Blogit
Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Ideoita Pikkujouluihin!

height=”751″ width=”500″>

Kaupallinen yhteistyö – Rajamäen

Kuumin pikkujoulusesonki odottaa jo nurkan takana, joten nyt on hyvä aika ryhtyä ideoimaan pikkujoulujen tarjoiluita. Itse en halua kovin montaa kertaa nauttia perinteisiä jouluherkkuja ennen jouluaattoa. Pikkujouluissa itse pidän eniten tarjoiluista, joissa on pieni jouluinen vivahde perinteisten jouluruokien ja -juomien sijaan.

Pikkujoulu juhlat onkin hyvä avata kilistämällä glögimukien sijaan lasillisella granaattiomenashrubia. Viinietikka pohjainen shrub valmistuu helposti kiehauttamalla kattilassa granaattiomenan siemeniä, omenaviinietikkaa, sokeria ja glögimaustetta. Siivilöinnin ja jäähdyttämisen jälkeen shrub on valmista tarjottavaksi. Tilkka mausteista granaattiomenashrubia lasin pohjalle, kuohuviiniä päälle ja kanelitanko koristeeksi. Pikkujouludrinkki on valmis nautittavaksi! Drinkkiin sopivat jääpalat valmistat lisäämällä jääpalamuotteihin granaattiomenan siemeniä.

Shrub oli itselleni ihan uusi tuttavuus ja ihastuin granaattiomenashrubin makuun. Juhladrinkeistä yli jäänyttä shrubia olen käyttänyt arkena maustamaan vichyä. Valmiiksi maustettuihin vichyihin ei taida olla enää paluuta. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

height=”751″ width=”500″>

Pikkujouluihin sopivat suupalat valmistat marinoidusta punajuuresta, chevrestä ja patongista. Punajuurien marinadiin antoi rutkasti makua Rajamäen yrttivalkoviinietikka. Punajuurien sijaan voit kokeilla marinoida kelta- tai raitajuuria. Marinoituja punajuuria voit käyttää myös salaateissa.

Punajuuret kannattaa laittaa marinoitumaan jo edellisenä päivänä. Punajuuret ehtivät näin maustua kunnolla ja juhlapäiväksi jää vain patonki viipaleiden paahtaminen sekä suupalojen kokoaminen. Pikkujoulun suolaisiin suupaloihin käytin näyttävää viinisuolaheinää koristeena, se sopii hyvin punajuuren kera tarjottavaksi. Suupaloja voit helposti muunnella, esimerkiksi korvata vuohenjuusto sinihomejuustolla. Suupalat voit myös viimeistellä tilkalla Rajamäen balsamikastiketta. Rajamäen sivustolta löytyy myös monta muuta herkullista reseptiä juhliin.

height=”751″ width=”500″>

Pikkujouludrinkki: Granaattiomenashrub

Ainekset

0
kuivaa kuohuviiniä (esim. cava)
3 dl
granaattiomenan siemeniä
2½ dl
rajamäen vadelma-persikka omenaviinietikkaa
2½ dl
sokeria
1 rkl
glögi -mausteseosta
Tarjoiluun
0
jääpaloja
0
kanelitanko
Muut ainesosat

Tee näin:

Mittaa kattilaan vadelma-persikka omenaviinietikkaa, sokeri, glögi -mausteseos ja granaattiomenan siemenet. Halutessasi voit käyttää myös omenaviinietikkaa. Kuumenna granaattiomenashrub kiehuvaksi välillä sekoittaen. Anna kiehua muutaman minuutin ajan, kunnes sokeri on sulanut. Siivilöi granaattiomenashrub kulhoon ja painele lusikan avulla granaattiomenan siemenistä mehu kulhoon. Peitä kulho kelmulla ja nosta granaattiomenashrub jääkaappiin jäähtymään.

Mittaa lasin pohjalle 2-4 cl granaattiomenashrubia oman maun mukaan. Lisää lasiin jääpalat ja kaada lasiin kuohuviini. Sekoita hyvin ja tarjoile heti. Voit tarjota granaattiomenashrubin myös kuohuviinilaseista ilman jääpaloja.

Yrttimarinoidut punajuuret

Ainekset

800 g
puna-, kelta- tai raitajuuria
Marinadi
½ dl
rajamäen yrttivalkoviinietikkaa
1 ½ dl
neitsyt oliiviöljyä
1 rkl
juoksevaa hunajaa
1 kpl
valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 rkl
raastettua sitruunan kuorta (luomu)
2 rkl
tuoretta rosmariiniä hienonnettuna
9 kpl
tuoretta timjamin oksaa
0
suolaa
0
mustapippuria myllystä
Muut ainesosat

Tee näin:

Keitä punajuuret kypsiksi ja anna jäähtyä hetki. Voit halutessasi käyttää myös kelta- tai raitajuuria. Kuori punajuuret ja leikkaa veitsellä ohuiksi viipaleiksi. Lado punajuuriviipaleet ja timjamin oksat kannelliseen lasipurkkiin. Mittaa kulhoon yrttivalkoviinietikka, oliiviöljy ja hunaja. Lisää kulhoon raastettu sitruunan kuori, hienonnettu rosmariini ja valkosipuli. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita marinadi hyvin ja kaada lasipurkkiin punajuurien päälle. Sulje kansi ja anna maustua vähintään 3 tuntia tai mieluiten yön yli. Tarjoa esimerkiksi paahdettujen patonkiviipaleiden ja chevren kera.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *