Viilennystä kesään

Kaupallinen yhteistyö: Nivos Oy

Kun mietimme talomme lämmitysmuotoa, niin ensimmäistä kertaa perehdyin ns. maaviileään. Vaikka valinta viilennyslaitteen eli tuttavallisemmin Chillerin valinnasta tehtiin hyvissä ajoin ennen viime kesän huimia helteitä, niin on valintaan pakko olla tyytyväinen.

Vaikka talomme on valkoinen, niin se kerää yllättävän paljon lämpöä rakenteisiin. Ennen Chillerin lopullista asennusta ehti olla jo ne kesän ensimmäiset hellekelit ja sisälämpötila nousi 27 asteeseen. Iltaisin pidimme hetken läpivetoa, jotta kämppä edes hieman viilentyisi ennen nukkumaan menoa.

Koiramme rakastavat maata viileän ilmavirran alla näin hellekelillä!

Valitsemamme laite asennettiin ns. urheiluvaatehuoneen puolelle. Alustavasti olin päättänyt jo ns. ”hotelliritilän” paikan takan oikealle puolelle, mutta kattotuolit tulivat eteen. Tosin vasta näin jälkikäteen ajateltuna paikka on parempi, sillä muutoin olisimme joutuneet tekemään huoltoluukun eteisen kattoon. Sellainen kattomalli on vissiin yleisempi, mutta visuaalisesti sellainen ei missään nimessä sopinut meidän rimakattoon. Koneesta on vedetty katon kautta kondensiovesiputki pikkuvessan viemäriin.

Viileää ilmaa virtaa tästä nyt hyvin myös makuuhuoneen puolelle

Nyt olemme testailleet ratkaisun toimintaa kesähelteillä ja olemme olleet tyytyväisiä. Maaviileä Chillerin kanssa viilentää ilmaa noin 3 astetta viileämmäksi eli kyse ei ole ihan ulkomailla totuttu ilmastointi, joka viilentää hotellihuoneen niin kylmäksi, että villapaita pitää etsiä ensimmäisenä päälle. Viilennysteho on liitännäinen siihen, mistä viileä tulee. Nyt viileys tulee meidän maalämpöä varten poratusta kaivosta. Mutta tämä Chilleri ei myöskään tuo sellaista kamalaa vedon tunnetta ja kolotuksia aiheuttavaa viimaa. Lisäksi tuotettu viileä ilma on nyt puoli-ilmaista! Käyntiääni on suhteellisen hiljainen ja siihen tottuu muutamassa minuutissa. Bonuksena on kaunis ohjausyksikkö, joka sopii kuin nakutettu meidän sisustukseen.

Ohjausyksikön design on tyylikäs!
Ohjausyksikkö passaa hyvin seinällä olevien muiden härpäkkeiden kanssa
Näyttö on sopivan yksinkertainen

Helteet näyttävän jatkuvan vielä ensi viikonkin puolelle, joten viilennykselle on käyttöä lähes 24/7. Tästä hankinnasta on todellakin fiilis: Money well spent!

rakenna-ja-remontoi rakentaminen
Kommentit (1)
  1. Mulla on noita samoja 2kpl ja 150m syvä kaivo missä 2 vesisuonta matkalla (kuulemma vaikuttaa tehoa lisäävästi, näin väittivät).

    2krs talo, 1 laite per krs.

    En ihan ole sitä mieltä että teho riittää. En tiedä Oisko pitänyt olla syvempi kaivo?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *