Lasten viihdykkeet mökille ja mökkimatkalle

 

Juhannusta ja lähestyvää kesälomaa varten hankimme lapsille mökille viihdykkeitä. Juhannus sujui mukavasti ja äidiltä löytyi aina ehdotus, kun kolmikosta joku valitti ettei ole mitään tekemistä. Katuliidut toimivat hyvin myös mökillä kunhan mökkitontilta löytyy kalliota. Lapset tekivät innoissaan kalliotaidetta. Liiduilla piirrettiin myös ruutuhyppely ruudukko ja tervapata rinki.

Oppi & ilo pyyhittäviä piirrustuskortteja mökiltä löytyy jo ennestään ja lasten mielestä ne ovat olleet kivoja. Hankimme tämän kesän uutuudet oppi & ilo tehtäväkortit. Twist leikkikortit olivat erityisesti heidän mieleensä. Hauskinta taisi olla kun äiti ja isä yrittivät osallistua.

Saippuakuplat ovat aina olleet lasten mieleen ja nyt hankimme Lidlistä ison saippuakuplarenkaan. Järkyttävän isot kuplat olivat lasten mielestä aivan mahtavia ja isäänkin piti päästä kokeilemaan.

Pitkät automatkat saattavat saada koko perheen pinnan kireälle. Meillä on kolmen tunnin mökkimatka ja lapsille on ehdottomasti oltava tekemistä. Perheen pienin kärsii matkapahoinvoinnista joten dvd soittimet eivät tule kysymykseenkään. Viime kesänä hankimme äänikirjoja autoon, mutta ne on jo kuunneltunehkäpä liian monta kertaa läpi. Juhannuksen mökkimatkat pelasti Isyyspakkaus blogista bongaamani Bonnier Booksin BookBeat palvelu. Latasin appsin puhelimeeni ja mökkimatkat sujuivat rattoisasti uusia äänikirjoja kuunnelle. Lasten suosikiksi nousi Paula Norosen supermarsu äänikirjat.

Mitkä ovat teidän perheen mökki ja mökkimatka viihdykkeet?

 

 

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *