Viimeinen kirjoitus ja viimeistelyä

Kun kolmisen vuotta sitten saimme tiedon siitä, että tonttitarjouksemme johtaa kauppoihin oli tunnelma hyvin innostunut ja odottava. Olen luonteeltani hyvin suunnitelmallinen ja tietyissä asioissa todella perusteellinen. Ensirakentajan hassu harhainen haave oli se, että kaikki olisi kuosissa talon ja pihojen osilta noin 1,5 vuodessa. Nyt olemme asuneet Hannan huolettomassa huushollissa jo 1,5 vuotta ja vihdoin teemme viimeisiä viimeistelyjä pihassa. Tänään alkaa vihdoin kesälomani ja uskon, että saamme loputkin hommat nyt lomani aikana tehtyä. Eli tonttikaupoista viimeisiin viimeistelyihin meni todellisuudessa aika tasan kolme vuotta.

Tämän vajaan kolmen vuoden aikana olen kirjoittanut blogiin lähes 140 postausta! Toivon, että niistä on ollut hyötyä muille rakentajille ja remontoijille. Onhan tämä ollut melkoinen oppimatka!

Suuret kiitokset kaikille kommentoijille – olen saanut apuja yllättäviltäkin tahoilta ongelmiini. Lämmin kiitos vielä kaikille yhteistyökumppaneilleni, jotka olivat mukana blogiyhteistyössä. Tapasin kolmen vuoden aikana monta rakentamisen ja sisustamisen superammattilaista. Ilman heidän apuaan ja tukeaan olisi tämä projekti ollut turhan raskas. Moni kysyy, että milloinkas sitä sitten rakennatte sen toisen talo, kun ensimmäinen on aina se ”harjoituskappale”. Jos mun mieheltäni kysytään, niin ei koskaan 😀 Itse paneuduin etenkin pohjan suunnitteluun niin pieteetillä (puhutaan nyt lähemmäs sadasta tunnista…), että en koe tämän olevan millään tavoin harjoituskappale. Talomme on 95% :sti sitä mitä halusin. Mikäli kaavamääräykset olisivat antaneet myöden, olisin tehnyt talosta 4-5 neliötä suuremman, jolloin meillä olisi erillinen työ- ja vierashuone. Muutoin olen kyllä ollut valintoihini ja etenkin talon mittasuhteisiin todella tyytyväinen.

Mutta nyt sananen loppuun vielä pihojen viimeistelystä. Olemme pakertaneet viime viikot kukka-altaan parissa. Pohjien teko vei yhden viikon, kun iltaisin kävin kaivamassa tiukkaa savimaata lapiolla ylös. Helleviikolla sitä jaksoi tehdä vain tunnin kerrallaan. Kaivoimme noin 30-40 cm maata pois ja laitoimme sepeliä tilalle noin 10-15 cm. Reunoille laitoimme viiden sentin paksuisen styroksin ja sitten taas sepeliä päälle.

Alkuun oli hitokseen kaivamista… Tällä kertaa ei katkaistu Irmelin ohjauskaapelia 😀
Korkojen kanssa oli monta muuttuvaa tekijää, kun pation betoniset tuet oli hieman hankalassa kohtaa…
Pelkkiin pohjatöihin upahti kymmenisen työtuntia.

Lopulta pääsimme kivien latomisvaiheeseen. Asennushiekkaa alle ja sitten tarkkaa hommaa saada kivet suoraan ja vaateriin. Tässä projektissa oli useampi muuttuva tekijä. Yksi haastavimmista oli se, että miten saamme kivet sopivaan korkoon ja tarpeeksi lähelle pation laitaa, kun betoniset terassin pohjat on valettu niin, että ne ovat hieman ulkopuolella. Nyt päädyimme laittamaan kivet osittain sitten sen betonin päälle, jolloin ensimmäinen kivirivi edessä on pääosin maan alla.

Pohjaa tasoiteltiin ja mittailtiin kevyemmällä harkolla ennen painavempien kivien latomista.
Kivet oli meikäläiselle turhan raskaita, joten mies sai niitä enemmän kannella…

Se ensimmäinen kivikerron oli työläs. Aikaa taisi mennä kaikkinensa 4-5 tuntia, ellei vähän enemmänkin. Mutta sitten loput oli helppoa latomista. Kiveksi meille valikoitui pitkän pohdinnan jälkeen Ruduksen Antikko. Yksi kivi painoi lähes parikymmentä kiloa, joten kivien nostelu piti tehdä todella tietoisesti, ettei hajota selkäänsä. Homma sai vauhtia, kun saimme jälleen miehen veljen Karrin avuksi, jolla näppivoimaa ja taitoa riittää.

Hommaan saatiin uusi vaihde päälle, kun Karri tuli avuksi!
Ja siinäpä kukka-allas täyttöä ja kasveja vaille valmiina!

Tänään sain tiedon, että maanantaina saamme vihdoin multakuorman. Laskelmien jälkeen päädyin tilaamaan sitä kaksi kuutiota (eli 2000 l). Ja koska maa on savimaata, niin ostin kuusi säkkiä (ei ehkä tarpeeksi) ruukkusoraa pohjalle ns. köyhän miehen salaojaksi. Osa kasveistakin tuli jo hankittua. Siinäpä siis ensimmäiselle lomaviikolle mukavasti hommaa.

Kasvejakin on tullut jo hommattua!

Vaikka tämä on nyt viimeinen blogipäivitykseni, niin jatkan lyhyiden päivitysten tekoa vielä Instagramin puolelle. Tiedoksenne, että esimerkiksi teippien poisto -saaga jatkuu vielä ensi viikolla! Se lienee tämän kesän suurin trilleri 😀

Mutta nyt kiitos ja näkemiin! On aika nauttia huolettomuudesta! Ihanaa kesää kaikille blogia seuranneille!

piha-ja-puutarha rakentaminen
Kommentit (4)
  1. Kiitos tästä blogista! Minä olen poiminut täältä niin ideoita kuin aivan käytännön vinkkejäkin. Mukavaa eloa ja oloa huolettomassa huushollissanne!

    1. Ihana kuulla, että olet hyötynyt blogista! Kommentointi on ollut lukijoiden osalta aika vähäistä, mutta olen saanut livenä yllättävän monta kertaa palautetta ja kiitosta muilta rakentajilta. Hassua kyllä joskus olen unohtanut, että kirjoitan julkista blogia ja ihmettelen, että miten tuntematon ihminen tietää missä vaiheessa rakentaminen on 😀

  2. Kiitos Hanna!
    On ollut kiva seurata teidän projektia, samalla kun itse teimme Desing-taloa. Varsinaisesti en ottanut mitään ideoita blogistasi, koska itselläni oli ”selvät sävelet ” myös😃talon suhteen.
    Onnittelut urakan onnistumiswn suhteen ja onnellisa vuosia uudessa talossa!

    1. Kiitos kiittämisestä, kiitos 🙂 Rakentaminen on sellainen projekti, että vertaistukea kyllä kaipaa. Hienoa, että olet saanut sitä annoksen tämän blogin kautta. Ja onnea teillekin uuteen kotiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *