Mokkaruudut

Heippa!
Palataa hetkeksi takaisin vuoteen 2012 ja vuoden kovimpaan haasteeseen.
Onko teillä sellaisia leivoksia tai ruokia joiden tekeminen ei koskaan onnistu?
Tällä typykällä se sattui olemaan niinkin helppo leivos kuin mokkapalat… tai mokapalat niin kuin olen niitä jo useamman vuoden kutsunut. En tiedä mikä niissä aina mätti, ne vaan epäonnistuivat leipuri-kondiittori tutkinnon jälkeenkin.
Kuitenkin… vuoden 2012 haasteenani oli saada yksi onnistunut mokkaruutusatsi, ja voilé! Muutamasta eri ohjeesta itselle toimivaksi muunneltu resepti!
Pohja;
3 kananmunaa
3 dl sokeria
5½-6 dl vehnäjauhoja
200g voita
3 tl leivinjauhetta
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
2,5 dl maitoa
Kostutus;
½-1 dl kahvia + 2 rkl sokeria
1. Vaahdota kananmunat & sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Sulata rasva mikrossa tai liedellä. Sekoita keskenään kuivat ainekset. Siivilöi.
3. Sekoita kuohkeen sokeri-kananmuna vaahtoon voi.
4. Sekoita taikinaan vuorotellen maitoa ja jauhoja kunnes taikina on valmis.
5. Kaada taikina uunipellille ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Tee paiston aikana kostutus.
6. Kostuta valmis mokkaruutupohja.
Kuorrute;
n. 4 dl tomusokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
100 g voita
3 tl vaniljasokeria
½ dl vahvaa kahvia
1. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon kuivat ainekset siivilän kautta. Lisää lopuksi joukkoon kahvi. Mikäli kuorrute on liian mietoa makuusi, lisää joukkoon hiukan lisää kahvia.
2. Kaada valmiin mokkaruutupohjan päälle ja koristele heti, sillä kuorrute kuivuu nopeasti.
Jipii!
Palaillaan! 🙂
-Dr.Sugar-
Kommentit (3)
  1. Olen samanlainen tahvo, näitä en ole koskaan saanut onnistumaan mutta jos vielä kerran kokeilisi ohjeellasi…

  2. Näyttää hyvältä, onnea onnistumisessasi. Minulla sellainen mokapala on ollut tähän mennessä aina Porkkanapiirakka.. ei ole onnistunut sitten millään!! mutta nyt on blogissani porkkanapiirakankuva onnistuneesta piirakasta, jeee!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *