Blogit
Koti asemalla

Inspiroitumista

 Mä olen tänään taas touhunnut kaikenlaista. Kaikkea kivaa puuhastellut, mutta myös nauttinut siitä ettei ole ollut kiire mihinkään. Maalasin tuon olkkarin ikkunalaudan alla olevan johtokotelon valkoiseksi. Siitä tulee kyllä tosi kiva, mua viime syksystä asti vaivanneet johdot on vihdoin piilossa ja kotelo ei ole yhtään ruma vaikka onkin ns keskellä seinää.

 Mikin kanssa ollaan puuhastellut kaikkea pientä, poika on ihan levoton kun meillä ei ole ollut hoitolapsia moneen viikkoon. Huomenna kuitenkin poika saa kerhokaverinsa kylään, ja ylihuomenna tulee vanha hoitolapsi kylään.

 Mä olen taas pienen tauon jälkeen innostunut käsitöistä. Eilen valmistui villasukat pikkuveljelle. Miki valitsi broidille oikein sopivan napin sukkiin.:)

Aloitin myös pitkästä aikaa ristipistotyöt. Lisäksi olen piirustellut, hassut ja vähän vinot talot oli mun harjoitustyö pitkästä aikaa. Meinaan taas intoutua piirtämään lisää. Harmittaa että lapsuuteni suurin harrastus on niin jäänyt viime vuosina… Voisin olla aika hyvä jos olisin jatkanut. No, kaikkea ei voi ehtiä.

Keittiö ahdistaa mua niin paljon, se on niiiin täynnä tavaraa…. Pitäisi tehdä keittiön kevätsiivous ja siivota tavaroita piiloon, eihän tuolla mahdu tekemään mitään! Ihme ettei mies ole napissut asiasta.

Huh, kahvista iski ihan levoton olo, pakko mennä purkamaan energiaa johonkin!

-Henna-

Kommentit (13)

  1. Kaardemumma

    Moi vaan! Ja ihana on tuo sun piirustus. mulla on hieman sama vaihe, kuvataitelin joskus nuorempana enemmänkin mutta homma on tyystin ollut unholassa tooosi pitkään. Ja nyt ei noilta kakruilta meinaa aikaa lohjeta, vaikka he piirteleekin tosi usein, siinä samalla olen joskus yrittänyt mutta meinaa noita keskeytyksiä olla kuitenkin niin ettei oma homma onnistu :). Nyt tosin mulla on mielessä yks jännittävä diy-idea piirrellen, joka jo ajatuksena ilahduttaa mua. Bloggaan siitä kyllä joskus myöhemmin mutten vielä malta paljastaa, sori :)! Valoisaa kevätä sulle! t: Kaardemumma

    • hennaasemalta

      Kiitos!
      Kuulostaa mielenkiintoiselta! Mä otan nyt tavoitteekseni piirtää useammin, tännekin kaipaa tauluja paljon lisää niin vois itse taiteilla kaikkea tänne eikä ostaa kaikkea kaupasta.:)

  2. Tessa

    Kyllä tuo piirtäminen vähemmälläkin tuntuu sujuvan 😉 Kehyksiin vaan ja galleriaan!!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *