REMONTTIKUULUMISET VKO 40

Mukavaa sunnuntaita! Kuvan kaffepannusta poiketen päivä on pitänyt sisällään ennemminkin ihan kunnon workkia, otin omaksi viikonlopun projektikseni yläkerran portaat ja nyt on jokaikisen askelman päältä muovimatot liimoineen ja maaleineen poistettu. Huhheijaa. Hiomista on kyllä tässä remontissa riittänyt, ja tulee vielä riittämäänkin. Ei ole millään lailla lempihommaani, mutta valitettavan välttämätön paha miltei kaikessa kunnostuksessa. Onneksi hiomisen jälkeen koittava maalaus on puolestaan jo varsin kivaa puuhaa…
vanhanoven kahva
Viikon aikana fiksailtiin kuitenkin kaikkea muutakin pientä. Meidän väliovet ovat pitkään olleet ilman ovenpainikkeita, sillä emme ole oikein kerenneet etsiä sopivia kahvamalleja. Vain vessan vanhassa pintalukossa ja toisen makkarin väliovessa oli jäljellä kaunis vanha kahva, ja mietimmekin pitäisikö näiden kaveriksi metsästää jostakin samanlaiset vanhat mallit. Asia ratkesi kuitenkin vähän puolivahingossa, kun bongasimme nämä hyvin lähellä vanhaa painiketta olevat mallit niinkin yllättävästä paikasta kuin Bauhausista. Uudet perinnepainikkeet ovat toisinaan aika suolaisen hintaisia, nämä löytämämme mallit olivat kuitenkin yllättävänkin edullisia ja saivat tästä syystä lähteä samantien mukaan. Tulipahan tämäkin asia kuntoon!
Samalla reissulla tuli hommattua led-lamput kodin tärkeimpiin ja useimmin päällä oleviin valaisimiin, tästä valinnasta kiittää sekä käyttäjä että sähkölasku. Nyt pimeiden aikojen koittaessa huomaa taas valaistuksen tärkeyden, meillä puuttuu vielä valaisimet muutamasta kriittisestä kohdasta, ja nämä kohdat pitäisikin hoitaa pikapikaa kuntoon. Portaikkoon on tulossa tuo kangasvarjostimella varustettu seinävalaisin, kuvan Airamin irtonainen poltin puolestaan päätyi kuistille. Mukavaa, että nykyään on jo saatavilla fiksunnäköisiä led-polttimoita, ei tarvitse tehdä kompromissia tämänkään asian kanssa.
led-polttimo
Tämän kauniin, vintagehenkisen led-polttimon muoto sopii hauskasti kuistin posliinisiin seinäkannakkeisiin, poltin tuo yksinkertaiseen ratkaisuun vähän ilmettä. Omaan makuuni poltin on kyllä hiukan turhan keltainen; vaikka vintagefiilistä tavoiteltaisiinkin, on 2200 K värilämpötilaltaan jo melkoisen lämmin. Meidän kuistilla tuo vielä menee, sillä tämä on pelkkä läpikulkutila, jossa ei sinällään tapahdu mitään. Mutta en tiedä haluaisinko näin keltaista valoa oleskelutiloihin edes tunnelmavalaisimiin… Hippaisen kun nostettaisiin kelvineitä ylöspäin, olisi poltin minusta jo paljon käyttökelpoisempi. Kaunis se on kyllä näinkin, ja ajaa asiansa kuistilla – sinällään ei siis mitään moitittavaa tuossa.
Portaikossa puolestaan näyttää tällä hetkellä tältä: muovimatot ovat muisto vain, niiden alta paljastui naarmuinen ja patinoitunut ja juuri siksi aika kauniin näköinen puu. Ylhäältä päin katsottuna näkymä ei ole tällaisenaankaan ollenkaan hassumpi, mutta alhaalta päin katsottuna keskeneräisyys on vähän silmiinpistävämpää, heh:
Olisi hauska tietää, minkä ihmeen idean pohjalta jokaisen askelman ylimenevä lippa on päädytty aikanaan katkaisemaan. Vanhoista maalijäljistä päätellen askelmissa on ollut vieläpä hienot koukeroiset etureunat, vaan eipä ole enää. No, tällä mennään mitä on – nyt vain jatkotoimenpiteitä suunnittelemaan. Oikeastaan nuo portaiden pystyosatkin pitäisi hioa ja ainakin tuo vähän höllemmin kiinni oleva turkoosi maali poistaa, mutta katsotaan sitä sitten tuonnempana. Juuri nyt rehellisesti sanottuna hiomishommat ei voisi vähempää kiinnostaa…
Ensi viikolla siis jatketaan näiden portaiden tiimoilta. Kuistikin odottelee laatoitusta, saas nähdä mihin asti tämän kanssa päästään. Viikon aikana on tulossa myös juttua aamiaiskaapistamme, joka on herättänyt jo paljon kiinnostusta ja kyselyitä. Ja huomenna kurkataan meidän ruokailutilan kattovalaisimeen, jonka sähköistys saatiin vihdoin kuntoon. Tällaisilla suunnitelmilla uuteen viikkoon, mukavaa viikon alkua teille!
My renovation stories of week 40. This week we bought new handles to our doors, hunted vintage look-a-like bulbs and repaired our stairs. I´m so fed up with grinding, no more this job for me, please!
Kommentit (10)
  1. Moi! Testasitteko, oliko muovimatossa asbestia? Meillä on kiikarissa vanha talo, jonka takia tuli mielleni kysyä asiaa. Muovimattoja on kaikkialla ja liimapinta on usein asbestia..

    1. Moikka! Meillä ei tehty asbestikartoitusta ennen rempan aloitusta, sillä tämä tuli pakolliseksi vasta tämän vuoden alussa. Toisaalta eipä meillä kyllä ollut esim. kylpytilojakaan, joissa olisi ollut syytä epäillä asbestin käyttöä. Muovimattoa oli parissa paikassa nämä portaat mukaanlukien, näyttivät kylläkin olleen 80-luvun tuotoksia, eli täten ei enää sitä ihan pahinta riskiryhmää… Mutta oikeassa olet, näiden vanhojen muovimattojen kanssa saa kyllä olla tarkkana tämän asian suhteen.

  2. Hannele Ruusukummusta
    10.10.2016, 07:01

    Portaiden etulista on otettu varmaan pois, että on saatu muovimatto paremmin liimattua paikoilleen..:) Ihanat portaa ylhäältäpäin katsottuna, mutta taitavat tarvita nuo sivut ainakin, jotakin käsittelyä vielä.

    1. Arvatenkin näin, muovimatto ei varmaan oikein istunut koukeroiseen etuosaan. Kuitenkin tilalle oli ruuvattu uudet, irtonaiset etulistat.

      Joo, ylhäältä päin nuo ovat ihan nätit, mutta alhaalta päin…no, sanotaanko että pientä laittoa vielä vaativat. :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *