Blogit
Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Siskonmakkarakastike ja Dijonilla maustettu perunamuussi

height=”750″ width=”500″>

Sairastelukierteen jälkeen, kun pysyy taas tolpillaan ja jaksaa kokat, on yleensä lohturuoka paikallaan. Meidän perheen lohturuokien top -listan kärkipäästä löytyy ehdottomasti perunamuussi. Perunamuussi, joka on ehdottomasti tehty puikuloista. Itse olen myös karkeasti survotun perunamuussin ystävä, onneksi myös muukin perhe. Sattumia saa siis meidän perheessä muussista löytyä. Lohturuoilla voi hyvin myös ”leikitellä” ja puikulamuussiin tulikin tällä kertaa hiukan potkua Dijon -sinapin muodossa. Mieheni kanssa tykkäsimme kovasti Dijonilla terästetystä muussista, mutta lapset hiukan ihmettelivät kipakkaa makua. Seuraavalla kerralla taidan ottaa lapsille syrjään muussia ennen Dijonin lisäämistä.

Dijonmuussin lisäksi tarjolla oli siskonmakkaroista tehtyä makkarakastiketta. Siskonmakkarakatikkeen maustoin myös Dijonilla. Tästä voi helposti vetää sen johtopäätöksen, että jääkaapistamme löytyy ISO purkki Dijonia koska sitä tuppaa kulumaan. Siskonmakkarat sopivat erinomaisesti makkarakastikkeeseen ja siskonmakkarakastike on erityisesti lasten suosiossa. Suosittelen kokeilemaan!

height=”749″ width=”500″>

Smetanainen siskonmakkarakastike

Ainekset

500 g
siskonmakkaroita
1 kpl
iso sipuli
0
nokare voita ja tilkka öljyä paistamiseen
3 dl
lihalientä
0
tuoretta timjamia ½ ruukkua
2 rkl
ruskea suuruste (maizena)
120 g
smetanaa
1 rkl
Dijon-sinappia
0
mustapippuria myllystä
Tarjoiluun
0
perunamuussia
0
suolakurkkuja
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuori ja kuutioi sipuli. Kuumenna pannulla nokare voita ja tilkka öljyä. Purista siskonmakkaroista pyöryköitä suoraan pannulle. Ruskista siskonmakkara pyörykät molemmilta puolilta. Lisää pannulle kuutioitu sipuli ja paista kunnes sipuli saa hiukan väriä. Lisää pannulle lihaliemi, dijon -sinappi ja tuore timjami. Peitä pannu kannella ja anna kiehua hiljalleen noin 7 minuutin ajan. Poista timjamit ja lisää suuruste pakkauksen ohjeen mukaisesti siskonmakkarakastikkeeseen. Anna kiehua vielä noin 3 minuutin ajan. Lisää siskonmakkarakastikkeeseen smetana ja sekoita tasaiseksi. Mausta kastike mustapippurilla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Tarjoa siskonmakkarakastike dijon -sinapilla maustetun perunamuussin ja suolakurkkujen kera.

Dijonilla maustettu perunamuussi

Ainekset

1,5 kg
puikuloita
n. 2 dl
lämmintä maitoa
50 g
voita
0
suolaa
1-2 rkl
Dijon sinappia
Muut ainesosat

Tee näin:

Pese ja kuori puikula perunat. Halkaise puikulat neljään osaan ja laita kattilaan. Kaada päälle kylmää vettä niin, että perunat peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää kattilaan suolaa. Keitä perunat kypsiksi. Valuta keitinvesi pois. Survo puikulat muussiksi perunasurvimella. Lisää joukkoon vähitellen kuutioitua voita ja lämmintä maitoa, kunnes muussin rakenne on hyvä. Mausta perunamuussi dijon -sinapilla ja suolalla.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *