jaksais, ei edes niitä kivoja, tuttuja ja turvallisia juttuja. Meidän Porvoonreissu-viikonloppu teki myös hyvää, mutta sunnuntaina kun palattiin, mun sisin huusi ”Mä en halua kotiin!! Mä jään tänne, en saanut vielä tarpeeksi irtiottoa!” Varsinkin kun silloinkin puhelin piippasi jatkuvasti ja jostain piti huolehtia reissustakin käsin…

Kotona mä vaan pyörin enkä saa mitään tehtyä, ei vaan huvita. Pitäisi päästä pois jotta voisi palata uudella innolla kotiin hommiin. Ei kukaan jaksa aina yhtä ja samaa. Vaikka mun elämässä tapahtuukin paljon niin se ei ole silti samanlaista kuin ”normaalisti”. Mä en ole joka päivä pois kotoa kahdeksaa tuntia ja näe muita aikuisia. Mä nään paljon tuttuja mutta en läheskään joka päivä, enkä läheskään joka päivä lähde oma pihaa pidemmälle vaikka paljon liikunkin.

Mun on OIKEASTI pakko keksiä jotain.

Taas kerran toivoisin että olisin kissa… Kattokaa nyt meidän Oskua!

Palaan asiaan kun saan työnnettyä pääni johonkin tuulettumaan. Mielellään vähintään pitkäksi viikonlopuksi.

-Henna-

Ps.Tajuaakohan teistä kukaan mua, vai onko kaikki vaan sielä oikealla LOMALLA ja miettii että mitä toikin nyt tossa taas vinkuu vaikka kaikki on hyvin?

Kommentit (52)

  1. Anonyymi

    Toivottavasti te kotona työskentelevät ymmärrätte, miten tärkeää työtä teette,ja arvostatte itseänne ja tekemisiänne. Vaatii todella suurta itsekuria ja ammattimaisuutta pysyä aktiivisena, kehittyä ja löytää tasapaino kodin tarpeiden, työn ja levon välillä. Ympäristö ei aina välttämättä näe kotona työskentelijän panosta tai arvosta sitä.

    Onko teillä kriisiperhehoitajilla (?) työnohjausta?

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *