SEPTEMBER

Ja niin vain syyskuuksi kääntyi. Tänään lähdin aamusella putkimiehiä
pakoon (rempasta ei näköjään pääse eroon vuokrakämpälläkään), nappasin matkalta uusimman Residencen ja nautin take away -kaffet jo hiljentyneessä jokirannassa. Asia, joka minun on pitänyt tehdä koko kesän ajan, mutta näköjään sain aikaiseksi vasta näin syyskuun ensimmäisenä päivänä. Hyvä, että edes nyt.
Ilmassa on jo selkeästi syksyn tuntua, sellaista kirpeyttä, vaikka varsinaisesti ei kylmä vielä olekaan. Värit ovat vaihtuneet sammutetuiksi, valokin on jotenkin erilaista. Maassa on jo aika monta lehteäkin, huomasin ne vasta nyt istuskellessani. Kyllä se vain näin taitaa olla, syksy on hivuttautunut salakavalasti tänne Turkuun.
Kesän väistyminen on aina vähän haikeaa, mutta uudessa sesongissa on toki silti aina oma viehätyksensä. Nyt on aika skarpata, ideoida, inspiroitua, tehdä uusia asioita ja suunnitella, mitä kaikkea jännää syksy voisikaan tuoda tullessaan. Tai kaiken hössötyksen vastapainoksi hidastaa tahtia ja kaivautua peiton alle hämärää fiilistelemään. Minä taidan odottaa vähän molempia.
Kaunista syyskuuta!
Morning light and signs of autumn on the riverside. September´s here.
Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *