REMONTTIKUULUMISET VKO 11

Mukavaa sunnuntaita! Nyt on taas tuttuun tapaan vuorossa katsaus meidän remonttijuttuihin.

Viikon aikana kellarin mikrosementtipinnoitus eteni taas muutaman askeleen eteenpäin. Kodinhoitohuoneen nurkkaus tuli miltei valmiiksi, ja nyt olikin vuoro siirtyä seuraavalle seinälle. Kun urakan pilkkoo tehtäväksi näin seinä kerrallaan, on se vähän helpommin hallittavissa – valmista tulee yksi kohta kerrallaan. Nyt työvuorossa on ollut kellarin iso päätyseinä, joka ulottuu niin suihkutilan kuin saunankin puolelle.

remppavko11-1-800

Suihkutilan (kuvassa vasemmalla) ja saunan (oikealla) erottaa vain keskelle tuleva kirkas lasiseinä, niinpä emme halunneet materiaalin vaihtuvan keskellä seinää. Näin ollen yhteneväisen lopputuloksen nimissä myös yksi saunan seinistä on mikrosementtiä. Materiaali kestää kyllä kuumankin tilan, kunhan tämä vain on otettu huomioon pohjusteissa ja muissa käytettävissä aineissa. Tästä syystä harkkopintaa ei saunan puolella tasoitettu ollenkaan hienotasoitteella, joka kestää huonommin saunan lämpötiloja, vaan mikrosementti levitettiin suoraan harkon pintaan.

remppavko11-2-800

Näissä kuvissa seinässä on nyt kolme kerrosta mikrosementtiä. Kuten kuvista näkyy, se ei vielä ihan riitä peittämään, vaan harkkojen saumat puskevat vielä läpi. Tarvitaan siis vielä pari kolme kerrosta, ennen kuin homma on tämän seinän osalta valmis. Tämän parissa aherretaan siis varmasti vielä tulevakin viikko. Sitten on vuorossa vielä kellarin pidempi seinä ja toinen pääty – ja tietenkin lopuksi myös lattia. Ihan heti ei siis tämä työ pääse loppumaan.

remppavko11-4-800

Tässä kuvaa saunasta suoraan edestä päin. Lauteet tulevat L-muotoon ja kiuas etuvasemmalle. Tässä kohtaa kallio alkaa jo nousemaan aika jyrkästi, ja siitä syystä saunan peräosaan on valettu jo tuollainen koroke. Emme aikoinaan lähteneet louhimaan kalliota pois, sillä tuo kohta jää kuitenkin lauteiden alle piiloon. Saunan suhteen suunnitelmat eivät ole vielä tarkentuneet, mutta hakusessa on leveähkö, lämmin elävä paneeli ja yksinkertainen tunnelma. Ehkä jotain tällaista, mitä alla olevassa kuvassa:

löyly1-800

photo Kuvio

Tämä kuva on Helsingin Hernesaaren Löylystä, ja jostain syystä miellyttää minua kovasti. Ehkä syy on oksaisen, elävän puun, yhtenäisen panelointisuunnan tai tilaan tulvivan valon – jälkimmäistä on meidän saunaan mahdoton saavuttaa, mutta muista elementeistä voi kyllä ottaa vaikutteita. Luulen, että jonkinlainen jippo panelointien kanssa tulee ainakin kehitettyä, jotta lopputuloksesta tulisi siisti ja arkkitehtoninen. Mutta katsotaan tätä tarkemmin sitten joskus, kun mikrosementtihommat ovat ensin valmistuneet…

remppavko11-3-800

Ensi viikko on mitä luultavammin täynnä tätä samaa hommaa. Jossakin vaiheessa pitäisi ottaa myös meidän portaikko työn alle, sillä se on unohtunut tässä kaikessa muussa hälinässä ihan täysin. Askelmat kaipaavat maalia ja kaide vielä pientä paklaamista. Onneksi pääsiäinenkin siintää jo horisontissa, taidankin tarttua maalisutiin viimeistään tuolloin pitkien vapaiden aikana.

Tämän lisäksi lähiaikoina on tiedossa muutakin työsarkaa. Tänään aurinkoisen ilman myötä touhuiltiin myös vähän pihalla ja haaveiltiin ensi kesän piharemontista. Piha vaatii aikamoisen mylläyksen, jotta savimonttu muuttuu viihtyisäksi, joten kaikenlaista kivaa on viritteillä tähänkin suuntaan. Ei se remontointi vielä hetkeen lopu, jos koskaan vanhassa talossa. Jatketaanpa siis taas näistä kuvista ja tunnelmista eteenpäin.

Mukavaa uutta viikkoa!


Renovation this week: microcement coating over and over again… Also I´ve searched some inspiration for our sauna, the latest picture is something I´d like to obtain. Wide panels, warm wood and simple forms tempt me very much right now.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Itsekin juuri puntaroin saunan materiaaleja, ja se on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Oksainen luonnollinen puu miellyttäisi kovasi, mutta pihkaaminen hieman epäilyttää. Toisaalta vaalea haapalaude on kaunis, mutta jotenkin epäluonnollinen kuitenkin.

    Tuo Löylyn sauna on äärettömän kaunis, ja kauttaaltaan samanlevyisellä paneelilla verhoiltu sauna on juuri se mikä eniten viehättää. Meille tosin tulee vielä puukiuas, joka aiheuttaa omat hankaluutensa 🙂

    Onnea projektiinne, kotinne on äärettömän kaunis!

    Tiiu Piret xx

    • 1.1

      Maija sanoo

      Joo, pihkaaminen ei ole kyllä saunassa kovin kiva juttu, vaikka tuollainen oksainen puu muuten superkaunis onkin. Itse olen miettinyt myös jättiläistuijaa, se on kauniin elävä ja toisi vähän lämpöä vaaleiden pintojen keskelle. Toisaalta haapa on aina klassinen valinta, sillä ei varmasti mene koskaan vikaan – ehkä kuitenkin itsekin ottaisin sen lämpökäsiteltynä, jolloin saunaan tulisi vähän tunnelmaa. Vaaleat lauteet ovat kauniit, mutta taidan ehkä haluta saunaan pikkuisen enemmän tunnelmaa…

      Täällä seurataan myös mielenkiinnolla teidän projektia, ihana koti sinnekin nousemassa! Varmasti on ihan mieletöntä asua kohta siellä huikean luonnon keskellä. Jos jotakin muuttaisin tässä meidän talossa, saisi ikkunoista aueta metsämaisema naapuritalojen sijaan – mutta se taitaa olla vähän liikaa pyydetty keskustan tuntumassa sijaitsevalta puutaloalueelta. 😀

      Tsemppiä sinne raksailuun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *