Blogit
Koti asemalla

3-vuotias

 Meidän poika täytti eilen 3 vuotta. Juhlia oltiin suunniteltu ja odotettu jo pitkään. Edellisen päivän leivoin ja siivosin mm. äidin avustuksella. (Kiitos kaikille avusta!) Katselin vain ikkunasta haikeana ihanaa ilmaa ulkona. Ulos ei todellakaan ehtinyt ja illalla olin rättiväsynyt.

Syntymäpäivät menivät hyvin, meillä oli aamupäivällä lapsiperheille juhlat, illalla muille. Miki oli onnellinen päivänsankari joka sai hurjan paljon lahjoja, ja nautti joka hetkestä! Parasta taisi olla edellisen hoitolapsen vierailu, jonka lähdettyä meidän poika-parka melkein itki…
Mikissä parasta onkin myös se, että hän osaa todella arvostaa kaikkea mitä ympärillään on. Illalla kun juttelimme, sanoin että eikö ole ihana kun sulla on näin paljon ihmisiä ympärillä jotka tykkää susta. ”Joo on!” vastasi Miki ja tarkoitti sitä täydestä sydämestä.

Nyt minulla on taas pikkuisen vanhempi poika josta saamme olla ylpeitä.

Tänään oli aivan ihana päivä myös. Menimme pojan kanssa heti aamusta ulos aurinkoon aamupalalle ja sielä olimme koko päivän. Minä nautin täysillä auringosta, omasta pihasta ja rauhasta. Tytöt oli tänään poissa ja Miki leikki tyytyväisenä uusilla hiekkaleluillaan. Mies teki hommia sisällä ja ulkona, hän sai jopa kolme ikkunalautaa alas radan puolelta!:) Jokaisen kohdalla jännitimme tuleeko mies korkealta rytisten alas ja jokaiselle avatulle ikkunalle taputimme pojan kanssa.
Itse sanoin että nyt en tee mitään, olen todellakin ansainnut päivän jolloin voi vaan olla. Kaksi viikkoa vain juossut putkeen kolmen pikkuvintiön kanssa ja vielä järjestänyt juhlia.Tänään vain luin kirjaa (piiiitkästä aikaan!) ja join rauhassa monta kuppia teetä. No kyllä mä vähän haravoinkin, eihän sitä nyt ihan vaan voi istua.:)

Ensi viikko miehellä lomaa. Silloin siis remonttia, lastenhoitoa, Mikin neuvola ja pääsiäinen.

Loppuun muutama tunnelmakuva juhlista:

                                                      Miki ei välitä kermakakuista, joten jäätelöä sen olla piti

 Päivänsankari ei uskaltanut itse puhaltaa, äidin piti sekin tehdä

Kuisti sai kevätilmettä, kyllä tuokin vähän piristi karua taloa

-Henna-

Ps. Alla lukijoille tehtävä.:)

Kommentit (4)

  1. Liinu

    Kiva nähdä kuvia juhlista 🙂 ..harmi, että meillä jäi synttärit väliin kun ei viitsitty tulla teitä ja muuta juhlaväkeä tartuttamaan 🙁
    Mutta ONNEA vielä isolle Miki-pojalle 😀

  2. hennaasemalta

    Niin, harmi ettette päässy….Mutta tulkaa ihmeessä nyt joku päivä käymään kun teille käy. Meille käy oikeastaan mikä päivä vaan.

  3. Jenna

    toi kakku….. <33333 OLI IHAN SAIRAAN HYVÄÄ!!

  4. Liinu

    Joo, mielellään tullaan käymään 🙂 Tällä hetkellä kuitenkin ite oon kuumeessa 🙁 Joten saapa nähdä meneekö koko pääsiäinenkin sairastellessa..toivottavasti ei sentään.
    Mutta palaillaan kunhan ollaan tästä toivuttu 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *