Rakentaminen – kuntokuuri vai uhka terveydelle?
Olen kuullut useita tarinoita siitä, kuinka pitkästä tavarasta itse rakentava mies suorastaan kuihtuu rakennusaikana, vaikka ruokavalio koostuu mikropizzoista ja lihapiirakoista. Mielenkiinnolla olen itsekin seurannut painoani viimeisen 1,5 vuoden aikana, mutta valitettavasti aika runsaasta fyysisestä työstä huolimatta missin mittoihin en ole päässyt. Etenkin viime kesänä teimme lähes päivittäin 9-11 tunnin päiviä. Työ oli fyysistä, mutta rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että niin sanottua palkintosyömistäkin esiintyi lähes päivittäin. Paino siis pysyi aikalailla samoissa, vaikka kulutus oli kovaa.
Aikaisemmassa kirjoituksessani olen jo analysoinut raskaan ruumiillisen työn vaikutusta palautumiseen ja yöuniin. Aika huonolta näytti. Nyt tietysti tilanne on tästä parantunut ja vastaavanlaisia työrupeamia ei ole enää juuri ollut. Muistan, kun reilu vuosi sitten mieheni kanssa koiralenkillä pohdimme stressin määrää. Molemmat teemme aika paljon töitä ja stressiä on lähes aina jonkin verran. Mutta rakennusaikaiset uudet tilanteet saivat stressitasot ihan toisiin svääreihin. Nauroimme silloin, että voi kun luulimme aikoinaan olevamme stressaantuneita, mutta vasta nyt tiedämme mitä todellinen stressi on! Ja stressillä pitkään jatkuessaan on tietenkin haitallisia vaikutuksia terveydelle. Onneksi pahimmat stressipiikit olivat vain muutaman päivän mittaisia ja asioilla on tapana järjestyä.
Syy siihen, miksi kesä on mennyt osittain laiskotellessa, on se, että miehelläni todettiin molemmissa käsissä paha tenniskyynärpää. Diagnoosi tuli itse asiassa jo viime syksynä. Päätetyöskentely tietysti rasittaa käsiä työaikana ja vapaalla tulee tehtyä enemmän tai vähemmän raksahommia. Nyt kesäloman aikaan pyrittiin pitämään miehen kädet täyslevossa pari viikkoa. Suurin vaikutus tästä vammasta on varmasti mun mieheni mielenterveydelle, sillä lääkäri asetti hänelle koko kesän kestävän golfkiellon.
Mutta huomaan kyllä, että kun tehdään nyt noita pation viimeisiä rimoja ja komposiitteja paikoilleen, niin voimavaroja ei ole enää juuri liikunnalle. Kun olen ollut 7-8 tuntia jaloillani, niin lenkille lähtö ei innosta lainkaan. Jalkapohjat ovat hellänä ja sohva kutsuu. Eli kuntoliikunnan määrä selkeästi vähenee, silloin kun on tehnyt raskaamman päivän pihalla.
Toki sitten tapahtuu noita haavereitakin. Pahin onnettomuus oli jo ennen seinien pystytystä, josta kirjoitin noin 1,5 vuotta sitten. Linkki kirjoitukseen löytyy täältä, mutta varoituksen sana, että kuvat ei sovellu herkimmille. Jalassani on edelleen kuoppa eli pysyvät kudosvauriot tuon onnettomuuden jäljiltä. Pieniä naarmuja, mustelmia ja viiltohaavoja tulee aina silloin tällöin. Minä olen se selkeästi onnettomuusalttiimpi ja minulla on mm. sirkkelin käyttökielto. Syy on siinä, että minulla on sirkkelionnettomuuksiin sukurasite. Äitini on ammatiltaan puuseppä ja aikoinaan sirkkelöinyt itseltään vasemman etusormen pään pois ja sormen pää piti amputoida.
Rakentaminen ei siis ole satavarma painonhallintakeino, stressiä saattaa olla normaalia enemmän ja haavereita sattua. Mutta toisaalta ihanan euforista tunnetta saa myös siitä, kun ihastelee kättensä jälkeä ja valmista pintaa. Kohta patiokin on esittely ja kuvauskunnossa! Siitäpä postaus jossain vaiheessa.
Ei ole sääret tänäkään kesänä olleet “minihamekuosissa”