Paahdetut sateenkaariporkkanat

Sateenkaarijuurekset eli eriväriset esim. porkkanat ovat kuulemma nyt maailmalla pinnalla. Lähikaupasta onkin jo pidemmän aikaa löytynyt kilon pussi erivärisiä porkkanoita. Pussista löytyy tavallisia oransseja porkkanoita, violetteja porkkanoita ja keltaisia porkkanoita. Mahtaakohan löytyä vielä jonkin muun värisiä porkkanoita?

Viime vuonna näihin aikoihin julkaistu paahdetut porkkanat resepti sai suuren suosion. Silloin käytin paahdettuja porkkanoita salaattiin. Päätin myös nyt paahtaa porkkanoita uunissa, tällä kertaa tosin päätin maustaa porkkanat mm. jeeralla, veriappelsiinilla ja hunajalla. Lopputulos oli ihanan mausteinen ja eriväriset porkkanat kivan värisiä. Värit säilyivät yllättävän hyvin paahtamisesta huolimatta. Tätä versiota paahdetuista porkkanoista tehdään taatusti toistekkin.

 

Paahdetut sateenkaariporkkanat

Ainekset

2 kpl
oransseja porkkanoita
2 kpl
keltaisia porkkanoita
2 kpl
violetteja porkkanoita
½ dl
veriappelsiinin mehua
2 rkl
oliiviiöljyä
1 tl
hunajaa
½ tl
jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
½ tl
jauhettua korianteria
½ tl
savustettua paprikajauhetta
0
suolaa ja mustapippuria myllystä
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuori porkkanat ja poista kanta. Leikkaa porkkanat pituussuunnassa puoliksi. Halkaise porkkanan puolikkaat ja leikkaa puolikkaat vielä puoliksi. Levitä porkkanat uunivuokaan tai leivinpaperilla peitetylle pellille.

Sekoita appelsiininmehu, oliiviöljy, hunaja ja mausteet hyvin keskenään. Ripottele porkkanoiden päälle.

Paahda porkkanoita 200 asteisessa uunissa noin puolituntia tai kunnes porkkanat ovat kypsiä. Nauti lisukkeena tai esimerkiksi salaatissa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *