Introvertin maailmassa

Olen taas harrastanut melkoista itsepohdiskelua viime aikoina. Syynä tähän on tosi hyvä kirja jonka ostin pari viikkoa sitten, ja jonka lukemisen vasta aloitin. Nimittäin Sylvia Löhkenin “Introverteissa on voimaa!”-kirja. Olen koko kirjan alun nyökytellyt itselleni, just niin, just tollainen olen!

Olen kyllä vuosia tiennyt olevani introvertti ihan todella selkeästi. Aiemmin ajattelin kuitenkin että introverttius on vain sitä että hermoilee isossa porukassa ja on vähän syrjään vetäytyvä. Sitähän se kuitenkaan ei välttämättä tarkoita ollenkaan. Nykyäänhän olen myös entistä “rohkeampi” ja sosiaalisempi. Tykkään olla ihmisten kanssa myös. Nuorena kun olin lähinnä ujo ja viihdyin paljon yksikseni.

Joskus vuosi sitten kirjoitin myös erityisherkkyydestä, joka olen luonteeltani myös. Luin silloin asiasta enempi ja opin myös itsestäni paljon. Silloin myös opin sen, miksi olen jatkuvasti pinna kireällä ja hajoilen kun en saa hetkeäkään omaa rauhaa. Se ei johdukaan siitä että olen kusipäinen ja itsekäs ihminen, niinkuin jo pelkäsin, vaan se johtuu just siitä introverttiydestä ja erityisherkkyydestä. (Siis oikeasti luulin olevani kusipää! Aika kamalaa…)

Tuossa kirjassa kerrotaan todella hyvin, introvertin ja extrovertin eroja. Hyvä esimerkki on se, että extrovertit saavat voimaa ja energiaa tekemisestä, kuten liikunnasta, isosta kaveriporukasta jne. Introvertit taas saavat voimaa ja jaksamista lataamalla akut täydessä hiljaisuudessa. Introvertit tarvitsevat toki myös ihmisten seuraa ja tekemistä, mutta ehdottoman tärkeää on kaiken sen jälkeen saada rauhassa miettiä päivän juttuja. Toki extrotkin viihtyvät itsekseen silloin tällöin, mutta se ei heille ole samanlailla pakollinen elinehto. Tämä on kuulemma ihan tutkittu juttu, että introjen ja extrojen aivot ovat erilaiset, ja siitä tämä johtuu.

Kukaan ei kuitenkaan ole pelkästään intro tai extro, vaan voivat olla tasojen välissä jossakin kohtaa käyrää. Niin, etteivät oikein edes tunnista, kumpaa ovat enemmän. Itse tein kirjan testin, ja sen mukaan olen todella vahvasti introvertti. Huomaan tämän just sillä, että olen todella pinna kireällä metelin ja härdellin keskellä, jos en sitä omaa aikaa saa. Lapsiperhe-arjessa se elämä on yleensä sitä härdelliä aamusta iltaan, joskus jopa yöllä. Se on myös näkynyt mun voinnissa. Saatoin joskus olla todella raivoissani jos lapsi ei vaikka nukahtanut päiväunille, ja siten menetin päivän ainoan rauhallisen hetken. Jossain vaiheessa olin aina pinna tosi kireällä odottamassa, kun mies tuli töistä illalla ja olin yksin ilman taukoa hoitanut lapsihärdellin. Ei kovin kivaa miehellekään kun kotona odottaa hirmu-vaimo…

Nyt kun Nestori on päiväkodissa ja saan päivisin olla itsekseni, olen voinut paljon paremmin. Kamalaa sanoa, mutta koen että se on päivän parasta aikaa, vaikka perhettäni rakastankin. Toisaalta rakastan heitä kaikkia parhaiten kun saan olla kunkin kanssa kahden. Kun saan kunkin kanssa jutella ja hengailla ihan rauhassa kaksin, se on parasta yksinolon lisäksi. Metelöivänä porukkana, he ovat minun introvertti-aivoilleni pahinta. Vaikka silti, en haluaisi missään nimessä täysin yksinkään asua. Sopivassa suhteessa kaikkea tätä, olisi parasta minulle.

Muita piirteitä joista tunnistan introvertti-itseni ovat mm. Tarvitsen todella runsaasti aikaa asioiden pohtimiseen, ja pohdin kaikkea pientäkin todella paljon. Varsinkin jos joku haukkuu tai syyttää jostain. Otan kaiken vahvasti itseeni ja pohdin ja pohdin itseni väsyksiin. Vihaan ristiriitatilanteita, ja vatvon niitäkin ihan liikaa. Väsyn, saan päänsäryn ja menetän yöunet. Minulla on vain muutama hyvä ystävä, en viihdy isossa porukassa kauaa. Kevyt turhanpäiväinen small talk on todella uuvuttavaa, mutta syvällisistä ja mielenkiintoisista keskusteluista saan paljon voimaa ja inspiraatiota. Tässä nyt osan mainitakseni.

Lisäksi introvertti saattaa olla etäinen ja poissaoleva, juurikin näistä edellä mainituista syistä. Tästä olenkin saanut mieheltänikin monesti kuulla vuosien aikana. Aiemmin joskus nuoruudessa hän ja eräs silloinen kaverini kutsuivatkin mua nimellä “Neiti Bitch”. Olen monesti miettinyt että mikä mua vaivaa. Nyt tämän kirjan kanssa oivalsin että se johtuu siitä että olen ärtyisä, koska en saa omaa aikaa. Olen etäinen koska jään niin vahvasti pohtimaan jotain itseäni vaivaavaa asiaa. Joku saattaa vaikka keskustelussa heittää jotain mielestään viatonta, jota jään kuitenkin kesken keskustelun pohtimaan syvällisesti. Jolloin näytän luultavasti siltä etten kuuntele. En tee sitä tahallani, mutta sitten jo pohdinkin syvällisesti että mikä mua vaivaa. Pohtimisen pitkä kierre on alkanut.

Oivalsin niin paljon itsestäni jo kirjan alussa, ja sanoin heti tästä miehellenikin Samille. Kuin voitonriemuissani että “Hah! Enpäs olekaan itsekäs Neiti Bitch, vaan introvertti!” En vain mahda sille mitään! Vaikka helpotuinkin tästä tiedosta tosi paljon, mietin taas miten vaikeaa tässä maailmassa on pärjätä introverttinä ja erityisherkkänä. Miten omassa parisuhteessani on vaikeaa pärjätä introverttina extrovertin rinnalla. Tuntuu että olen tässä kaikkien yhteisten vuosieni jälkeen yrittänyt pinnistellä, ja olla jotain muuta kuin olen. Olen vain koittanut selvitä metelin ja rauhattomuuden keskellä. Olen monesti sanonut että oikeasti tarviin omaa aikaa, mun kroppa huutaa omaa aikaa, mutta extrovertti mies ei sitä ymmärrä. Luulee sitä itsekkyydeksi, vaikka kyse on tavallaan lääkkeestä, asiasta joka on mulle yhtä tärkeää kuin ruoka. Minä en vain toimi ilman rauhallisia hetkiä itsekseni. Se ei ole itsekkyyttä, vaan tarve. Niin kuin vesi, ruoka, lämpö ja läheisyys. Huh, mikä hieno tunne onkaan se oivaltaa!

Tunnistitko itsesi tästä? Koetko olevasi introvertti vai extrovertti? Olet kumpi hyvänsä, niin suosittelen tuota kirjaa vaikka se mulla onkin ihan alussa vielä. Jos olet extrovertti, niin varmasti opit ymmärtämään introvertteja tuttujasi paremmin, joten kirja sopii sulle myös.

Itse jatkan innolla kirjan lukemista, josko saisin lisää oivalluksia ja ideoita miten pärjätä täällä extroverttien maailmassa.

-Henna-