Eteisen esittely

Kaupallinen yhteistyö: Pauliina Rundgren HandiCrafts Oy

Vaikka emme ole lapsiperhe, niin vaadin eteiseltä PALJON! Eteisen käytävän leveydestä käytiin monta keskustelua kotiräätälimme Eskon kanssa ja tiukin sanoin en antanut ottaa eteisen leveydestä senttiäkään. Halusin eteiseen kolme metriä kaapistoa. Haaveena olisi saada mahdutettua talvitakit ensimmäiseen puoleentoista metriin ja kevät/kesä/syystakit toiseen. Kaapistot on hankittu Ikeasta ja sisälle molemmin puolin hommasin 50 senttimetriä leveät kaapistot. Liukuoven leveyshän on 75 senttiä, joten ovea ei ole pakko avata täysin auki, kun hanskoja kaivaa laatikon uumenista.

Laatikoston koossa on otettu huomioon arjen huolettomuus eli kaapistoa ei ole pakko avata täysin auki, kun hanskoja laatikosta etsii.

Toisella puolella on Ikean Bissa-kenkälaatikostot. En todellakaan ole erityisesti kenkien perään, mutta jotenkin niitä on siunaantunut ihan liikaa! Vaikka näihin laatikostoihin mahtuu yhteensä jopa kolmisen kymmentä kenkäparia, niin pahoin pelkään, että kaikki meidän kengistä ei tule mahtumaan näihin. Toki saappaat ja kumpparit yms. menee kaapistoon. Mutta esimerkiksi pelkkiä golf-kenkiä meillä on yhteensä ainakin kuusi paria ja lenkkareita toiset kuusi paria. Joo, pieni ”maritus” olisi varmasti paikallaan…

Kengille on hyvin tilaa, mutta ei ehkä vieläkään riittävästi…

Habitare-messuilta bongasin mikkeliläisen Pauliina Rundgren HandiCrafts Oy:n Saimaa-hyllyt. Tiesin jo silloin, että pari kappaletta niitä tulisin hommaamaan, mutta minulla oli niille monta eri sijoitusvaihtoehtoa. Lopulta päädyin asentamaan hyllyt eteiseen. Hyllyillä on paikka muutamille pokkareille, joita otamme mukaan, kun kuljemme junalla Helsinkiin sekä joululahjaksi saatu taulu. Myös kukalle löytyi paikka hyllyltä. Jonkin näköinen nätti purnukka pitäisi hommata myös koirien koulutusnapuille. Niitä otetaan välillä mukaan lenkille, kun epätoivoisesti yritämme tehdä koiristamme ”mallikansalaisia”. Usein myös kotoa lähtiessäni heittelen muutamat nappulat pitkin kämppää, jotta vanha terrierimme Viktor ei yritä punkea mukaan samalla oven avauksella.

Kukka vielä toistaiseksi elossa…

Mutta nyt kun talossa on asuttu muutama kuukausi, niin eteinen ei todellakaan olisi saanut olla yhtään kapeampi. Kun kaksi aikuista pukee eteisessä toppavaatteita päälle ja laittaa könyten kaksi koiraa hihnaan, niin ahtaaksi meinaa käydä! Nyt kaapiston ja kenkäkaappien väliin jää tilaa noin 160 senttiä. Pystynaulakko nurkkaan oli pakko hommata, jotta lenkillä kastuneet vaatteet saa paremmin kuivaksi ennen kaappiin tunkemista. Kaapisto vaatii vielä järjestelyä ja ulko-oven smyygit on vasta suunnitteluvaiheessa, mutta kyllä toimiva ja kaunis eteinen tuo ihanaa arjen luksusta!

Eteisessä pitää mahtua hääräämään!

 

Joululahjasi saatu taulu löysi paikkansa Saimaa-hyllyltä.

 

Kaupallinen yhteistyö: Pauliina Rundgren HandiCrafts Oy – Saimaa hyllystä saatu alennusta

sisustus
Kommentit (4)
  1. Kukka tarvis varmaan vähän enemmän luonnonvaloa. Talvella ihan ikkunan edusta meinaa olla ainoa paikka missä kukat pysyvät hengissä.

    1. Joo, varmasti totta. Nyt eteisessä on vain tuo kapea iso ikkuna, josta tulee valoa. Noh, mä tapan kaikki kukat joka tapauksessa 3-6 kk aikajänteellä, joten satsaan alle 10 euroa maksaviin versioihin 😀

  2. Totta, että eteiseen kannattaa aina panostaa. Tuoli tai kiva penkki vois helpottaa “könyämistä” 🙂

    1. Mietin sellaista seinään kiinnitettävää tukea, johon saisi jalan laitettua, kun solmii kengännauhoja. Tosin pohdittiin miehen kanssa, että on se hyvää takareisivenytystä, kun laitetaan nauhoja kiinni ilman tukia 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *