Tapaksilla taas jatketaan: Chorizoa punaviinissä

width=”961″ height=”1374″>

Tapasillan annilla jatketaan taas. Osat yksi, kaksi ja kolme löytyvät linkeistä. Chorizo kuuluu mieheni suosikkeihin, joten tapaspöydästä oli tietysti myös sitä löydyttävä. Päädyin kokeilemaan kesto chorizon paistamista ja hauduttamista punaviinissä. Muistelen nähneeni jossain kokkausohjelmassa miten tätä tapasta valmistettiin ja sen muistikuvan perusteella syntyi herkullinen tapas. Aitoudesta en nyt osaa sanoa yhtään mitään, mutta meille ainakin maistui erinomaisesti. Taisi jopa nousta yhdeksi tapaspöydän suosikeiksi. Helppoa ja herkullista eli rohkeasti vain kokeilemaan.

Hyvää ja herkullista viikonloppua!

 

Chorizoa punaviinissä

Ainekset

250 g
lenkki kesto chorizoa
½ kpl
sipuli
1 rkl
tuoretta rosmariiniä hienonnettuana
2,5 dl
punaviiniä
0
mustapippuria myllystä
0
suolaa
1 rkl
tuoretta lehtipersilijaa hienonnettuna
Muut ainesosat

Tee näin:

Poista chorizosta kuori. Leikkaa chorizo vinoiksi viipaleiksi, jotka ovat muutaman sentin paksuisia. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja lisää chorizot leikkuupinta alaspäin pannulle. Paista kunnes pinta on saanut kunnolla väriä ja muuttunut rapeaksi. Käännä chorizoviipaleet ympäri ja paista myös toiselta puolelta. Lisää sipuli ja kuullota hetki. Lisää punaviini ja rosmariini, kuumenna kiehuvaksi. Anna hautua keskilämmöllä, kunnes 2/3 viinistä on haihtunut. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Ripottele pinnalle tuoretta lehtipersilijaa ennen tarjoilua.

Kommentit (6)
  1. Peggy Thomas
    20.2.2015, 10:45

    Kuulostaa herkulliselta. Punaviini ja chorizo , kaksi lemppariani 🙂 Mukavat viikonloput!

  2. Andalusiana{ Andalusian auringossa- ruokablogi
    20.2.2015, 14:07

    autenttista on, si si !

    http://www.andalusianauringossa.com/2014/09/chorizo-al-vino-tinto.html

    niin on helppo ja aina se ruokailijoille kelpaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *