Blogit
Koti asemalla

Fiskars-reissun antiikkilöydöt

Että semmoinen läjä tuli tehtyä sitten ostoksia Fiskarsissa viikonloppuna! Voin kertoa että kaverilleni tuli samanmoinen läjä. Voin myös kertoa että oltiin aikas hymyä kun näiden kanssa lähdettiin ajamaan kotiin. Joku toinen voisi kuvitella että automme oli täynnä kaatikselle menossa olevaa rojua, me fiilistelimme. Varsinkin kun rahaa ei mennyt yhtään niin paljon kuin kasasta voisi luulla. Se että onko järkeä tätä kaikkea hankkia kun kaapit pursuaa muutenkin, onkin sitten jo eri tarina.

Ei vais, kyllä kaikille on oikeasti käyttöä. Lisäksi mä olin kevään myynyt nettikirpuilla tavaraa pois, jotta sain kerättyä rahaa tätä reissua varten. Eli tavaraa ei oikeastaan tullut meille lisää, vaan tein hyvät vaihtokaupat.

Joka tapauksessa, löydöistä kerron. Ensimmäinen löytö oli ihana vanha ruskea täkki. Näin sen heti Nestorin sängyllä, vaikka pojalla onkin jo ruskea kukallinen täkki sielä päiväpeittona. Meillä on kylmä talo talvella, joten täkkejä voi helposti olla parikin. Kaupan päälle sain tingittyä vanhan peltisen keksipurkin Samille ruuvien tai vastaavien säilytykseen.

Lautasia löytyi yhteensä kuusi. Hinnat 5-12 €/kpl. Nuo lattialla olevat olivat Fasaani-antiikin osastolla, vähän erilaista sarjaa kuin mitä mulla on. Sinisiä fasaanilautasia löysin taas lisää, niitä tuolla olisi ollut paljonkin. Pääosin hinta oli sellaista 20€/kpl mutta tiesin että löydän halvemmallakin. Lopulta Billnäsin puolelta niitä sai jopa 5€/kpl.

Pieni peltirasia on myös Samille pikkuruuveille. Loput ostokset löytyikin Billnäsin puolelta todella halvalla. Kultainen peili oli just sellainen kuin etsin, meidän aulan vessaan. (8€!) Samalla löytyi naurettavan halvalla musta salkku, 3 euroa ja pyöreä iso purkki 2 (!!) euroa. Salkku ja purkki menevät myös Samille johtojen sun muiden säilytykseen. Viimeisen antiikkipäivän etu on se, että vaikka hyllyt onkin jo melko tyhjiä, tavaraa lähtee halvalla. Myyjät haluavat tuotteista eroon. Tuonne olisi siis paras mennä heti torstaina ja uudestaan sunnuntaina.

Pari viimeistä kuvaa ovat vielä fiilistelyä Antik Helenin osastolta.

Meillä alkaa olla paneelit aulan seinässä, joten tällä viikolla pitäisi olla luvassa vihdoin aulasta valmiita remppakuvia. Jes! Ja huomenna, silloin aukeaa mun kauppa! IIk!

-Henna-

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *