Hannan huoleton huusholli
Hannan huoleton huusholli

Lomaviikon työleiri

Ensimmäiseen lomaviikkoon on mahtunut PALJON! Heti alkuviikosta oli treffit Nivoksen Jerkon kanssa ja hän kävi meille opettamassa maalämpöpumpun toimintaa. Siitä teen ihan erikseen lyhyen kirjoituksen parin päivän päästä, sillä opin taas huimasti uutta!

Sisällä ja ulkona maalaustyöt ovat jatkuneet. Kattolappeiden maalaus on ollut tuskastuttavan hidasta ja tämä hellejakso on tehnyt hommasta vieläkin tuskaisemman! Mies sai ampiaisen pistonkin, ja onneksi ei tippunut siinä hötäkässä telineiltä. Kattorakenteissa lienee kaksi tai jopa kolmekin ampiaisten pesää, joten nopeita liikkeitä on jatkossakin luvassa. Meillä on nyt rakennustelineet vuokralla kuukauden ja sitten vuokraamme muutamaksi päiväksi henkilönostimen, jonka avulla pääsemme korkeimpiin kohtiin turvallisesti. Korjaan, mieheni pääse. Mä en uskalla. Nyt ulkomaalauksista on tehty noin 75%.

Hemmetin hidasta hommaa! Tosin mun mies tekee myös huiman tarkkaa ja hyvää jälkeä!

Sisällä lähes kaikki huoneet on nyt maalattu. Meillä oli miehen teinin kanssa pitkällinen keskustelu vierashuoneen väristä. Väristä tuli aika raju – hän olisi halunnut vieläkin kirkkaamman turkoosin! Onneksi Eskaron värikartasta ei löytynyt kirkkaampaa! Oli muuten haastava väri maalata, sillä kolmannenkin kerran jälkeen jouduin hieman tarkkomaan. Muut seinät halusin harmaalla, joka taittaisi sinivihreään. Mutta ensimmäisen maalikerroksen jälkeen totesin, että sävy kääntää liikaa siniseen eli vaihdan vielä sävyä. Ensi viikolla vedän myös kaikki makuuhuoneiden ikkunaseinät ns. listavalkoisella.

Nämä värit valitsin työ/vierashuoneeseen, mutta vaaleampi sävy menee uusiksi.
Tuliterä tela tuli ostettua, mutta ei tullut tuosta mun suosikkia. Otti turhan hintsusti maalia itseensä, mutta jälki oli mukavan tasaista.
Ainahan se maali näyttää vaaleammalle ja kirkkaammalle purkissa kuin seinässä…
Ensimmäisen kerroksen jälkeen…
Kolmannen kerroksen jälkeen hieman huonossa valaistuksessa… Tämä sävy ihan jees, mutta…
Siirsin pahvit ulkoa ikkunan edestä pois ja päästin kunnon luonnon valon tilaan… Ihan on räväkkä väri joo 😀

Parin päivän ajan oli myös mun äiti miehensä kanssa auttamassa. Heidän puhteikseen valikoitui ulkosmyygit. Mulla ei nimittäin kestä hermo nyhrätä smyygien kanssa. Alkuun käytimme suojaukseen oranssia ns. tapparateippiä, mutta se osoittautui hieman hankalaksi tässä projektissa. Seuraavana aamuna kävimme hakemassa kahta muuta teippiä ja erityisesti hieman kalliimpi sininen maalarinteippi osoittautui loistavaksi valinnaksi!

Nyt on teippejä joista valita!
Äitini tyylinäyte teippauksesta. Sininen teippi lisäsi kuulemma työiloa huomattavasti!

Paikallisessa K-Raudassa on tullut pyörittyä useampaan otteeseen, sillä tilaukseen pitää laittaa nyt paljon tavaraa. Valeurapaneelia kylpyhuoneeseen, lakattua mäntyrimaa kattoon ja puista jalkalistaa. Kylpyhuoneen osaltakin olen tehnyt suunnitelmia eteenpäin ja sain onneksi avukseni K-Raudan sisustussuunnittelija Liisa Koivusen ja meillä synkkaa todella hyvin! Laitan tästäkin ensi viikolla tarkempaa postausta, jahka ehdin kirjoitella. Nyt innostuin shoppailemaan lasermittan ja viivalaaserin. Shoppailin vähän muutakin, niistä kuvat alla. Tosin nyt loppui shoppailu, sillä maksoin juuri yli kuuden tonnin edestä erilaisia raksalaskuja.

Liisan kanssa suunniteltiin tulevia tilauksia ja pohdittiin kylpyhuoneen mosaiikin sijoittamista.
Pienet tekniikkashoppailut…
Ja viikonlopun tekniikkaostos…

Perjantaina saapuivat myös parketit! Siinä olikin lähes 800 kiloa kantamista! Hyvät loppuhiet sai niiden kantamisesta. Kannoimme alkuviikosta myös kaiken ylimääräisen puutavaran tontin nurkkaan ja siivosimme tontin muistakin jätteistä. Raksakimpan kautta saatiin taas henkilö hakemaan ylimääräinen puutavara pois. Mutta sen verran fyysistä hommaa on ollut tällä viikolla, että ei ole tullut mieleenkään liikkua muutoin. Tosin koiralenkin on ollut pakko tehdä, mutta nyt koirat lähtivät isälleni hoitoon pariksi viikoksi. Voimme siis tehdä nyt entistäkin pitempiä raksapäiviä…

Kaksi lavallista parkettia saapui tontille!

En nyt edes osaa laskea montako päivää putkeen olen ollut raksalla. Taitaa olla yli kymmenen. Iltaisin olen katsonut DNA-tv:stä tallennettuna Remontille rahoiksi- ohjelmaa. Olen ollut kyseiseen sarjaan koukussa jo monta kesää! Tosin tässä on jo riski saada yliannostusta raksaamisesta, sillä vähintään kuusi tuntia menee päivittäin raksalla ja sen päälle sitten vielä televisiosta reilu tunti remppaohjelmaa. Olen myös päivittänyt budjettia iltaisin. Kyllähän budjetti yli suunnitellusta menee (ei liene yllätys kenellekään!), mutta ihan vielä ei tarvitse hattu kourassa mennä pankkitädin juttusille. Lisäksi olen suunnitellut terassia, josta myös postausta parin viikon sisään. Ja ai niin keittiöstäkin tuli vielä uusittuja kuvia! Päädyin hieman pienentämään keittiötä, jotta ruokapöydän takaa mahtuu hyvin kulkemaan terassille. Lisäksi liesituuletin on nyt vaihtunut, sillä aikaisemmin valitsemani vaihtoehto on poistunut markkinoilta. Ja sekös hieman kirpaisi, mutta onneksi Siemensiltä löytyi tyylikäs vaihtoehto tilalle.

Tässäpä viimeisin kuva keittiöstä. Pitäisi alkaa olla jo tilausvalmis pikku hiljaa…

Loppuun vielä lyhyt video keskiviikon helletunnelmista. No niin ja sitten ylläri ylläri, lähden taas raksalle 🙂 Ensi viikkoon!

Kommentit (2)

  1. Maarit

    Hei Hanna!
    Mieleni on tehnyt kysyä jo pidempään, että miksi haluaistte sisustusvalmiin talon? Eikö ”avaimet käteen” paketti kiinnostanut?
    Itse yhden sisustus valmiin talon 90-luv. ”tehneenä”, pidän tätä avaimet käteen-taloa tosi helppona ratkaisuna. Tällä hetkellä meille on valmistumassa DT:n talo, eikä meidän ole tarvinnut stressata minkään kanssa, saatikka itse osallistua tekemiseen. Paitsi aluksi ”peti” talolle ja nyt ulkomaalaus.
    Hieno ja persoonallinen talo teille on tulossa, se on hyvä, että omat vahvat mieltymykset näkyvät siellä. Onnea rakentamiseen.

    • hanna

      Tätä mietittiin kyllä pitkään ja vahva suositus tuli kotiräätälimmekin puolelta, että ottakaa muuttovalmis ratkaisu. Muutamia juttuja kuitenkin oli, joita DT:n paketista ei olisi löytynyt (esim. komposiitti terasille, kalanruotoparketti, rimakatto ja se, että haluan oppia laatoittamaan :D), vaikka pääosin olin kyllä suht tyytyväinen niihin sisustusmateriaaleihin, joita DT:n kautta olisi ollut saatavissa. Tai varmasti olisi ehkä saanut nämä kaipaamani elementit ns. asiakashankintana, mutta sitten budjetti olisi paukkunut liiaksi yli. Vaikka tässä on stressiä, niin onneksi on myös onnistumisen elämyksiä ja oppimisen iloakin 😀 Jos olisimme valinneet muuttovalmiin, niin ei olisi muuten ollut blogiakaan, sillä ei olisi ollut mistä kirjoittaa. Toivon, että moni ensirakentaja oppii jotain uutta myös tämän blogin kautta ja ei ainakaan tee samoja virheitä kuin meikäläinen 😀 Ja ehkäpä muut talon rakennusta suunnittelevat osaavat myös pohtia omalta kohdaltaan paremmin, että ovatko valmiita sisustusta vaille valmiiseen ratkaisuun vai valitsevatko mieluummin muuttovalmiin paketin.

      Meinasin laittaa, että tsemppiä teidän raksaamiseen, mutta et taida tarvita sitä 😀 Noh, on siinä ulkomaalauksessakin oma hommansa, joten tsempit siihen 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.