Mokkapalat


Mokkapalat – olemme ennenkin kertoneet miten me ei KOSKAAN onnistuta niissä. Ne saikin meille uuden nimen “mokapalat” :D, koska onnistumme aina pilaamaan ne. Milloin liian kuivia, milloin kuorrute epäonnistuu. Miten joku niin helppo onkaan voinut aina olla niin ylitsepääsemättömän vaikea herkku meille? Nyt saimme kuitenkin vähän apua Blogiringiltä ja Helsingin Myllyltä herkullisiin mokkapaloihin, jotka valmistuu niin helposti ja ovat maultaan meheviä, ihanan aromikkaita ja aivan kuten alusta itse tehdyt (mitä nyt olemme muiden omia maistaneet).

Myllärin Mokkapala-aineksilla tulee ehdottomasti herkullisia. Ja täytyy myöntää että jatkossakin mokkapalakuumeen iskiessä täytyy ehkä vähän huijata ja hakea tämä paketti hyllystä. Joskus vaan täytyy myöntää itselleen, että kaikkea ei voi osata, ei vaikka olisi koulutuskin 😉 siksi olikin ihana että pääsimme mukaan tähän kampanjaan ja saimme kokeilla näitä herkkuja. Ja tällä kertaa emme pettyneet 🙂 Paketissa tulee ainekset taikinaan, itse tulee lisätä vain kananmunat ja voi/öljy sekä vettä. Myös herkullinen kuorrute löytyy pakkauksesta! 🙂 tämä helppo herkku sopii leivontaan lasten kanssa ja vaikkapa mökkiolosuhteisiin!

Ja nyt teilläkin on mahdollisuus kokeilla näitä herkkuja, kommentoittehan alle tähän postaukseen kumpaa herkkua haluaisitte mielummin maistella; Myllärin Mokkapaloja vai Myllärin Kinuskipaloja? Tsekatkaa myös mitä muuta herkullista näistä aineksista on saatu aikaan, täältä.
Kommentoijien kesken arvotaan ihana Helsingin Myllyn tuotepakkaus!
  (Muistakaa jättää sähköpostiosoite)
Yhteistyössä Helsingin Mylly

-Dr.Sugar-
Kommentit (31)
  1. Myllärin kinuskipalat kuulostaa hyvältä eli näitä tahtoisin kokeilla ��
    T. tiina.puustinen80@hotmail.com

  2. Mokkapaloja ihan varmasti <3!!

    / kaisa.kaipainen@gmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *