Blogit
Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Revityllä broilerilla täytetyt tortillat ja chipotlekastike

width=”800″>

Possun lisäksi voi hyvin myös nyhtää tai repiä broileria. Luu tuo aina paljon makua pataan tai keittoon, mutta tällä kertaa laiskotti. Pataan päätyi siis luuttomia paistileikkeitä. Paistileikkeet sopivat mielestäni revittäväksi paremmin kuin rintafileet. Paistileikkeet ovat rasvaisempia, joten lopputulos ei ole liian kuiva, kuten rintafileiden kanssa saattaa käydä. Meillä tätä ruokaa söivät myös lapset, joten kovin tulista en uskaltanut ruoasta tehdä. Voit halutessasi lisätä chilien määrää mausteseoksessa.

Tällä kertaa revitty broileri päätyi lasten yhteen lempiruokaan eli täytettyihin tortilloihin. Mausteisen broilerin lisäksi tortilloihin laitettiin reilusti salaattia. Perheen aikuiset lisäsivät vielä chipotlekastiketta ja säilöttyjä jalapenoja. Itse olen hylännyt kokonaan valmiiksi viipaloidut säilötyt jalopenot. La costenan kokonaisena säilötyt jalopenot ovat vain niin paljon paremman makuisia, viipaloinnissa ei kuitenkaan kovin montaa hetkeä kulu. Ensi syksynä ajattelin kokeilla myös itse jalopenojen säilömistä, jos kasvihuoneesta tulee tarpeeksi satoa jalopenojen muodossa. Chipotlekastikeessa käytetyt säilötyt chipotle chilit ovat myös la costenan tuotteita.

Revitty broileri sopii tortillojen lisäksi hyvin myös salaatteihin, pizzoihin, hampurilaissämpylöiden väliin tai vaikka possun sijasta näihin enchiladoihin. Maukasta viikonloppua!

width=”802″>

Revitty Broileri

Ainekset

600 g
broilerin paistileikkeitä
3 kpl
sipulia
4 kpl
valkosipulinkynttä
370 g
tomaattimurskaa (mutti)
2 rkl
tomaattipyreetä
1 dl
kanalientä
Mausteseos
1 kpl
savustettu chipotle chili (santa maria)
1 tl
jauhettua korianteria
2 tl
jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
1 tl
kuivattua oreganoa
1 tl
savustettua paprikajauhetta
1 tl
suolaa
1 rkl
tummaa muscovado sokeria
Muut ainesosat

Tee näin:

Ota broilerin paistileikkeet hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Vamista mausteseos. Hienonna chili morttelissa ja sekoita joukkoon muut mausteseoksen ainesosat. Kuori sipulit ja valkosipulin kynnet. Leikka sipulit lohkoiksi ja valkosipulin kynnet reilun kokoisiksi paloiksi. Laita valkosipulit ja sipulit pataan. Mausta broilerin paistileikkeet reilusti mausteseoksella ja nosta pataan. Sekoita tomaattimurska, tomaattipyree ja kanaliemi, kaada pataan. Nosta padan kansi päälle ja pata uuniin 150 asteeseen. Anna hautua noin kolmetuntia.

Nosta paistileikkeet padasta ja revi haarukoilla suikaleiksi. Voit halutessasi keittää padan lientä hiukan kasaan. Lisää revityt broilerit takaisin pataan ja sekoita hyvin. Tarjoile esim. tortillojen tai hampurilaissämpylöiden kera.

Kanatortillat ja chipotlekastike

Ainekset

0
1 annos revittyä broileria
0
vihersalaattia esim. frisee (pussillinen)
3 kpl
tomaatteja
½ kpl
kurkkua
1 kpl
suippopaprika
2 kpl
avocadoa (pieniä)
1 kpl
punasipuli (pieni)
200 g
fetaa
0
tuoretta korianteria ruukullinen
½ kpl
sitruunan mehu
0
oliiviöljyä
Chipotlekastike
3 kpl
adobokastikkeeseen säilöttyjä chipotle chilejä (la costena)
120 g
ranskankermaa
1 dl
majoneesia (hellmans)
1 kpl
valkosipulin kynsi hienonnettuna
2 rkl
sitruunan mehua
0
suolaa
Tarjoiluun
0
tortilloja
0
säilöttyjä jalopenoja viipaloituna (la costena)
Muut ainesosat

Tee näin:

Annokseen tarvitaan revittyä broileria, valmista linkin ohjeen mukaan.

Valmista kastike. Hienonna säilötyt chipotle chilit. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset kulhossa keskenään. Peitä kulho kelmulla ja nosta jääkääppiin maustumaan.

Huuhtele salaatti ja kuivaa hyvin. Revi salaatin lehdet hiukan pienemmiksi ja laita salaattikulhoon. Kuutioi kurkku, tomaatit ja suippopaprika ja lisää salaattiin. Kuori punasipuli ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi, lisää salaattiin. Halkaise avocadot, poista kivi ja avokadon kuori. Kuutioi ja lisää salaattiin. Pirskota päälle sitruunamehu tummumisen ehkäisemiseksi. Kuutioi feta ja lisää salaattiin. Lisää vielä tuore korianteri ja sekoita saalaattia hiukan. Ripottele joukkoon hiukan hyvää oliiviöljyä.

Lämmitä tortillat ja täytä revityllä broilerilla ja salaatilla. Lisää halutessasi chipotlekastiketta ja säilöttyjäjalopenoja.

Kommentit (4)

  1. Anne P.

    Kiitos jalapenovinkistä! 🙂

  2. Perinneruokaa Prkl

    Mmmm. On ihan liian pitkä aika siitä, kun on syönyt tortilloita viimeksi. Ne maistuvat aina ja tämä täyte vaikuttaa aika täydelliseltä. -Antti

  3. Minna_A

    Kiitos :). Ylikypsä liha ja tortillat saavat lapsilta aina kannatusta.

  4. Minna_A

    Eipä kestä, kannattaa ihmeessä testata.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *