Blogit
Koti asemalla

Almond biscotti with maple glaze

 Mantelikorput vaahterasiirappi-kuorrutteella. Kuulostaa kauniimmalta englanniksi… Korput vai biscotti, pöh…
Mä tänään taas pyörin Pinterestissä, ai vitsi mä olenkin koukussa siihen, ja törmäsin kauniiseen kuvaan jossa oli kivan kuuloinen ohje. Kyseinen kuva ja ohje täällä.

Päätinpä heti tänään kauppareissulla ostaa aineet ja tehdä kyseisiä biscotteja. Mä tykkään tosi paljon teen kanssa syödä jotain tällaista, kuivakakkua tms, mutta mä harvoin jaksan niitä itse tehdä. (Olisi pitänyt pyytää mummilta joululahjaksi joku tiikerikakku, nam!) Vaikka nämä koetaankin ehkä vähän kuiviksi mummo-kakuiksi, itse tykkään kovin!

Ihan ne ei mennyt taas nappiin, englanninkieliset mitat, tai mikä lie syypäänä, no minä, kuiva-aineita tuli ihan liikaa nesteeseen nähden joten jouduin lisäämään munan ym nestettä. Kuorrutteeseen ei ollut vuorostaan kaikkia aineita, joten siitä tuli vähän onneton… (ei saa nauraa kun vertaa alkuperäiseen kuvaan!:D )

Hyvää on silti, oikeasti yllättävän maukasta! ja mieletön tuoksu, raikas appelsiininen, kun nämä oli uunissa!:) Jopa lapset tykkäs!

Ensi kerralla teen tosin pienempiä, ja paremmin tuon kuorrutteen. Vaikka nämä pärjää kyllä ilman kuorrutettakin, silti ovat todella makeita.

Niin, ja näitä on kiva tehdä jo ihan siksikin että nämä on kivan näköisiä lasipurkissa.:)

Reilu viikko enää jouluun ja mulla melkein kaikki jouluostokset tehty!:) Ensi viikolla loput, ruokakauppaa, lahjojen vientiä, Mikin joulujuhlat, siivousta, joululakanoiden vaihto, ym. Kaikkea kivaa.:)

-Henna-

Kommentit (5)

  1. Lievestuore As.

    Saisikohan noista vielä jouluisampia lisäämällä rusinoita taikinaan, taidan kokeilla 🙂

    • hennaasemalta

      Joo, hyvä idea.:)

  2. Anonyymi

    Kirjoitan tämän tähän uusimman postauksen alle, koska en ole varma luetko vanhoja kommentteja. Ei sillä, hyvältä vaikuttavat keksitkin, tämä on nyt kuitenkin koira-asiaa 🙂

    Ensinnäkin, meillä täällä vajaa vuoden vanha koiran"pentu"esiteini. Ensimmäinen koira minulla, aikaisemmin kokemusta vain kissoista. Koirakuume oli aivan valtava, luin, harkitsin, kiertelin, katselin, ja silti vain päätin vakaasti että koiranpentu, nyt tänne meille.

    Ja voi miten suloinen toinen oli, ihana pieni pallero, ihmisen paras ystävä… ja niin hemmetin rasittava! Siis aivan järkky pentu kaikkine raatelemishampaineen, repimisineen, riehumisineen. Mä olin aivan järkyttynyt myös omista tunteistani, kaikkea pakahtumisesta, suureen raivoon, välillä epätoivoon, epäuskoon ja jopa kyyneleihin. Mä jopa suuresti kaduin koiran hankkimista, mietin että millä kehtaisin palauttaa koiran. Kyllä, niin mietin.

    Mä sain paljon kommentteja ja vinkkejä mitä tehdä milloinkin, "pure sitä takaisin" "jätä se huomiotta {miten jättää huomiotta naskalit pohkeissa?}" "palkitse herkulla hyvästä {sitten koira tekee tuhmuuden, jotta voi sen lopettaa ja saa herkun}". Voi apua! Miljoona hyvää ja toinen erittäin huonoa ohjetta, kun ei tunnu siltikään mikään tehoavan meidän pikkutsikkutsöpöliini-PAINAJAISEEN!

    Ja kun mä olen tavannut koiraopusta ja harjoitellut jotain pientä asiaa kokonaisen päivän, niin mies tulee paikalle ja koira tekee tempun puolesta katseesta! Minä täällä, huomaatko, älä pure kättä joka ruokkii!?

    Mä en osaa antaa sulle juurikaan ohjeita tai neuvoja, muutaman vinkin ehkä. Ja niistäkin sä valikoiden tarpeen vaatiessa suhautat ohi. Eka: Aika. Oikeasti, se naskaliroikkumisvaihe menee ohi. Siihen saakka kulkekaa niissä huonommissa verkkareissa. Ja näytä mulle pennun omistaja jolla ei edes yhdessä helmassa ole roikkumisjälkiä… Sisäsiisteys menee myös ajan piikkiin. Mutta ennenkuin menetät hermot, kirjaa kalenteriin vaikka puolen vuoden päähän rusti. Hyvällä lykyllä matot on kuivat ennen sitä, mutta vauvalta ei voi juuri sitä ennen odottaa täydellisyyttä. Ja jos haluat helpotusta arkeesi, poista ne matot hetkeksi. Sitten sitä paperia ja helkutinmoista kehumista ulkopissoista. Meilläkin mennä viipotettiin yöpuku päällä pihalla (omakotitalo <3) hokien "teepissateepissateepissa" "HYVÄPISSA"
    jatkuu…

  3. Anonyymi

    jatkoa:
    Toiseksi Tuire Kaimio ja hänen kirjansa. Mä tykkäsin etenkin siitä pentukirjasta, oli jotenkin järkevällä tavalla kirjoitettu. Sitten koirakoulu, pentukoulu, tms. Valitkaa jos sellaiseen päädytte, sellainen missä koirakkoja ei kerralla per kurssi ole montaa. Jos yhdellä tunnilla on useampi koirakko, sä olet makkarasyöttänyt sun koirasi täyteen ja ähkyyn ennen kuin kouluttaja pääsee sun kohdalle. Parasta olisi yksityiskurssit, mutta on niitä edullisia muutaman koirakon kurssejakin. Muina vinkkeinä Tommy Wiren ja kirjansa, kävin jopa hänen luennollaan, tykkäsin. Ja sitten en muista julkaisijaa, mutta sain jostain käsiini Naskalioppia-lehtisen missä oli kivasti kirjoitettu koirasta lapsille.

    Sitten omaan ajattelumaailmaan kanssa vinkki: koirahan ei ymmärrä yhtään sanaa ihmiseltä, ei on sille yhtä hepreaa kuin muutkin. Ei vain tarkoittaa tuimaa ilmettä ja tiusketta, mutta ei kerro yhtään mitä pitäisi tehdä. Koirahan vain leikkii kaverin kanssa (roikkuu lapsen pohkeessa), tyhjentää rakkonsa (kusee just pestylle matolle), ja EI ei kerro sille mitään mitä _olisi pitänyt tehdä_. Jotenkin siis niin että jees, seisot nätisti siinä vierellä ja saat herkun, jees, pissasit sinne pihalle, saat herkun. (Joku oikeasti koiraihminen voi kommentoida tähän jos on erimieltä). Ei sanaa kuulee niin kaikkialla… ja multakin se pääsee sen rkleen kanssa siltikin usein 🙂

    Tuiren kirjassa on kirjoitettu harjoituksia pennun kanssa yksityiskohtaisestikin, Tommyllä muutama perusjuttu mihin kaikki opit ja harjoitukset perustuu. Voi olla että ovakin sulle tuttuja juttuja.

    No, mitäs meillä nyt sitten melkein vuoden iässä. Hampaat on vaihtuneet, pohkeissa ei enää roikuta (paitsi välillä mun kumisaappaissa, koiralla on fetissi niihin). Sisäsiisti on, matoille enää oksennetaan ja kannetaan ruoka syötäväksi. Remmissä kuljetaan nätisti, remmi kun irtoaa vahingossa kädestä, otetaan hatkat niin lujaa kuin voidaan (hannari kyllä palaa jossain vaiheessa takaisin). Kotona ollaan periaatteessa kohtuu nätisi, mitä nyt yhdet valopallot sai kyytiä täälläkin. Sängyissä ei saa nukkua, siltikin välillä kun tulee kotiin on päiväpeitolla tutun näköinen painauma…

    Ei muuta kuin tsemppiä ja halit ja usko siihen että Unto saa järkeä sinne otsalohkon alle!
    Susanna

  4. hennaasemalta

    :D:D Vitsi et oli kiva kommentti, mä täällä naureskellen luin sitä. Just tollaisia kommentteja kaipaan, realiteettejä, miten ne asiat OIKEESTI menee.:D Oon kans huomannu että toi "älä huomioi ym" on periaatteessa hyviä ideoita, ja toimii jonkinverran lapsilla, mutta kun koira juoksee villiravia täysillä ulkona ja hyökkää jokaisen hanskaan ja lahkeeseen, ei kyllä auta mikään…Toki oon kiitollinen vinkeistä, mut potuttaa kun mikään ei auta..:/

    Mä lainasin tänään ton muutamien suositteleman koirankorjauskirjan, seuraavaksi voin kirjaston helmetsivuilta metsästää noi sun ehdottamat kirjat. Mun mielestä kun oppaita ei voi koskaan lukea liikaa.:)
    Ja joo, toi tunteiden kirjo on mullekin jo tuttua. Kun vieraat tulee ihastelemaan kadulla että miten söpö pentu, niin mä suunnilleen tuhahtelen että "jaa mistä kohtaa toi on muka söpö??" Mä en enää edes näe sen söpöyttä, minkä näin ehkä ekan illan, nään vaan sen riiviön.:D Paitsi kun se nukkuu.:D En tosiaan osannu arvata kissanomistajana että millaista koiran kanssa on…
    Matot lähti jo jonkinaikaa sitten, ei vaan jaksanu enää. ja Unto kyllä pissaa tosi hyvin ulos, aina heti ekana menee pissille ja kakille, mutta kun ite ei jaksa 5min välein juosta ulkona, vaikka usein juoksenki, niin sit lainehtii lattiat. Varsinkin aamulla kun herätään niin ihana haju iskee ekana nenään…

    Pakko tähän loppuun kysyä, että et kai sä enää tässä vaiheessa antais teidän palleroa pois?;) Et kai se rakkaus tätä riiviötä kohtaan joskus iskee?

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *