Blogit
Koti asemalla

Fiskarsin antiikkipäivät

Lähdimme tänään ajoissa ajamaan ystäväni ja Nestorin kanssa Fiskarsiin. Sain liput Fiskarsin antiikkipäiville*, joten päätime lähteä sinne heti avajaispäivänä.
Sää oli vähän sitä ja tätä, ei oikein tiennyt mitä pukea päälleen, mutta onneksi päivästä tulikin oikein nätti, muutamasta sadekuurosta huolimatta.

Yllätyimme miten paljon tuolta löytyi kaikkea. Ulkoa löytyi jo paljon myyntipöytiä, ja lisäksi sielä oli halli täynnä antiikkia. Antiikkipäivät myös todella möi antiikkia eikä ”mummokalsari”-myyjiä näkynyt. Jos tiedätte mitä tarkoitan, myyjiä jotka myy kaikkea muuta kuin mitä teemaan kuuluu… Tällä kertaa näkyi hyvin vähän uusia tuotteita myynnissä mielestäni, ja nekin pääosin käsityötä, mikä oli vain plussaa. Muutama ihastuttava vintage-vaatemyyjä löytyi myös.

Hallialueella erityisesti ihastuimme yhteen hyvinkin erilaiseen ja raikkaasti sisustettuun osastoon. Mieleeni jäi että kyseessä oli Antik Helenin osasto. Vai mitäs tykkäätte näistä:

Mattamustaa, raikkaan vihreää ja ripaus sinistä. Aivan IHANA! Nyt tuli tarve saada omaankin kotiin tuota vanhaa vihreää. Sekä lisää mustaa.
Googletin heti että mikä on Antik Helen. Liike sijaitsee Kokkolassa, ja kyllä näyttää kivalta!

Lähtiessä kävimme vielä vieressä Billnäsissä, missä oli myös antiikkipäivät. Sieltäkin löytyi todella kivasti kaikkea, ehkä jopa enemmän kivoja ja suht edullisia huonekaluja. Muutama juttu jäi kaivelemaan, mutta ei olisi mahtunut autoonkaan. Sinänsä ihan hyvä, lompakko kiittää.

Muutama juttu kuitenkin tarttui mukaan tältä reissulta. Valkoinen pieni jakkara uunin eteen. Sekä vanha saavi johon laitan varmaan halot tai sitten se pääsee saunaan sitten joskus. (Meillä ei ole vielä saunaa.)

Keräämääni Arabian fasaani-astiastoa löytyi vaikka kuinka paljon, hinnat heitteli laidasta laitaan. Tämä oli vain 5€ ja siten todellakin lähti mukaan. Lisäksi uutta tuotantoa pieni harja ja kauniin vihreä pieni kulho.

Fiskarsin ja Billnäsin antiikkipäivät jatkuu vielä tämän viikonlopun, joten menkää ihmeessä käymään! Tapahtumat on auki joka päivä klo 10-17 joten hyvin on aikaa. Me kierreltiin tuolla 6 tuntia tänään.
Ai juu, tarjolla myös hyvää ruokaa ja herkullisia leivoksia, blinejä ym alueen eri kahviloissa ja ravintoloissa. Lapsille myös todella iso leikkipaikka. Suosittelen siis lämpimästi. Eikä huonoa ole yhtään sekään, että tapahtumat ovat niin kauniilla alueilla, vanhoja taloja ja vehreää puistoa.

-Henna-

*saatu

Kommentit (3)

  1. Johanna

    Voi ihanuus, harmi että olen menossa sinne päin vasta ensiviikon puolella. Täytyypä muistaa ensikesänä sitten! Antik Helen on aivan ihana, käyn siellä itse aina kun Kokkolassa liikun ja itseasiassa kahden viikon päästä liikunkin. He ovat muuttaneet uusiin tiloihin, eli entistä ihanampi paikka. Monta ihanaa löytöä olen sieltäkin tehnyt 🙂

  2. naurispelto

    Kävimme myös lomamatkan ohessa mieheni kanssa avajaispäivänä, tosin varsinaisen maksullisen osan jätimme pois, kun torilla ja Billnäsisäkin oli jo niin hyvin myyjiä ja vierailimme myös Fiskarsin näyttelyissä ym. Minulle tuppaa aina tulemaan ähky tuollaisissa tapahtumissa, missä on niin paljon ihanuuksia, että en jaksa alkaa kauppaa käymään. Nytkään en ostanut mitään, mutta olipa kiva katsella silti ja onhan sekin hauskaa katsella hintoja, jos on itse tehnyt samanlaisesta esineestä hyvän kirpparihintaisen löydön 😉

  3. Fiskarsin antiikkipäivät arvonta – Meillä Kotona -blogit

    […] Yllä vielä pari kuvaa viime vuoden tunnelmista. Voit myös lukea viime vuotisen postauksen käynnistäni Fiskarsin antiikkipäivillä täältä. […]

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *