Blogit
Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Rakkaat ruokamuistot ja mökkeilyä Kustavissa

width=”750″ height=”1125″>

Pääsimme viime viikonloppuna mieheni kanssa kahdestaan avaamaan mökkikauden, jotain hyvää leudosta talvestakin löytyy. Matkassa oli hieman mutkia, kuten rikkoutunut auto, hinausauto, sijaisauto ja 7,5 tuntia 3 tunnin sijaan kestänyt matka… Määränpäässä kaikki matkan harmitukset unohtuivat tyystin ja sielu lepäsi katsellessa jo lapsuudesta asti tuttua maisemaa. Mökille tulossa on parasta ensimmäinen silmäys kauniiseen maisemaan ja ensimmäiset syvät henkäykset raikasta meri-ilmaa.

width=”750″ height=”1124″>

Kustaviin ja mökkiin minulla liittyy paljon rakkaita muistoja lapsuudesta ja jo edesmenneistä isovanhemmistani. Osa muistoista on ruokamuistoja ja tällä kertaa päätin illalla mökillä tarjota isoäitini eli mummin usein tarjoilemaa iltapalaleipää hapankorpuista. Pääosaa leivissä näyttelevät blå castello ja suolaliha, jota mummi osti aina Turun kauppahallista. Aika ei ollut kullanut muistoja, leivät maistuivat edelleen herkullisilta. Aikuistuttuani mummi tarjoili leipien lisäksi yömyssyn eli Giniä Schweppesin Bitter Lemonin kera. Yömyssy tarjoiltiin jäiden kera korkeista grogilaseista ja sekoitettiin coctail -lusikoilla. Vieläkään en osaa päättää kumpi sopii ginin kanssa parhaiten bitter vai tonic, mutta ehkä ei tarvitsekkaan.

width=”750″ height=”1125″>

Aamulla hemmottelin rakasta miestäni paistetulla pekonilla ja munilla. Ystävänpäivän aikaan näin pinterestissä kuvan sydämen mallisista paistetuista pekoneista. Päätin tarjota sydämellistä aamiaista ja kokeilin onnistuisinko samassa. Lopputulos ei nyt ehkä ollut ihan täydellinen, mutta ajatushan se on tärkein, eikö?

width=”750″ height=”1124″>

Mökillä meri ei ole ollut talven aikana kunnolla jäässä. Nyt meren rannassa oli hiukan jäähilettä ja muutama isompi lautta. Käväisimme uimassa ja kyllä oli mahtava olo uimisen jälkeen. Haikein mielin lähdimme kotia kohden, mutta onneksi mökille pääsee taas pian uudestaan.

width=”750″ height=”1124″>

Isoäidin iltapalaleivät ja yömyssy

Ainekset

Iltapalaleivät
4 kpl
leveitä hapankorppuja
1 kpl
blå castello juustoa
0
frisee tai lehtisalaattia
50 g
suolalihaa
0
kurkkua
0
suolaa ja mustapippuria
Yömyssy
0
jäitä
0
giniä (8 cl)
0
Schweppes Bitter Lemon (1 tölkki)
Muut ainesosat

Tee näin:

Leivitä hapankorpuille blå castelloa. Huuhtele salaatti ja kuivaa hyvin. Laita salaatinlehtiä hapankorpuille. Lisää seuraavaksi suolaliha viipaleet. Viipaloi kurkkua ja laita suolalihan päälle. Mausta kurkut halutessasi suolalla ja pippurilla. Nauti heti.

Valmista yömyssy laittamalla jäitä korkeisiin laseihin. Mittaa 4 cl giniä yhteen lasiin. Kaada ½ tölkillistä bitteriä yhteen lasiin, sekoita pitkällä coctail lusikalla. Nauti leipien kera.

Kommentit (6)

  1. Minna_A

    Mummi kävi vuoden ympäri uimassa, pitäähän perinnettä pitää yllä :). Saa olla kyllä todella kiitollinen isovanhemmille tämän ihanan paikan hankkimisesta.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *