TALVINEN KEITTIÖ

Onpa ihanaa, kun tänne etelään saatiin vihdoinkin lunta! Yleisesti en ole mikään lumen suurin ystävä, ja kymmenen sentin lumipeite on minusta ihan riittävä määrä koko talveksi. Mutta kyllähän maisema kaunistui pienen lumipeitteen myötä ihan silmissä ja valon määräkin tuntuu moninkertaistuvan. Kotikin kylpi tänään ihan erilaisessa valossa, ja valkeaseinäinen keittiö tuntui valon myötä ihanan raikkaalta. Niinpä intouduin ottamaan tilasta muutaman kuvan ja fiilistelemään freesiä talvista tunnelmaa.
Joulunpunainen on korjattu pois, ja sen myötä keittiö tuntuu taas virkistävän vaalealta. Jätin vielä esille muutaman talvisen elementin, kuten Muuton Gloria-kynttelikön ja ikkunalla roikkuvan valkoisen himmelin. Talja siirtyi olohuoneesta takaisin keittiöön, se on vain niin mukava tuossa penkin päällä. Harmaa islantilainen lammastalja sopii muutenkin kivasti keittiön harmaa-kromisiin sävyihin, ja tuo mukanaan kivan talvista fiilistä. Ei siis ole kiire siirrellä tuota keittiöstä enää minnekään muualle.
Amaryllis on vielä täydessä loistossaan, joten se sai ehdottomasti jäädä vielä koristamaan kotia. Ja sopiihan valkoinen kukka tosi nätisti talviseen vaaleaan tunnelmaan. Etualalla oleva kastelukannu on vanha kahden euron kirppislöytö, se on kyllä haukkunut hintansa vuosien saatossa jo moninkertaisesti.
Päivällä töistä tullessani kotona odotti pressokahvit, ne oli mukava juoda sisällä lämpimässä pienen ulkoreippailun jälkeen. Pakkasilma on niin virkistävää! Nykyään juomme tosi usein kahvimme pressopannusta, kaasuliedellä vesi kiehuu nopsaan ja kahvikin on tällä menetelmällä mukavan pehmoisen makuista. Moccamaster on käytössä lähinnä suurempaa määrää keitettäessä ja Nespresso sopii puolestaan yksittäisiin herkutteluhetkiin – kaikilla menetelmillä on siis oma paikkansa. Seuraavana ostoslistalla olisi vähän isompi vesipannu, sillä niin symppis kuin vanha kuparinen kahvipannumme onkin, on se kooltaan tällaisille kahvin kuluttajille vähän turhan pieni… Alessin viheltävä lintupannu olisi ihana, ehkäpä hankin tuon itselleni vähän keväämmällä synttärilahjaksi.
Loppiaisen ansiosta tämä viikonloppu on tuntunut mukavan pitkältä, ja huomennakin on vasta sunnuntai. Tuolloin luvassa kurkistus meidän kellarin nykytilanteeseen – paljon on siellä jo tapahtunut, ja kaikenlaisia suunnitelmia on punottu tämän varalle. Palataan siis remppajuttujen tiimoilta asiaan, mukavaa viikonloppua!

It was snowing last night and today the air was bright and full of light. The kitchen was full of fresh, crisp winter light and I loved it. All the red christmas ornaments are now cleaned away from the kitchen and I really enjoy the freshness and simplicity of these bare white walls and grey tones.
Kommentit (4)
  1. Hannele Ruusukummusta
    8.1.2017, 08:56

    N´Minä aioin viedä jo oman amaryllisksen pois, mutta onneksi olin laittanut sen vaan "piiloon"…ammulla huomasin, että pukkaa uutta kukkavanaa..:)
    En yhtään ihmettele, että nautit keittiöstäsi…se on vaan niin ihana!

    1. Kiitos 🙂 Näissä on välillä kukkavanat ihan piilossa, tässäkin ensimmäinen kukkavana kukki sopivasti jouluna, mutta tämä toinen jäi piilottelemaan tähän asti. Hyvä näin, yhdestä amarylliksesta nauttii tällä tavoin tosi pitkään, monen viikon verran.

  2. Sanna InspiredByLove
    8.1.2017, 19:38

    Niin kaunis tuo teidän keittiö että huoh vaan! 🙂 Odotan jo kuumeisesti, että pääsen remontoimaan seuraavaa kotia oman maun mukaan! <3

    1. Voi kiitos 🙂 Heh, remontointi on kyllä niin kivaa! Tai no, itse remonttityön kanssa on välillä vähän niin ja näin, mutta se suunnittelu on vaan aina yhtä hauskaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *