Wow-kommentteja saanut pikkuvessa esittelyssä

Kaupallinen yhteistyö: Useita eri yrityksiä

Pikkuvessan suunnittelu alkoi jo pohjapiirrosvaiheessa. Olin huomioinut, että jotkin vessat ovat ärsyttävän ahtaita ja toiset taas tuntuvat turhan hallimaisilta. Eli täydellisen kokoisen vessan suunnitteleminen vaati jälleen hieman extraeforttia. Talon suunnitteluvaiheessa kuljin yleensä aina mittanauha laukussa. Kyseinen vessa on mitoitettu lähes saman kokoiseksi, kuin erään luentopaikkani pikkuvessa, jonka koin juuri passeliksi. Vinkiksi, että mikäli mittaa ei ole mukana, niin kaakeleita laskemalla saa myös aika tarkat mitat, sillä yleensä lattiassa on 10 x 10 laattaa 🙂 Pikkuvessamme koko on nyt 2,6 neliötä (leveyttä noin 1,4 m ja pituutta 1,8 m).

WC:n sisutaminen olikin sitten toinen juttu. Annoin sen muhia ajatuksissani todella pitkään. Selasin Pinterestiä lähes maanisesti. Halusin vessasta jotenkin puhuttelevan – ja tässä kyllä onnistuin! Suunnittelussa yhdistin pariakin erilaista Pinterestistä löytämääni kuvaa.

Sisutuksen pienet yksityiskohdat oli helpompia valita, kuten nämä Swedbergin pyyhekoukut. Seinä on tehty Tikkurilan tuntomaalilla.

IDO:n valikoimista löysin sopivan kokoisen allastason (IDO Elegant Compact) ja wc-istuimeksi tuli sama mikä isossa kylppärissä eli siivousta helpottava IDO Glow 64 design-malli. Alustavasti olin haaveillut seinään asennettavasta wc-istuimesta, mutta mulla rehellisesti sanottuna meni hermo, kun yritin mittailla viemärireiän paikkaa ja seinän suhdetta ja en ollut koskaan varma, että mahtuuko se siihen järkevästi vai ei. Eli muille rakentajille tiedoksi, että tämä on hyvä huomioida jo suunnitteluvaiheessa, niin viemärireikä tulee varmasti oikeaan paikkaan.

Yksi wc:n erikoisuuksista on vertikaalinen valo, joka valaisee seinän kautta (mutta todella vaikea kuvata ilman parempaa kalustoa…)

Allaskaappin teetätin samassa paikassa kuin kodinhoitohuoneen kaulusteet eli Kerapuu Oy:ssä. Runko on 16 millistä koivuviilutettua lastulevyä, jonka käsittelin itse Osmo Colorin puuvahalla (värinä antiikkitammi). Samalla vahalla käsittelin myös valeurapaneelit, jotka ovat samaa materiaalia kuin meidän kylpyhuoneen katossa ja tilattu Kärävä Oy:ltä.

Allaskaapisto on teetätetty mittojen mukaan, jotta sain juuri sellaisen kuin haluan. Ja säilytystilaa on nyt riittävästi!

Pikkuvessassamme on korkea viisto sisäkatto ja valeurapaneeli jatkuu takaseinältä yhtenäisesti kattoon ja luo myös akustisesti pehmeämmän tunnelman. Ison tumman harmaan, lähes mustan laatan löysin Pukkilan poistovalikoimasta ja sain sen todella edullisesti. Vaikka olin opetellut jo laatoittamaan, niin tämän ison laatan kanssa sai taistella ammattilainen ja timpurimme Hristo Hah Serviceltä teki oikeastaan koko pikkuvessan kalusteasennuksineen.

Musta taso ja hylly on tilattu Tälli Oy:stä. IKI-levyn väri on musta (F2253) ja reunus on nauhoitettu. Ainoa haaste tässä mustassa tasossa ja laatassa on se, että hampaita pestessä sähköhammasharjalla, ei voi välttyä pieniltä valkoisilta pisteiltä, joita saa olla muutaman päivän välein pyyhkimässä. Tai sitten vaan pitäisi opetella pesemään hampaat uudella tekniikalla 🙂

Hyllyn kannattimet löytyivät edullisesti Ikeasta ja hylly on teetätetty mittojen mukaan Tälli Oy:ssä

Iso peili on Ikeasta ja sen taustalle hommasin led-nauhaa mahdollisimman ohuella muuntajalla Limicin valikoimista. Myös vertikaalinen led-nauha on samaisesta paikasta. Myönnän, että valaistus ei oikein riitä meikkaamiseen. Katossa on vielä paikka erilliselle kattovalaisimelle, mutta en ole löytänyt vielä sopivaa. Yksi vaihtoehto on laittaa joku riippuvalaisin peilin viereen antamaan lisävaloa.

Pikkuvessamme on ollut kaikkein kuvatuin huoneemme niin Designtalon talonäytössä kuin vieraittemmekin osalta. Se on aiheuttanut eniten myös spontaaneja wow-huudahduksia, joten koen kyllä onnistumisen fiiliksiä tämän suunnittelun osalta.

Kiitokset kuuluvat myös blogin kaupallisilleyhteistyökumppaneille eli Tälli Oy, Kerapuu Oy, Kärävä Oy, Geberit Oy (IDO), Pukkila Oy, Hah Service Oy ja Limic Oy. Monista tuotteista sain alennusta (vaikka hankala asiakas olinkin 😉 ). Kaikkien näiden firmojen asiakaspalvelijat jaksoivat kuunnella toiveitani ja välillä sekavaakin visiotani ja antoivat sopivia vaihtoehtoja toteutukseen, jotta sain juuri sellaisen pikkuvessan kuin halusin.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *