Ei enää suunnittelua vain sielujeni silmin

Kaupallinen yhteistyö: Aare Visuals

Olen vuosia seuraillut monen naisen tavoin lähes kaikki television sisustusohjelmat ja lomalla rentoudun sisustuslehtiä selaten. Mielestäni osaan aika hyvin sielujeni silmin visualisoida lopputuloksen – takananihan on aika monta remppakohdetta. Remppakohteissa pääsee yleensä aina kuitenkin paikan päälle tutkailemaan tilan atmosfääriä. Rakentamisessa ja tulevaisuuden talon sisustamisessa tuntuu tarvitsevan normaalia enemmän moniteholaseja sielun silmän avuksi.

Kaverini vinkkasi viime Kuopion reissullani Aare Visual Oy:sta. Yrityksen sisustusarkkitehti Iida Aalto tarjoutui ”sisustusoptikokseni” ja teki tulevasta talostamme muutaman 3D-visualisointikuvan. Sain juuri kuvat sähköpostiini ja ne ovat mielestäni huikeat! On mahtavaa päästä jo etukäteen tsekkailemaan tulevan talon tunnelmaa ja sisustusta! Olen haaveillut olohuoneeseen mm. rimakattoa, joka olisi ison tilan akustiikan kannalta loistava valinta. En osaa nyt vain päättää, että kummin päin rimat olisi hyvä kattoon laittaa. Nyt on hienoa, että saan molemmista vaihtoehdoista kuvat ja valinnan teko on hieman helpompaa. Kummalle vaihtoehdolle sinä muuten antaisit äänesi?

 

Rimakatto tässä pitkittäin.

 

Ja tässä vaakaan.

 

 

 

Vierashuoneen osalta mulla lyö eniten tyhjää. Tosin mieheni teini-ikäinen lapsi siellä useimmiten tulee nukkumaan, joten hänenkin mielipiteitään on toki kuunneltava. Hänenkin on nyt varmasti helpompi hahmottaa tila, kun saa nämä kuvat eteensä! Työtilan puolelle ajattelin laittaa valokuvatapetin järvimaisemasta luomaan rauhoittavaa fiilistä.

 

Työhuoneen puolelle tulevat vanhat toimistokalusteemme ja seinälle Jukka Risikon ottama valokuva tapettina.

 

Vierashuoneen sohvaa tai seinien värejä ei ole vielä päätetty, mutta nyt tilan hahmottaa paremmin!

 

On hienoa, että nykytekniikalla voi tehdä tällaisen tarkan suunnitelman. Lähetin Iidalle kuvia nykyisistä kalusteista, jotka seuraavat uuteen taloomme ja linkkejä mahdollisista uusista hankinnoista. Ihmettelinkin, että miten todentuntuiset kalusteet ovat löytyneet mallinnuksiin. Iida kertoi, että monilla kalustevalmistajilla on saatavilla kalusteista 3D-objektit, mutta jos niitä ei ole saatavilla mallinnetaan kalusteet itse. On myös sivustoja, joista kalusteita voi ostaa. Tällaista visualisointia voi hyödyntää niin pienissä kuin isommissakin kodin sisustuspulmissa. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa on mahdollista vierailla VR-lasien kera tulevaisuuden kodissamme. Tällainen tekniikka luo aivan uudenlaiset mahdollisuudet suunnittelulle!

 

Vanha tamminen ruokapöytä ja tuolit palvelevat meitä uudessakin kodissa.

 

Tästäkin kulmasta on hyvä tuon rimakaton suuntaa pohtia…

Mahdollisista uusista hankinnoista olohuoneen nurkasta löytyy Habitare-messuilla bongaamani Juuripuun design-keinutuoli, jonka ajattelin pyytää synttärilahjaksi, kun täytän ensi keväänä 40 vuotta. Ja seinällä komeilee yksi kalliista haaveistani – Bang & Olufsenin äänentoistojärjestelmä, joka on samalla kuin taideteos! Täydellistä valaisinta keittiön pöydän päälle en ole vielä löytänyt. Haluaisin, että se olisi vanerinen, aika iso ja ehkä hieman aaltomainen. Vinkkejä otetaan vastaan!

Kaupallinen yhteistyö: Kuvat saatu ilmaiseksi Aare Visualsista

Kommentit (9)
  1. Hiidenpesän Pia
    30.3.2018, 23:10

    Hei, meiltä löytyy myös rimakatto (hiidenpesa.blogspot.fi) ja antaisin äänen sille suunnalle, jossa rimat ovat lyhimmät. Eli tuo kuva, jossa ovat ruokapöydän suuntaisesti. Jos ovat toisinpäin, tulee katosta vähän paneelimainen. Toisinpäin on elävämpi. Rimaväli ja koko vaikuttavat myös paljon vaikutelmaan, niitäkin kannattaa kuikkia muilta rimakaton tekijöiltä.

    1. Hei! Olenkin muutaman kerran käynyt tsekkailemassa blogiasi! Ja kyllä, vaakaan varmaankin nyt rimat laitamme. Noita rimavälejä tosiaan pitää käydä eri paikoissa tsekkaamassa, kiitti vinkistä! Muistatko millä jaolla teillä on tehty?

  2. Hei, mukava lukea tälläistä erilaista ja rentoa rakennusblogia.

    Oletko tutustunut puine.fi tuotteisiin/sivuun. Niillä ainakin ihan kiva aaltoileva vanerinen Ilma-valaisin.

    Meille tulossa myös rimakatto, halkaistua kertopuutolppaa valkokuultoiseksi käsiteltynä. Ja asennetaan ”pitkittäin” vinossa katossa.
    Mutta tuossa teille se sopisi minusta myös vaakaan, koska isommat ikkunat ilmeisesti tuolla sivulla jossa katto nousee? Jostain jäänyt päähän, että parketinkin asennussuositus olisi niin, että kohtisuoraa ikkunoiden kanssa…?

    1. Kiitos vinkistä Anni! Tuohon en ollut vielä törmännytkään, mutta ei ihan tämäkään valaisin kutsunut mua. Tosin pohdin, että pitänee olla tähän yrittäjään yhteydessä, jos onnistuisi yhteistyö ja tehdä sellainen valaisin, joka on vielä toistaiseksi mun sielujeni silmissä 🙂 Ja alan tosiaan itsekin kallistua tuohon vaakaan asetettuun rimaan, sillä huone on aika pitkulainen, niin sattaaisi se asettelu hieman huonetta leventää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *