Taimitorilla Hirvihaaran kartanon keittiöpuutarhassa

Suuntasin tänään lasten kanssa kohti Hirvihaaran kartanoa ja sen keittiöpuutarhan taimitoria. Hirvihaaran kartano ja sen pihapiiri ovat ihastuttavia. Aikaisemmin olen vieraillut kartanossa ystäväni häissä. Hirvihaaran kartano onkin kesäisin suosittu häiden viettopaikka.

Olin keväälle Järvenpään opiston järjestämällä lavatarhuri -kurssilla ja silloin kurssinvetäjä Suvi mainitsi Hirvihaaran kartanon taimitorin. Onneksi päivämäärä tuli jo silloin pistettyä ylös kalenteriin sillä tänään täytin onnellisena kassit mahtavilla luomu taimilla.

Sain kerrankin rauhassa valikoida taimet sillä lapsilla ei ollut kiire minnekkään. Taimitorilla oli tarjolla grillattua makkaraa ja korvapuusteja. Lapset siis söivät lounaan ja minä sain kierrellä rauhassa ihanassa keittiöpuutarhassa. Lasten mielestä korvapuustit olivat ihania.

Valtavasta taimivalikoimasta valitsin sitruunatimjamin, (omena, suklaa ja mojito)mintun, myskykurpitsan, munakoison, tomaatin, chilin, laventelin, pensaskrassin, rosmariinin, kesäkurpitsan ja avomaakurkun taimet. Huomenna 21.5.2017 on muuten mahdollisuus hankkia näitä loistavia luomutaimia Keravan Kartanon avajaisista klo:12-17.

Lasten kanssa totesimme, että Hirvihaaran kartanolle on tultava toistekkin ja testattava myös kartanon ravintola. Täytyy sanoa, että kotimatkalla haaveilin lottovoitosta ja omasta kartanosta keittiöpuutarhoineen.

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *